Soutaa ja huopaa..

[Marjaana]

Heippa kaikki ihanat ihmiset!

Parisuhdehan se on se kuuma kivi ja puheenaihe minullakin tässä. Olen vaan yksinkertaisesti ihmeissäni..onko sinulla ollut samaa..tunnetta että toisen kanssa ei yksinkertaisesti ole yhtään samaa aaltopituutta ja ymmärrystä asioista. Tuntuu että vaikka kuinka yrität puhua ja vääntää rautalangasta niin mies ei tajua eikä ymäärrä eikä osaa kommunikoida yhtään mitään takaisin. Seinä on totaalisesti vastassa. Toivoton tunne herää, herää myöskin se,että miten tämä on mahdollista että kuin puhuisimme täysin eri jutuista..että asiaa ja ongelmaa ei saa eroteltua selvänä, että sitä ei pysty ratkaisemaan juuri siksi että me2 ei olla samalla tasolla asioissa..!!!

Tämä tuntuu surulliselta todellakin. Aina kun on jotain negatiivisempaa isompaa josta pitäisi puhua mies kääntää selkänsä,ei halua koskaan puhua,ei ymmärrä vaikka kuinka yritän kertoa asioita selvästi ja syyttämättä jne..missä on vika..auttakaa ihmiset? Suhteen tilanne on se,että minä,nainen kaipaan enemmän yhteistä,hellyyttä ja miehekkyyttä miehessäni. Mieheni makaa kaiket illat tv äärellä tai on sen muun ajan mieskaveriensa kanssa menossa tai nukkuu pitkiä päikkäreitä...eli aikaa ei ole ollenkaan parisuhteelle tai kiinnostusta-näin minä sen luen ja otan,vaikka mieheni sanoo toista. Tämä on asia josta olemme yrittäneet puhua,mutta se ymmärrys ei näytä tulevan asioissa.

Mieheni haluaisi ostaa asunnon ja ruveta isompia asioita tekemään..perheenperustamisikäkin kun jo on,mutta en todellakaan huomaa että mitään panostusta asioissa siihen suuntaan käytöksen puolella olisi. Mielestäni parisuhde ei etene pelkällä olemisella ja makaamisella..päinvastoin se "kuolee" siihen. Olen aivan rikki,en saa asioita hänelle selväksi vaikka kuinka yritän hyvällät ja pahalla puhua! En uskalla mitään isoa valintaa tehdä elämässäni hänen suhteen koska en voi luottaa oikein mihinkään.

Hän on pettänyt käytöksessä luottamukseni/sopimuksia. Sekin harmittaa ja hän vetoaa vaan alkoholiin jne..

Olen myöskin ihmeissäni tunteista joita joskus herää mieheni ollessa lähellä..tunnen kuin olisin mieheni"äiti"tms..jotenkin olen se suhteen kantavampi puoli ja vahvempi..mieheni on heikompi ja jotenkin poikamaisempi kuin olemukseni tarvitsisi. Kaipaan miestä joka sanoo missä kaappi seisoo,joka pistää toimeksi ja selvittää asioita,näyttää minne tie kulkee rakkaansa kanssa. En miestä joka junnaa paikallaan,passiivisena ja innottomana väittäessään täysin muuta. Eikö käytös puhu kuitenkin puolestaan?

Onko kenelläkääm mitään vastaavaa kokemusta..miten voikin olla mahdollista tämmöinen solmu joka ei koskaan näytä selviävän..riita on aina sama ja mikään ei vaan muutu. 4vuotta on koetettu ja ei tämä mihinkään muutu..pahentunut..jopa pari kertaa lyöty ja mies rupeaa uhoamaan jos kerron että lähden suhteesta tms..

Tämä on niin vaikea tilanne..en ehkä osaa puhua sitä teille tarpeeksi selvästi..toivon että joku jotenkin ymmärtäisi tilanteeni..tarvitsisin apua..mitä tekisitte,miten tilanteen voisi ratkaista..missä oikein voisi olla vika? Mitä tämä kaikki on..tuntuu että minua ei mieheni arvosta ollenkaan..ei ota tosissaan tai jotain? En tiedä..en tiedä.

 

[mr]

sellainenkin mahdollisuus on, että olet vain yksinkertaisesti tehnyt väärän valinnan.

