Toggle sidebar

Sterilisaatio vai ei

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ollako vai eikö olla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
O

ollako vai eikö olla

Vieras
Sterilisaatiota tässä siis vakavasti pähkäillään. Meillä on yksi 1,5 vuotias lapsi. Syitä sterilisaation tekoon voisin listata varmaan kymmenittäin. Hormonaaliset ehkäisyt ei käy, kortsu ainoa vaihtoehto. Pelkään, että kortsu pettää jossain vaiheessa ja siksi yleensä välttelen myös seksiä ovulaation aikoihin, vaikka juuri silloin tekisi eniten mieli. On aika kurjaa pidemmän päälle. Vahinkoraskaus olisi paha juttu, koska aborttia en suostuisi tekemään. Myös sitä pelkään, jos lapsi ei olisikaan täysin terve. Meidän voimavarat tuskin riittäisivät siinä tapauksessa, hyvä jos kahden terveen kanssa. Pelkään niin paljon kaikkea, mikä voi mennä pieleen. Olemme äärimmäisen onnellisia tästä yhdestä lapsesta ja meillä on hyvä näin.

Silti ihminen on luonnostaan "lisääntymiskone", joten tietenkin mielessä risteilee myös toinen vaihtoehto. Olisihan se ihana, että lapsella olisi sisarus ja itsestäkin olisi ihana, että olisi vielä toinen lapsi. Mutta jo tämän yhden kanssa olen välillä löytänyt itseni äärirajoilta ja minusta tuntuu pohjimmiltaan, että yksi lapsi on meille tarkoitettu. Isompi lapsiluku tuntuu suorastaan kohtalon uhmaamiselta. Sanokaa, jos teille tulee mieleen jotain, joka olisi sterilisaatiota vastaan. Haluan ottaa kaikki seikat huomioon ennen lopullista päätöstä.
 
Ennenkuin olet aivan varma, ettet halua lisää lapsia, en voi suositella sterilisaatiota.

Itse sanoit yhdessä lauseessasi, että "Olisihan se ihana, että lapsella olisi sisarus ja itsestäkin olisi ihana, että olisi vielä toinen lapsi", ja tämä on mielestäni riittävä peruste sille, ettet hae vielä sterilisaatiota. Pelko siitä, että toinen lapsi ei olisi terve (ilman perusteltuja syitä) ei ole sinun kannaltasi hyvä peruste sterilisaatioon.

Minulta poikkaistiin munajohtimet viimeisimmän synnytyksen yhteydessä (keisarileikkaus). Olin ja olen 4 lapsen äitinä ja kohta nelikymppisenä aivan varma ettei perheeseemme tarvitse enää tulla lapsia, luku on täysi. Anna itsellesi mahdollisuus tulevaisuutta ajetellen, sterilisaation tekemällä teet sattuman iloiset yllätykset mahdottomiksi. Tämä varsinkin siksi, ettei tuo sinun aloitus tuntunut kovinkaan vakuuttavalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 4:n äiti:
Ennenkuin olet aivan varma, ettet halua lisää lapsia, en voi suositella sterilisaatiota.
Click to expand...

JUURI NÄIN! Sterilisaation on tarkoitus olla ehdottomasti lopullinen ratkaisu. Äläkä kuuntele niitä jotka hymistelee että "voihan sen sitten purkaa". Aivan älytöntä terveydenhuollon rasittamista veivata tällaisella asialla ees taas, ja lisäksi niiden purkajien takia joutuu sitten oikeasti asian loppuun asti harkinneet vääntämään tosissaan, että ylipäätään saavat koko sterilisaation (vaikka lain vaatimat ehdotkin täyttyisi).
 
Joo, ei kannata jos olet epävarma. Esikoisesi on vielä kovin pieni. Mielesi saattaa hyvinkin vielä muuttua kun aika kuluu ja arki helpottuu. Et maininnut kierukkaa, oletko jo kokeillut? Meillä toimii loistavasti ja minulle sopii täydellisesti ihan tavallinen, paljon parjattu kuparikierukka. Ei hormooneja. Sterilisaatio on käynyt meilläkin puheissa, mutta otamme sen uudelleen käsittelyyn sitten nelikymppisinä.
 
