stressaa

[Outi]

Luin tän viestiketjun taas uudestaan, kun tuli sellainen saamaton olo itseläkin. Olo ikään kuin paranee, kun huomaa, että muillakin on samoja ajatuksia.

Meijän neiti on nyt kohta vuoden ja mulla on nyt tullut sellainen olo, etten jaksaisi aina olla tekemässä ja häärimässä. Mulla on siis asiat siten hiukan eritavalla, kun näitä tunteita tulee nyt vasta. Ehkä syy siihen on että lapsi on nukkunut aina ihan hyvin ja kun hän oli parin kuukausen muutimme uuteen kotiin. Sitä varmaan jaksoi pitää paikat kunnossa kun oli vielä uutuuden hohtoa. Jaksoin siivoilla ja leperellä lapsen kanssa ja koin aina olevani energinen ja jaksavainen. Tuntui ettei miehenkään tarvinnut niin osallistua huushollin kunnossa pitämiseen, kyllä minä jaksoin.

Nyt en enää jaksa. On tullut ihan vetämätön olo. Se että ahterin saa hinattua kämpästä ulos teettää kipeää. Käyn kyllä ulkona päivittäin laittamassa ipanan nukkumaan. Ennen tein pitkiä kävelylenkkejä, nyt työntelen vaunuja ees taas pihassa. En ymmärrä, nyt kun on kevät aurinko paistaa ja linnut laulaa ja pakkaset on laskenut en jaksa. Luulisi että nyt sitä vasta puhtia on.

Lapsi kaipaa hirveästi huomiota. Hän haluaa minut leikkeihin mukaan. Jos poistun huoneesta hän tulee hetken päästä sieltä pois. Voin vaikka lehteä lukea hänen huoneessa, sekin riittää seuraksi mutta kun tuppaa kotityöt pursuamaan yli äyräisen. Tyttö on oppinut kävelemään ja on niin nopeasti paikassa jossa ei pitäisi, että siivoamisesta ei tule mitään. Olisi kiva kun sasi koko kämpän kerralla siivottua katosta lattiaan eikä yksi huone kerrallaan. Kun on kakkanen kämppä ottaa niin aivoon, ettei sitä viitsi mitään tehdä ja niin se kierre sitten vaan jatkuu ja kotityöt ei häviä vaikka kuinka niitä aina välissä tekisi.

Meillä mies sentään tekee ruokaa, joka helpottaa tietenkin. En nyt edes tiedä milloin olisi sitä aikaa tehdä.

Olemme aikeissa tehdä toisen vauvan tähän maailmaan. Nyt tuntuu kyllä siltä, että pitäisikö sitä nyt hetki odottaa ja toisaalta tuntuu, että en muuta haluakkaan. Uskon että kun on kaksi lasta on se minullekkin jossain vaiheessa helpompaa kun heille on toisistaan seuraa ja tyttö sitä seuraa kaipaakin. Mutta kuinka jaksan. Nollaantuuko tilanne kun raskaustesti on positiivinen? Saanko ihan uutta energiaa vauvan odotuksesta? Miten jaksan kun vauva tulee ja pitäisi huolehtia kahdesta yhtäaikaa? Ehkä alussa on rankkaa mutta kai se sitten vuoden päästä on jo voiton puolella koko homma... tai sitten ei.

Kuulosta ehkä epätoivoiselta enkä halua 'älä hyvä ihminen vaan tee toista' kommentteja, sillä kyllä loppujen lopuksi tiedän jaksavani kun on pakko. Ja onneksi on hyvä tukiverkosto. Tuntuu vaan niin hyvältä kirjoitella välillä ajatuksiaan tänne. Ja tuntuu hyvältä huomata, että muillakin on joskus jaksamiset lopussa.

oho... tulipa tekstiä. hyvää päivää kaikille ja jaksamisia!!!

 

[Jaana]

Stressaa joo jatkuvasti. Mutta oon aina ollut sellanen, joten ei ole mitään uutta. Eniten kaipaisin sitä, että mies olisi tytön kanssa ja minä saisin olla sen aikaa omassa rauhassa. En oletakaan, että hän täällä niin hirveästi mitään kotitöitä tekisi, mutta että vain olisi ja leikkisi tytön kanssa. Vielä kun tekisi sen joskus ihan oma-aloitteisesti. Mutta nykyään se on sellaista, että jos täällä ei ole ruoka valmiina kun hän tulee töistä, niin siitä kyllä huomautetaan. Sitten itse avaa heti tän h'tin rakkineen ja istuu surffaamassa koko illan. Tytöllä on karmee eroahdistus ollu jo varmaan monta kuukautta, joten stressaa, kun en voi edes rauhassa kävellä keittiöön hakemaan vesilasillista. Päiväunien aikanakaan en voi kunnolla rentoutua, kun täytyy lähes joka kerta käydä välillä heiluttamassa rattaita, että unet jatkuisivat.