 

[r2]

Sinuna menisin parisuhdeneuvonttan tai jopa asiantuntijalle hakemaan itselle itseluottamusta siihen, että ansaitset parempaa ja oikeasti aikuisen ihmisen rinnallesi. Hae siis itsesi ensin. Sinä ET ole vastuussa toisesta, mikäli toisella ei ole eväitä hoitaa itseään. Mikäli teillä ei ole omaisuutta tai lapsia, ei asialla pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Jos toinen ei ymmärrä, niin ei se miksikään muutu. Jos haluat hoivata, se on sitten eri päätös. Sano se selvästi ja sano, että lähdet ja myös lähdet ellei asiat tyydytä sinua. Viina ei ole syy vaan seuraus. Tsemppiä!!!

 

[mies]

Millaisena näet tulevaisuutesi suhteessa?
Aika paljon olet jo tehnyt. Kun ilmoitat erosta, niin mies yrittää vielä muuttua. En tiedä kannattaako jatkaa.

 

[niiin]

lueppa tuo kirjoittamasi. Jos sun kaveri ois samassa tilanteessa, mitä sanoisit hänelle?

 

[Ap eli Marjaana]

Kiitti kaikille jotka olette tähän mennessä vastailleet..olen miettinyt pääni puhki ja yrittänyt järkeistää asioita koko ajan enemmän..aina kun on mahdollisuus hiljentyä ja rauhoittua miettimään tätä elämää ja sen tarkoitusta rakkauden suhteen, isoja asioita vai mitä kaverit.

Totuushan on se, että alkoholi on syönyt tässä suhteessa kaiken normaalin ja hyvän,e on vaikuttanut mieheeni henkisesti negatiivisesti sekä minuun niin että olen tuntenut vihaa ja vaikka mitä. Suhde ei ole tasavertainen. En oikein tiedä mikä meitä yhdistää..onko se se että tässä on aina yllätyksiä hyvälläkin tapaa,mutta liikaa huonolla,seksielämä sujuu aivan upeasti ja toisen seura silloin kun sitä yhteistä tuulta on ollut on ollut niin ihanaa..silloin rakkaus on vahvana. Mutta kuten kerroin..hoivaa,sitä olen joutunut tekemään,kannattelemaan,yrittää vastuuttaa aikuista ihmistä,saada tajuamaan että renttuilu ei vie kuin tuhoon jne..
En väitä että olisin täydellinen..en tosiaan,mutta suurin ero meissä on se että olen se kunnollinen ihminen ja oikeasti yritän..toinen on se renttuilija ja holtiton..olenkohan tosiaan valinnut vain väärin..ehkä sekin on totuus joka on uskottava.

Tänään kerroin miehelleni että nyt tilanne muuttuu..haluan asumuseron..ehkä annan vielä mahdollisuuden hänen näyttää osaako asrvostaa minua ja sitä mitä hyvää meillä oli. Mutta en aio jäädä hukkaamaan aikaani enää..sitä olen mielestäni jollakin tapaa hukannut olemalla huonossa suhteessa.Vaikeaa tänä silti on..luopua..menetys on jokainen parisuhde mutta myöskin saavutus,silä aina jotain jää käteen..oppia jota en olisi muuten saanut. Kirjoittelen teille lisää kuulumisia ja toivon että tekin voisitte tänne jakaa ajatuksia enemmän. Halaus iso!!

 

[Luopunut]

Luopuminen on vaikeaa, mutta joskus se on ainoa keino. Joillekin voi niitä mahdollisuuksia antaa 100 mutta mikään ei muutu. Alkoholin kanssa ei voi kilpailla, se on koettu. Turhaa energiaa menee. Toisaalta mieskin voi olla yrmeä, jos haluaa sitoutua ja toinen ei halua.

 

[ap]

Luopuminen tuntuu vaikealta..ei siksi että pelkäisi olla yksin..vaan siksi että oli niitäkin hyviä aikoja..uskoin hyvään,mutta turhaan. Mies on järkyttynyt pelkästä eroajatuksesta..minuakin se siltikin repii vaikka olen tavallaan se uhri näin rajusti ilmaistuna.