En tietenkään purkaisi sterilisaatiota, kun se on tehty. Siinä päätöksessä pysytään, kun se tehdään. Kuparikierukkaa en halua, koska en luottaisi sen tehoon. Pelkään siis vahinkoraskautta niin paljon, että haluan mahdollisimman lähelle 100 % ehkäisytehon. Alkoholia käytän kerran viikossa vähän reilummasti eli vahinkoraskauden kautta en toista lasta ainakaan haluaisi. Ja nyt meillä on elämä tosi helppoa ja mukavaa, olen vielä kotona lapseni kanssa ja päivät sujuu leppoisasti. Ei tämä tästä enää helpotu ainakaan sitten, kun työ ja päivähoitotouhut alkaa. Siinä vaiheessa kahden lapsen kanssa loppuisi meikäläiseltä ruuti aika nopeasti. En halua nykyajan äärimmilleen vietyä kello kaulassa juoksemista. Se tulee olemaan sitä jo yhden lapsen kanssa, kun molemmat on taas töissä.
 
Lainaus perhesuunnittelun sivuilta:

"Edes sterilisaatio ei ole täysin 100-prosenttinen ehkäisymenetelmä. Naisen sterilisaatio pettää noin 0,4 %:ssa. Tämä tapahtuu useimmiten ensimmäisen vuoden aikana. Syynä voi olla puristimen väärä sijainti tai se, että puristin ei yllä sulkemaan munanjohdinta täysin. Luonto myös yrittää parantaa ruumiiseen syntyneet vammat (kuten haavat), tässä tapauksessa elimistö voi yrittää muodostaa katkaisukohdan yli uuden yhteyden tai munanjohtimien päät saattavat hakeutua uudelleen yhteen.

Miehen sterilisaatio pettää noin 0,15 % tapauksissa ensimmäisen toimenpiteen jälkeisen vuoden aikana oikeasta leikkaustekniikasta ja siitä, että siittiöitä ei löydetä siemennesteestä. Siemenjohdinten päät voivat kasvaa uudelleen yhteen vielä yli vuodenkin kuluttua toimenpiteestä. Yli vuoden kuluttua toimenpide pettää kuitenkin selvästi harvemmin, vain noin 0,04 %:lla eli yhdellä 2300:sta."

Eli täydellinen 100% ehkäisyteho saavutetaan vain selibaatilla.
 
En oikein ymmärrä, että miksi et luota kierukan ehkäisytehoon. Voithan halutessasi käyttää kierukan kanssa vielä kondomia, jolloin ehkäisyteho on taatusti niin lähellä täydellistä kuin se vaginayhdyntää harrastaessa voi olla mahdollista.

Itse käytin mieheni kanssa kuusi vuotta kondomia ehkäisykeinona. Kun jätimme ehkäisyn pois, tulin samantien raskaaksi. Sen jälkeen taas kondomi ehkäisykeinona noin 2 vuotta, jonka jälkeen kesti noin 2 kk tulla raskaaksi. Sen jälkeen ehkäisykeinona on ollut kuparikierukka. Voin siis omakohtaisesti sanoa, että vaikka olen herkästi raskaaksi tuleva, niin meillä jopa tuo perinteinen kondomi on toiminut loistavasti.

Minusta sinä suhtaudut tähän asiaan hieman hysteerisesti. Esimerkiksi seksiä ovulaation aikaan voi harrastaa ihan hyvin, mutta voihan se olla muutakin seksiä kuin vaginayhdyntää (esim. pelkkää suuseksiä tai käsillä tapahtuvaa tyydyttämistä), joten ei kannata päästää suhteen suurimmaksi ongelmaksi ehkäisyasiaa.

Minusta sinun ei kannata vielä hankkia sterilisaatiota ihan siksikään, että olet vielä kaikesta päätellen turhan nuori tekemään lopullista päätöstä. Moni sanoo esimerkiksi raskaan synnytyksen jälkeen, että ei koskaan enää tätä ja ihan samoin moni koliikkivauvan äiti sanoo, ettei tätä enää koskaan. Aika kuitenkin kultaa muistot ja sitä rupeaa miettimään asioita muistakin näkökohdista kuin vain muutamien tuntien/kuukausien ikävien kokemusten kannalta.