 

[sonne]

mullekin toimii terapeuttisena tämän viestiketjun lukeminen...

outi:""kiva"" lukea, että jollekin on tullut tämä väsymys & co vasta myöhemmin. kun lapsi on kohta puolitoista, mulla on saamattomuus, stressi ja väsymys huipussaan...

onko jollain vinkkejä tai kokemuksia, miten tästä pääsee ylöspäin?

 

[Outi]

Juttelin eilen pitkään mieheni kanssa. Ensin hävetti, olen halunut lasta kauan ja sitten en enää jaksa. Pelkäsin 'itte halusit' kommenttia, mutta luojan kiitos sitä ei tullut. Päinvastoin, mieheni oli hieman ihmeissään voinnistani. Sanoin että pännii kun kämppä on kuin kaatopaikka ja itsekkään en ole mistään kauneuspalstalta. Tuntuu että vaatteet pa***stuu niin nopeasti että ei niitä viitii päivällä vaihtaa jos ei ole menoa. Tukka on kuin petolinnun perse ja kulmakarvat sanoo toisilleen kohta käsipäivää. Mies vaan lohdutti, että ei sen kämpän nyt aina tarvii tip top olla ja ihan nätin näkönen minä olen (hyvä kun osaa valehdella oikealla hetkellä ) Helpotti jotenkin jutella, kun ei oikein tiennyt saako jotain lohdutuksen sanaa toiselta.

Kai sitä oli alussa kaikki niin uutta ja ihmeellistä, että ei ehtinyt vaipua alamaihin ja nyt on typy jo vuoden niin rutiiniahan tämä alkaa olemaan. herätään, syödään, leikitään, nukutaan, syödään, leikitään jne jne. Vaikka ihastelen neidin uusia taitoja joka päivä (oppi juuri kävelemään) ja nautin suunnattomasti hänen höpinöistään, joista ei saa vielä mitään selvää, tuntuu etten ole aina ihan läsnä lapseni touhuissa. Esim. kirjaa lukiessa huomaan, etten edes tiennyt mitä luen, kunhan nyt jotain höpötän. Ajatukset ei ole missään kokonaan mukana ja minä en missään täysin läsnä.

Ei kai sitä saisi kotiin jäädä vaan pitäisi mahdollisimman paljon käydä kyläilemässä, mutta ei sitä taas toisaalta jaksa iloista naamaa näyttää kun on ihan poikki ja puhki kokoajan. Sitten kun on hetki aikaa, niin tulee tänne koneen äärelle kirjoittelemaan omia ja lukemaan toisten murheita, eikä millään voi heittää pyykkikonetta päälle tai ottaa imuria käteen. Televisiota en avaa enää lainkaan päivisin. Jos tämän koneenkin sais pidettyä iltaan asti kiinni.

Ehkä helpottaa kun lapsi on sen verran iso että jaksaa keskittyä yhteen leikkiin hieman kauemmin. Nyt tuntuu että aina tarvii olla keksimässä jotain touhuamista.

KAi sitä vaan pitäisi taas ajatella kuinka onnekas sitä on ja kun kesäkin kohta tulee, niin ehkä sitä itsekkin herää eloon.

 

[kolmen äiti]

Ei kannata opettaa lasta siihen, että äiti tai isä on koko ajan leikittämässä vierellä. Vaikka syyllisyys painaisikin, kun laittaa esim. yksivuotiaan yksinään leikkimään, se tekee lapselle vain hyvää. On tärkeää, että lapsi oppii käyttämään itse omaa mielikuvitustaan leikeissään. Sitäpaitsi, jos opettaa lapsen siihen, että aikuinen leikkiin hänen kanssaan jatkuvasti, on vaikeaa opettaa sitä tapaa poissa myöhemmin.

 

[Outille]

Jotenkin tuntuu, että kaipailisit jotain ihan omaa tekemistä. Jotakin ihan muuta kuin lapsen- ja kodinhoito. Mulla on saman ikäinen lapsi ja tunnistan noita ihan samoja fiiliksiä itsessäni.

Joskus ennen lasta kuvittelin, että musta olisi kotiäidiksi ja kodinhengettäreksi. Eipä siitä mitään tullut. Nyt, kun lapsi on vuosikas kaipaan kovasti jo omia juttuja. Niimpä jatkan opiskeluja ja teen myös parina päivänä viikossa töitä. Ihan pakko päästä aikuisten maailmaan välillä.

Tuollainen vuoden ikäinen vaatii niin älyttömästi huomiota, etten minäkään aina ole täysillä mukana. Ei kai kukaan jaksa olla. Puolihuolimattomasti välillä vähän palloa heitän tai kirjaa selaan Toisinaan jaksaa enemmän, toisinaan vähemmän. Joskus saa päänsä puhki miettiä, että miten tuon lapsen pidän suht tyytyväisenä nukkumaan menoon saakka. Ideat on välillä vähissä.

Jaksamista sulle. Koita keksiä itsellesi jotain kivaa, mistä nautit.