En usko että mies tajuaisi mitään taas uudella mahdollisuudella..niitä olen antanut kymmeniä..myöhäistä. Miksi ei tajunnut aikaisemmin,,itsestäänselvyyden vuoksiko vai alkoholin vai minkä vuoksi..? En tiedä.

Usein tajuaa menetyksensä vasta kun sitä ei enää ole..joskus se muuttaa ihmistä parempaan tai sitten se tuhoaa lisää ihmistä. Mutta minun on päästävä elämään elämääni eteenpäin..etsimään parempia asioita ja ihmistä joka olisi samalla tasolla tms..mutta mikäs kiire minulla ei mikään..pääasia että jaksan seisoa tukevasti omilla jaloillani ja löytäisin sen uskon taas siihen hyvään..

 

[Mirva]

Vaikutat ihan fiksulta ihmiseltä, älä jää roikkumaan tuollaiseen luuseriin!Pilaat vain omankin elämäsi silloin, uudessa elämässäsi löydät kunnollisen miehen.

Ajattele millaista elämäsi olisi tulevaisuudessa tämän luuserin kanssa: lapset joutuisit itse huoltamaan ja ehkä elättämään rahallisesti yksin miehesi alkoholisoitumisen vuoksi. Ansaitset parempaa!

Älä heti haksahda ensimmäiseen uuteen mieheen, vaan katsele rauhassa ja heitä heti pellolle sellaiset jotka muistuttavatkin tätä ex-luuseria.

Onnea tulevaisuuteen!

 

[Jen]

Et ole tosiaankaan yksin ongelmasi kanssa. Alkoholin kiroja vastaan kamppailee tuhansia ja tuhansia suomalaisia miehiä ja naisia. Riippuvuudet ovat aina siitä ikäviä, että mitä voimakkaampi riippuvuus, sitä enemmän se hallitsee elämää ja menee pahimmillaan ohi ihmissuhteiden yms. tärkeiden asioiden.

Et voi oikeastaan luottaa mieheesi niin kauan, kun hän ei saa alkoholiongelmaansa ratkaistua. Ehkä väliaikainenkin ero olisi hyvä ratkaisu sinulta. Anna hänelle vaikka 2-3 kk aikaa selvittää ongelmansa. Sen jälkeen voisi aloittaa seurustelua uudelleen (ei heti yhteenmuuttoa), jolloin näet, pysyykö mies sanojensa takana. Ei ole mahdotonta, että alkoholinkäytön saa kuriin, mutta helppoa se ei ole.

Jos alkoholin käyttö on vuosien varrella lisääntynyt, suunta on siis menossa pahempaan päin. Se vie rahat, terveyden ja usein aiheuttaa myös masennusta yms. henkistä haittaa. Sellainen mies isänä lapsille olisi huono vaihtoehto.

 

[jeppe]

Jos kaverisi juominen on alkanut teini-ikäisenä, sosiaalinen kehityksensä jumittuu jonnekin teinitasolle. Ei hän silloin opi ikinä aikuisen vastuuta parisuhteesta tai lapsista.

 

[marimint]

Hei Marjaana! Kuten kerroit, ei alkoholi pelkästään ole suhdettanne vaivaava asia. Ajatuksenne eivät "kohtaa" ja tuntuu että joudut huoltamaan miestä kuin lasta ja tekemään yksin päätöksiä. Sanoit itsekin että kaipaat miestä "joka sanoo kaapin paikan" ja ottaa myös osaa suhteenne hoitoon. En usko siis että miehen alkoholinkäytön lopettaminen tuo ratkaisua tilanteeseen.
Henkilökohtaisesta kokemuksesta (suhde kesti yli kaksi vuotta ja lapsikin saatiin) voin kertoa, että asiat vain pahenevat aikaa myöten. Aluksi oli jännittävää, että oltiin niin erilaisia. Todellisuudessa oltiin eri mieltä lähes joka asiasta, en saanut itseäni ymmärretyksi, ajatukset kulki aivan eri aaltopituuksilla. Lisäksi oli miehen alkoholin käyttö, joka paheni ja johon oli helppo vedota kun oli jotain koheltanut. Luottamus meni salailusta, valehtelusta, rahan tuhlailusta vararikon partaalle. Vaikeaa oli silti lähteä, tunsi epäonnistuneensa ja oli lapsikin. Paras ratkaisu silti. Mies oli kolmekymppisenä epäkypsä henkisesti jälkeenjäänyt teini.
Ole siis rohkea ja vahva, aloita uusi elämä! Pystyt siihen kyllä. Kun aikaa erosta kuluu ja katsot taaksepäin, huomaat että ratkaisu oli oikea. Voimia!

