sosiaalinen elämä kotiäitinä

["murmur"]

Olen ollut 5 vuotta nyt kotona, töihin palaan puolen vuoden päästä ja täytyy sanoa, että olen todella yllättynyt, kuinka henkisesti rankaa kotiäitinä olo voi olla. Älkää käsittäkö väärin, nautin tästä tietysti myös paljon, enkä vaihtaisi aikaa pois. Luulin olevani pullantuoksuinen kotiäiti, joka viihtyisi kotona vaikka maailman tappiin ja voisimme ryhtyä vaikka sijaisperheeksi. Vaan kovasti on arki minua ja luonnettani opettanut.

Kolme ensimmäistä vuotta meni rattoisasti, sitten syntyi toinen lapsistamme ja muutimme pois tuttujen puistoporukoiden keskeltä. Samanlaista yhteisöä en ole löytänyt, on paljon hiljaisempi asuinalue puistoilun suhteen. Kerhomatkaa on sen verran, että ilman autoa ei pääse, julkiset kun ei kulje ja vaikka itse polkisin pyörällä, ei isompi lapsi vielä jaksa niin pitkää matkaa polkea. Pienempi istuisi toki kyydissä.

Tuntuu että kaikki on vaan samaa, mitään ei viitsi enää tehdä tai innostua. Kunhan selviää jotenkin päivät läpi, hyvä on. Lapset ovat ymmärtääkseni ihan tyytyväisiä, itse vain tunnen olevani muumio. Kaipaan valtavasti aikuisia ihmisiä ympärilleni ja myös enemmän omaa aikaa. Tulee syyllinen olo, kun on superonnellinen niistä harvoista hetkistä kun on yksin.

Huomaan myös olevani kateellinen muille, tuntuu että kaikilla muilla tapahtuu jotain kivaa kokoajan. Facebookin on siinä mielessä piinaava paikka, että näkee mitä kaikkea se yhteisö siellä vanhan kodin luona tekevät. Tuntuu ihan hölmöltä olla näin lapsellinen. Palaanko enää omaksi minäksi kun näin pitkän ajan jälkeen palaan työelämään? Etten enää murehtisi typeriä pikkuasioita, joista tulee isoja kun on aikaa pohtia ja miettiä.

Ei tällä aloituksella nyt mitään sen kummenpaa tarkoitusta ole... kunhan puran tuntojani. Täällä ehkä on myös samoissa fiiliksissa olevia. Haluaisin vain taas olla se iloinen, sosiaalinen, oma itseni. Ja olen niin onnellinen kun taas palaan ihmisten ilmoille työn alettua.

 

[ok]

On tää rankkaa väillä, jos aikuisseura on hiljaisempaa. Mulla on muutama kotiäitiystävä palannut töihin ja itse vielä kotona. Puistosta en itse koskaan löydä kuin hetkellistä juttuseuraa, ja todella tympii välillä.
Jos on paljon seuraa ja tekemistä, kotona olo voi tuntua lomalta ja juhlalta.

 

["vieras"]

Jos sulla ei ole autoa, niin miten olisi pyörään sellainen kärry, että pääsisitte kulkemaan?

Ymmärrän sua kyllä, itse muutin ennen ekan lapsen syntymää miehen kotiseudulle maalle satojen kilometrien päähän omista ympyröistä, eikä täällä keskellä-ei-mitään oikein ole mahdollisuuksia tutustua muihin, ja kaikki ovat keskenään sukua tai asuneet täällä aina, eikä ulkopuoliset oikein pääse piireihin mukaan. Mies ei ole ikinä pyytänyt sukulaisiaan meille, olen tosi pettynyt ettei hän ole pyynnöistä huolimatta auttanut mua yhtään sosiaalisen elämän muodostamisessa. Odotan jo että pääsisin töihin, niin saisi nähdä muita ihmisiä useammin.

 

[Mep]

On tää rankkaa väillä, jos aikuisseura on hiljaisempaa. Mulla on muutama kotiäitiystävä palannut töihin ja itse vielä kotona. Puistosta en itse koskaan löydä kuin hetkellistä juttuseuraa, ja todella tympii välillä.
Jos on paljon seuraa ja tekemistä, kotona olo voi tuntua lomalta ja juhlalta.

Kyllä. Olin aikoinaan "vaan" 3 vuotta kotona. Kun oli ohjelmaa, oli ihan hauskaa, mutta kun leikkarilla ei ollut päiväkausiin muita kun me....
Jostain syystä alueen kaikki muut samanikäiset olivat jo pk:ssa ilmeisesti.

To aamupäivän kerho oli viikon kohokohta ;-)

Lapsemme oli myös aika haasteellinen taapero, kotityötkin oli vähän niin ja näin. Töissä pääsee osittain helpommalla, pienten lasten kanssa eläessään.