P
Pete R.
Vieras
Hei! Olen kolmekymppinen mies ja olen avioliitossa muutamaa vuotta nuoremman naisen kanssa. Olemme olleet yhdessä n.4vuotta. Suhde toimii muutoin hyvin mutta seksielämä tökkii. Kysymys on lähinnä siitä että minua haluttaa mutta kumppaniani ei, Tällaista se on ollut jo alusta saakka pois lukien alkuseurusteluvaihe jolloin seksiä oli n.3-4 krt/vko.
Nyt harrastamme seksiä n.2-3krt/kk. Joskus tulee aikoja jolloin yhdynnän väli saattaa olla 2-3vkoakin.
Olen perusterve ja niin on myös kumppanini. Olen ollut aina viriili mutta nykyisellään vähäisen seksin takia alkaa minunkin halut hyytyä. Ei tee enää mieli kun periaatteessa tietää että jos sekstaillaan niin seuraavan kerran "sitä" on luvassa ehkä parin viikon päästä. Pettämistä en ole edes harkinnut.
Onko teillä kokemuksia siitä kuinka vaikeaa on tällaisten eri persoonien yhteensovittaminen? Kumppani siis ei ole kovinkaan aktiivinen seksin suhteen eikä aktiin päästyään ole sitä myöskään sängyssä vaan kaikki toiminta tulee minun taholta.
Muuten suhde toimii hyvin,olemme molemmat työssäkäyviä eikä vapaa-ajasta ole puutetta. Tilaisuuksia seksin harrastamiseen kyllä olisi mutta kumppaniani ei haluta,olen itse joskus ollut aktiivisempi aloitteen tekemisten suhteen mutta en ole saanut siihen vastakaikua ts.meillä harrastetaan seksiä siiloin kuin kumppanini sitä haluaa. Ruinaamaan tai vonkaamaan en lähde,olemmehan kuitenkin naimisissa.
Sinkkuna tuli vongattua baarissa,parisuhteessa en siihen lähde.
Sängyssä minun pitää tehdä suurinpiirtein kaikki koska kumppanini ei halua/tykkää kosketella minua alapäästä. Suuseksi on ehdottomasti ei-ei.
Olen ihmetellyt paljon sitä,että kun aloimme seurustelemaan niin seksi oli aivan ihanaa. Esileikit olivat molemminpuolisia ja hyvinkin nautinnollisia. Kun suhteemme vakiintui muuttui seksikin yhdessä yössä. Yhtäkkiä minun piti tehdä niin ja näin enkä itse saanut lainkaan osakseni mitään lämmittelyjä. Syyksi kumppanini ilmoitti että "en tykkää enää esim.suuseksistä".
Olemme riidelleet asiasta lukemattomia kertoja,tuloksetta. Seuraava askel on seksiterapeutti.
Neuvoja kaivataan kipeästi!!! Olenko liian vaativa kun haluan myös osakseni lämmittelyjä ennen aktia? Ja jos haluaisin seksiä esim. 2krt/vko,onko se kohtuutonta tai liikaa pyydetty?? Tiedän että elämässä/parisuhteessa on muutakin kuin seksiä,mutta tällä hetkellä meillä ei ole sitäkään vähää.
Olen ammatiltani palomies ja työni takia minun pitää pitää fysiikastani huolta.Tiedän että jos lähtisin kyliltä hakemaan yhden yön seuraa niin ei siinä ongelmia tulisi. Olen hyväkäytöksinen ja hyväkroppainen mies. Omaa vaimoani en kuitenkaan ilmeisesti seksuaalisesti viehätä.