 

[AP]

Olen tosi kiitollinen että saan jakaa minulle todella raskaan tilanteen kanssanne! Kiitos ihan ylipaljon kaikesta paneutumisestanne minun sukkiini. Tilanne tuntuu vaikealta, vuosia mennyt ja paljon koettu kaikenlaista. Koen kyllä olevani eri tasolla, ansaitsevani oikeasti jotain paljon järkevämpää käytöstä ja ihmistä. Erilaisuus oli tosiaan alussa hyväksi,mutta ei enää..nyt sen nähnyt että mikään ei vaan tunnu onnistuvan..kaikesta saa kovasti taistella ja yhtenäisyyttä ei tunnu löytyvän. Vihaan mennyttä,sitä mitä olen joutunut kokemaan hänen takiaan..kaikkea sitä lupausten pettämistä,hänen yöllisiä ihme riitoja jonkun ulkopuolisen kanssa ja kroppa ruvella ja mustana kotiin,rahan käytön holtittomuutta,ja kaiken tuon väheksymistä..mikään teko ei näytä häntä kaduttavan liiemmälti. Aika outoa..olisin aika rikki jos tekisin itse noin ja aiheuttaisin läheisilleni murheita etenkin 30 vee mies..ei uskoisi. Jeppe kerroit että jos teininä ollut samaa rataa niin voi jatkua aikuisuuteen..se on mieheni kohdalla juuri niin. Elämä on kuin teinipojalla..vastuutonta. Miksi ihmeessä aikuine pilaa oman hyvän elämänsä..elämä muutenkin niin lyhyt..

Niin alkoholi on yksi iso tekijä,toinen on täysin erilaisuus,keskusteluongelmat,yhteisten asioiden puute..kaikkeni olen yrittänyt ko asioiden parantamiseen jopa kaiken loukkauksien ja törkeän kohtelun jälkeenkin. Aina yritin uskoa hyvään, luottaa, ajattelin että kai aikuinen kerrasta oppisi jne..pistin itseni likoon ja huomasin että vuodet ovat syöneet minusta sitä iloa jota oli ennen tätä parisuhdetta. Ei suhteen pidä syödä pois sinusta hyvää ja tuoda tilalle vaan pahaa mieltä ja onnettomuutta ja raskautta jopa"hengittää". Jokainen päivä tuntuu raskaalta ja erittäin yksinäiseltä vuodesta toiseen..ei niin vaan saa olla. Voi kun minulla olisi niin paljon sydämellä..en oikein osaa pukea kokonaisuutta ehkä selväksi teille.Olen aivan totaalisesti loukattu ja koen että minulla ei ole mitään arvoa.

Mieheni ei usko että aion asumuseroa..ei kai halua uskoa siihen kun kaikki vuodet saanut anteeksi kaikki hurjat mokailunsa. Oli soittanut jollekin ammattilaiselle..menisi kuulema hakemaan apua juomiseen,mutta ei mikään ole enää kuin ennen..ei näin rikkonaista saa kasaan hetkessä todellakaan.

Olen ajatellut että haluan olla yksin tosiaan hetken..ja jos törmään johonkin kivaan tyyppiin haluan tutustua kauan ja ajan kanssa..rakastua ystävyyden kautta en minkään hehkun kautta jossa äkkipikaisesti sitten hyppäisin liian vakavaan..sitä toivoisin. Kiitos kauniista sanoista..pakkohan tästä on selvitä jotenkin..raskaalta se tuntuu nyt,ehkä se vuosien jälkeen tuntuu oikealta ja jos se aurinko löytyisi ja hyvä ihminen rinnalle.

Nykypäivä on vaan niin pelottava ihmissuhteissa..kun tuntuu että kukaan ei meinaa pysähtyä,kaikki pettää ja uskollisuus on kadonnut ja suhteet niin pinnallisia..markkinoista jo voisi puhua. En tiedä voiko löytyä kunnollista mistään..
Harmittaa suhteeni menetys sillä olisin ollut niin valmis muuten ikäni puolesta perheeseen ja turvalliseen tasapainoiseen elämään..ei asiat vaan mene kuin toivoisi.