Itsellenikin yksikin lapsi olisi ollut ihan riittävä, koska rakastan esikoistani niin valtavasti, mutta kuitenkin ajan kuluessa huomasin, että haluaisin kuitenkin hänelle pikkusiskon tai -veljen. Niin siinä sitten vain kävi, että uuden vauvan syntymä ei puolittanut rakkauttani esikoiseen, vaan uudelle rakkaudelle löytyi lisää sijaa sydämestä. Esikoinen toimi "harjoittelukappaleena", joten toisen kanssa sujui paljon rennommin ja helpommin heti alusta saakka, vaikka kummatkin ovat energisiä ja temperamenttisia tehopakkauksia.
 
Tämä ei taida paljoa vastata kysymykseesi mutta meillä on kohta 1,5v tyttö ja olen pian menossa sterilisaatioon. Syitä on todella paljon miksi en halua toista lasta ja siksi toimenpide tehdään minulle. Olen ollut sitä mieltä jo synnytyksestä asti (kiireellinen sektio) ja en hetkeäkään ole ajatellut että ehkäpä sittenkin joskus..... Jo pelkkä ajatus uudesta raskaudesta ja pienestä vauvasta kammoksuttaa ja pelottaa. Eli olen 100% varma että päätös on oikea. Mielestäni on paljon parempi että ns. olen täyspäinen Äiti yhdelle kuin hermoheikko, itkuinen, pelokas ja kireä äiti kahdelle.
 
Gyneni sanoi, että sterilisaatiota voi vakavasti harkita, kun ei haluaisi enää lapsia, vaikka olemassa olevat lapset ja mies kuolisivat huomenna. Se on kova harkinta, joka useimmilla vanhemmilla täyttyy vasta, kun ikäkin tulee vastaan. Sterilisaatio ei siis ole varsinainen ehkäisykeino vaan elämänvalinta.
 
Meille ei pitänyt tulla enää kolmatta lasta. Oltiin siitä ihan varmoja ja yhteisesti asia päätetty. Sterilisaatiostakin oli puhetta. Mutta mieli muuttui, kun saimme tietää, että molemmilla lapsillamme on etenevä, kuolemaan johtava sairaus. Tämä sairaus puhkeaa vasta kouluiän kynnyksellä, joten jos olisimme päätyneet sterilisaatioon toisen lapsemme jälkeen, niin emme olisi edes voineet antaa mahdollisuutta nyt yhdeksän kuukautta täyttävälle nuorimmaisellemme, joka on siis lapsistamme ainoa, joka ei kuole varhaisessa aikuisiässä.

Tuskin kovin monelle näin tulee käymään, mutta kannattaa tosiaan miettiä sterilisaatiota todella tarkkaan.
 
Itselläni positiivisia kokemuksia sterilisaatiosta. Mulle tehtiin se n. 3 viikkoa sitten.

Olen 31-v, kahden lapsen äiti. Mulla oli ennen toimenpidettä pientä epävarmuutta, mutta operaation jälkeen ollut tosi "kevyt" olo. Nyt pystyn laittamaan pisteen yhdelle aikakaudelle elämässäni ja voin keskittyä lapsiini, mieheeni ja omaan elämään. Ei tarvitse vatvoa mielessään ajatusta "josko vielä..." , helpottavaa.

Maailma on täynnä kotia odottavia lapsia. Jos mulle tulevaisuudessa iskee valtava hoivaamisvietti ja vauvakuume niin voisin harkita adoptiota tai sijaislasta.

Miksi ajaa itsensä uupumuksen äärirajoille jos tietää ettei jaksa? Minulle kolme lasta olisi liian suuri pala purtavaksi, enkä halua enää reilusti yli kolmekymppisenä rääkätä jo koville joutunutta kroppaani.

