A
"AnskuK"
Vieras
Tai siis, mitenkähän nyt kuvailisi tilannetta, että sitä on 15 vuotta asunut omissa oloissaan, ja vieläkin on käytössä suurelta osin ne samat vanhat kotoa poismuuttaessa vanhemmilta saadut ja silloin ostetut huonekalut.
No, ei niissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta jotenkin vaan nolottaa pyytää ihmisiä kylään ja muuta sellaista, kun ei edes "omia" huonekaluja ole saanut aikaiseksi hankkia. Mutta sitten taas toisaalta, kun mikään ei ole hajalla, eikä aivan tolkuttoman kulunut, niin tuntuu siltä, että ei ole jotenkin pätevää syytä hankkia uutta, kun entinenkin on vielä kunnossa. (vaikka siihen onkin jo täysin kyllästynyt ja kaipaisi uutta ilmettä asuntoonsa)
Ja lisäksi en taida edes voida ostaa uusia huonekaluja, sillä minulla ei ole mitään mahdollisuutta päästä entisistä eroon. Ovat sen verran vanhoja kuitenkin, että ei niitä kukaan osta, ja ilman autoa ei niitä saa myöskään vietyä mihkään kierrätykseen tai kaatopaikallekaan.