Surullista..

 

[Kokenut]

Siksipä juuri raskas päätös on tehtävä pian, koska olet valmis perheeseen ym. Itse tein tuollaisen päätöksen n. 30-vuotiaana, enkä tosiaan kadu nyt 10 vuotta myöhemmin. Uusi rakkaus kyllä löytyi, vaikka epäilin kovasti, miten voin enää luottaa ja kiintyä.

 

[marimint]

Aikaisempaan kommenttiini viitaten, oikea päätös oli jättää reppana-renttu-alkoholisti-mieheni. Pysyin monta vuotta sinkkuna. Tapasin uuden miehen ,jonka kanssa pysyin yli vuoden, samoja ongelmia ei ollut, mutta sairaalloista mustasukkaisuutta kylläkin..syyttelin itseäni ja alistuin. Onneksi ihanat ystäväni saivat ymmärtämään tilanteeni. Eniten siinä suhteessa pelotti yksin jääminen "löydänkö koskaan enää ketään" , hyväksyihän hän jopa lapseni.
Siitä olen tyytyväinen, että suhteiden jälkeen olen antanut itseni toipua rauhassa, enkä hätiköiden aloittanut uutta. Samaa suosittelen myös sinulle. Voin kertoa että uusi rakkaus tupsahtaa elämään silloin ku sitä vähiten odottaisi! Näin kohdallani Nykyinen mieheni on kaikkea sitä mitä olen aina halunnut: turvallinen ja luotettava. Tämä on tässä - Se Oikea.
Tällä haluan vain sanoa, että hyvä ihminen ansaitset parempaa! Pahalta tuntuvia ratkaisuja on vain joskus tehtävä. Uskon että näet itsekin ettei tilanteesta pääse eteenpäin. Olet jo yrittänyt kaiken. Tiedä mitä kaikkea elämä tuo tullessaan, kun pääset tämän "vaiheen" yli!

 

[AP]

Miten tämä onkin näin helveten vaikeaa..irtautua suhteesta,jossa ollut pahaa paljon. Välillä pilkahtelee mielessä että jospa se muuttuu ja kaikki tulisi nyt vihdoin hyväksi,koska mieheni jotain nyt näyttäisi ajattelevan vihdoinkin. Keeroin vanhemmilleni kaikesta ja he tietävät vuosien muut mokailut liittyen alkoholiin ja käytökseen minua kohtaan..ovat vahvasti sitä mieltä että kannattaa miettiä todella tarkkaan uudestaan että jatkaako tässä ja että vuodet ovat näyttäneet mikä mieheni on miehiään niin sanotusti. Jotenkin he puhuvat vaan niin viisaasti..itse ei vaan haluaisi nähdä tilannetta niin. Sekava olo jotenkin..semmoinen ahdistunut,jännittynyt ja etsivä..tunteiden sekamelska on iso.

Vaikeaa on luopuminen..samalla on suuri pettymys ja epäilys että mikään ei enää koskaan ole hyvin..jotenkin sitä ei meinaa uskoa että koskaan voisi hyvää löytää,mutta kuten Marimint kerroit olet löytänyt itsellesi parempaa ja sen oikean. Se tunne minulta on jotenkin aina puuttunut,varmuus ja luottamus,koska aina on vakaakuppi epätasapainossa ja koskaan ei ole voinut tietää mitä taas tapahtuu..aina saanut olla jotenkin pelko takapuolen alla että mitähän seuraavaksi jne..

Voi ystävät..vedet silmissä kirjoittelen..elämää ihmetellen..ihmisen elämää..rakkautta ja mitä kaikella on tarkoituksenaan meille jokaiselle..miksi kaikki pitää jaksaa ja asioiden koetella niin kovalla kädellä. Tämä vuosi ollut epäonnen vuosi muutenkin..hirmuisen raskaita asioita joutunut käsittelemään.

lopetan tällä erää tämän kirjoitteluni..sian purkaa taas tunteita tänne..kiitos!!

Lämpimiä rutistuksia kaikille ihanille hyville ihmisille