Eniten minua ärsytti läheisten suhtautuminen sterilisaatioon, tyyliin "kyllä sä vielä kuitenkin myöhemmin haluat lapsen" ym. Mutta kannustajiakin oli. Olin aika nopea päätöksessäni, varasin vaan yhtenä päivänä ajan enkä jäänyt pidemmäksi aikaa miettimään, koska olisi saattanut alkaa mieli muuttumaan.

Tsemppiä sulle! :)
 
Niin, eihän tämä helppo päätös ole...Luulenpa vain, että mahdollinen toinen lapsi olisi elämämme suurin virhe. En tiedä kestäisikö parisuhteemme toista vauva-aikaa ja kahden lapsen tuomaa vielä suurempaa vastuuta. Yksinhuoltajina ei meistä kumpikaan selviäisi varsinkaan kahden lapsen kanssa päivääkään, jos vaikka toiselle tapahtuisi jotain. Toinen lapsi voisi tulla kysymykseen ainoastaan, jos tietäisimme täysin varmasti, että kaikki menee hyvin eli lapsi on terve ja suht helppo, pysymme yhdessä ja molemmat ylipäätään hengissä niin kauan, että lapset on aikuisia. Mutta jos joku menee pieleen niin kaikki saattaa kaatua. Ei meillä ole sellaista energiaa ja kiinnostusta täysipäiväiseen lapsiperhearkeen kuin monilla muilla. Meistä kumpikaan ei kestä päivääkään ilman omaa aikaa. Muutaman päivän voi painaa putkeen pelkkiä velvollisuuksia, mutta sitten onkin jo pakko relata. Itsekkäitä laiskiaisia me kai olemme, ei niinkään nuoria niinkuin joku epäili. Kolmenkympin rajapyykin on molemmat meistä jo ohittanut. Yksi lapsi on meille oikea määrä ja mahdollinen vahinkoraskaus saattaisi pilata koko elämän. Silti vielä haluaisi pitää mahdollisuudet avoimena, vaikkei sitä mahdollisuutta koskaan aikoisi käyttääkään. Mutta jos vastuullisen päätöksen haluaa tehdä niin sterilisaatio olisi oikea päätös. Järki ja tunteet menee nyt ihan eri rataa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Ei meillä ole sellaista energiaa ja kiinnostusta täysipäiväiseen lapsiperhearkeen kuin monilla muilla.
Click to expand...

Eikös se yksikin lapsi jo tee lapsiperhearjen?
Kuulostaa vähän siltä, että ensimmäinenkin oli vahinko?
 
Ensimmäinen ei todellakaan ollut vahinko ja sen kanssa vietämme mahdollisimman laadukasta aikaa. Tekeehän sekin jo lapsiperhearjen, mutta paljon väljemmän kuin useamman lapsen kanssa.
 
En halua maalata piruja seinille, mutta yllättävän moni suhde päätyy nykyisin eroon ja nuoria leskiäkin on olemassa. Elämästä kun ei voi koskaan tietää varmasti mitään, mitä siinä tulee tapahtumaan. Voi olla avioeroa, synnynnäistä sairautta, kuolemaa jne. Siksikään ei kannata liian tarkkaan miettiä vain yhtä ainoaa tulevaisuudennäkymää, vaan jättää tilaa elämässä myös sattumalle.

Itselläni kävi niin, että menin naimisiin 24-vuotiaana elämäni miehen kanssa. Kuvittelimme molemmat elävämme suhteessa, joka kestää elämän loppuun asti. Kaksi lasta tuli, mutta niin vain huomaamattamme ajauduimme erillemme ja ero tuli. Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja parin vuoden tauon jälkeen uudelleen suhteessa, jossa on tosi hyvä olla. Mies on minua selkeästi nuorempi ja hän on lapseton. Olen siis tilanteessa, jossa uusi rakas mieheni haluaisi ehdottomasti edes yhden lapsen, vaikka itse ajattelin jo 15 vuotta sitten, että "ainoa oikea" lapsimäärä on 2 kpl. Nyt huomaan, että välttämättä se minun ainoa oikea totuuteni ei olekaan se vääjäämätön kohtalon määräämä tie. En tietenkään tekisi lasta vain miestäni varten, vaan huomaan itse, että jos tekee järkähtämättömiä päätöksiä, niin on vaikea myöntää itselle, että elämä heittelee siten, että niitä päätöksiä voi joutuakin purkamaan tai muuttamaan.

Oman kokemukseni perusteella voinkin sanoa AP:lle, että ei kannattaisi tehdä vielä noin lopullisia päätöksiä kuten sterilisaatio, koska vaikka olet nyt 100 %:sesti jotakin mieltä, niin et mitenkään voi tietää, mitä mieltä olet samasta asiasta esim. 10 vuoden päästä. Ihminen kun on sellainen, että mitä nuorempi hän on, sitä varmemmin hän luulee tietävänsä asiat. Lopulta sitä huomaa, ettei voi luottaa edes itseensä, vaan sitä itsekin kehittyy, kasvaa ja kouliintuu elämän myllerryksessä.
 
Mielestäni ap:n kannattaisi miettiä syitä kuvailemiinsa jaksamattomuuden tunteisiin. Tuo mielestäni vähän liioiteltu raskauden pelko ja uhkakuvien näkeminen yhdessä jaksamattomuuden kanssa tuo mieleen, että kuvioissa on mukana masennusta. Jos näin on, ei missään nimessä kannata tehdä päätöstä sterilisaatiosta, ennen kuin oma terveys ja voimat ovat palanneet. Ovatko elämäntapanne terveelliset? Itselläni auttaa väsymykseen kalaöljy ja D-vitamiini.
 
Ihan sama tuli mieleen kuin edellisellä kirjoittajalla. Kuulostaa lisäksi vähän siltä kuin aloittaja olisi keksinyt että uusi raskaus on se kaikkein kamalin mitä voi tapahtua. Ja sen kun pystyy estämään, on kaikki hyvin ja elämä täydellistä. Että elämä (johon aloittaja ilmeisesti on nyt tyytyväinen) säilyy ennallaan (ikuisesti?) kunhan vaan toista lasta ei tule.

Ihan vaan ajatuksia, ei kannata suuttua näistä. =)
 
Äidilleni kävi täsmälleen samoin kuin kilolle ja grammalle. Pikkusisarushan siitä oli seurauksena, oikein ihana ;).

Itse ajattelen nyt pian 40 v. kynnyksellä, että jos suuria muutoksia ja menetyksiä tulisi, en niistä vuosien päästä toivuttuani kuitenkaan enää haluaisi alkaa biologisia lapsia yrittämään, vaan mahdollisesti sitten ruveta sijaisäidiksi tms. Siinä mielessä sterilisaatiokin voisi pian olla ajankohtainen. Vielä muutama vuosi sitten ei missään nimessä.
 
Harkintaa ehdotan minäkin:)
Itselläni ensimmäisestä avioliitosta neljä vanhinta lastani ... 4 syntymän jälkeen halusin sterilisaation, mutta sitä ei minulle tehty, sillä kolmesta ehdosta minulla ei täyttynyt kuin yksi (ehtona sterilisaation saamiseen on: 3 yhteistä lasta puolison kanssa, ikää yli 30v sekä yksinhuoltajuus).
Niinpä siinä sitten kävi, että teini-iästä yhdessä olleena huomasimme ex-mieheni kanssa olevamme ainoastaan hyviä ystäviä ja yhteistuumin päätimme erota.
Sitten tapasin nykyisen mieheni ja halusimme kumpikin sen yhden yhteisen lapsen... iltatähtemme, joka syntyi minun ollessa 34v. Nyt tuota touhukasta, ihanaa ja rakastettavaa pikku persoona katsoessani olen iloinen siitä, etten silloin aikoinani tehnyt elämäni suurinta virhettä silloin.
Aika sterilisaatiooni on syksyllä, jota odotan ehkäpä hieman haikeissakin tunnelmissa, mutta minun lapsilukuni on nyt täynnä ja nautin sitten niistä pikku palleroista jotka minua mummuksi kutsuvat:)
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa