Suhdesoppa

[Huh Huh]

Ollaan oltu puolisoni kanssa yhdessä nyt 3,5 vuotta. 1 vuosi meni kihloissakin.
Tässä kevään aikana tuli sitten ilmi (hän omasta tahdostaan kertoi) että hän on ihastunut toiseen.
Tieto tuli pienoisena shokkina, koska hän ei ollut sanonut mitään että meillä menisi huonosti yms yms, vaan lähetti yksi viikonloppu vaan tekstiviestin että meillä ei mene hyvin :/ Silloin ei ollut tiedossa etes tämä ihastus, vaan luulin että tämä on nyt joku pieni taantuma meidän suhteessa... Ehdotin hänelle että pidettäisiin pieni breikki, eli asuisin hetken aikaa muualla, että hän saisi mietittyä asioita halki. Kuitenkin hän lopulta ilmoitti että haluaa todellakin minut takaisin ja rakastaa minua yli kaiken... menin takaisin.
Viikko tämän jälkeen hän oli taas siinä tilassa että tämä ei toimi. Silloin kysyin suoraan onko hänellä jotain sutinaa muun kanssa. Myönsi olevansa ihastunut, ja että tämä toinenkin tietää asian.. Eli olivat jo lähetelleet teksiviestejä... Sanoin että tämä ei ole vielä niin pahaksi mennyt ettenkö pystyisi unohtamaan koko hommaa jos se loppuisi siihen, ja niin hän lupasikin..
Seuraavalla viikonloppuna hän kuitenkin meni viettämään iltaa tämän tyypin luo, jolloin ilmoitin hänelle että se on nyt sitten tässä tämä tarina..
Kummiskin hän onnistui vielä puhumaan minut ympäri ja otin hänet takaisin.. Sama viikonloppu oltiin juomassa (oltiin siis yhdessä) loppuillasta oli baareihin lähdön aika,(hän oli lähtenyt aikasemmin "nukkumaan" koska oli väsynyt) päätin ittekin baarin sijasta lähteä kotiin hänen viereen.
Menin kotia, paikka oli täysin tyhjä, soitin hänelle missä olet(hän siis luuli että olin mennyt kapakkaan) tuli vastaus että "kotona" noh siinä ei tarvinnut laskea 1+1=3 ja siitä alkoi tapahtumien ketju missä sattui ja tapahtui...(ei siis henkilöille)
Hän ei myöntänyt heti olleensa sen tyypin luona vaan väitti olleensa kaverillaan, uskoin sitä ja palasimme yhteen taas... juttelimme sitten asiasta ja hän vihdoin myönsi olleensa sen toisen luona mutta mitään ei ollut tapahtunut...tuli tunne että hän huijasi että tulisin takaisin...
Mutta kun olimme jo yhdessä päätin jatkaa ja toivoin että hän olisi rehellinen ja tietäsin kaikki.. Nyt on tullut ilmi että hän on viettänyt öitä sen toisen luona (silloin kun olemme olleet "erossa" ... ) ja muutenkin viettänyt aikaa samaan aikaan kun olen itse ollut matkoilla... väittää että mitään suutelua suurempaa ei ole kummiskaan tapahtunut ja ei pystyisi olemaan minun kanssa jos olisi... suutelu on kummiskin minun mielestä tarpeeksi...
Noh yhdessä sitä vielä ollaan mutta kyllä kokoajan pelottaa milloin napsahtaa taas sormille, ja välillä tekisikin mieli vaan pakata tavarat ja lähteä omille teille...
Rakastan häntä todella paljon ja haluaisin uskoa hänen sanojaan mutta ne tuntuu kaiken jälkeen välillä vaan niin tyhjiltä lupauksilta..
Olisiko se raukkamainen ja helpoin tie vaan lähteä tästä suhteesta vai jäädä yrittämään, koska kumminkin rakastan tätä henkilöä...Välillä mietin jäänkö tähän suhteeseen vain ettei hänelle tuli si paha mieli, ja olenko liian kiltti... l
Luottamuksessa ja arvostuksessa ollaan aika nollissa... Mitenhän pitkään tätäkin epäluottamuksen tunnetta jatkuu...? En ole itse ollut ikinä mikään (sairaan) mustasukkainen henkilö, ja olen inhonnut sitä, ja olen huomannut että olen ehkä tullut semmoiseksi tämän asian takia
Tässäpä tarina lyhyesti...Mietteitä teiltä jotka olette "antaneet anteeksi", pystyykö ihminen muuttumaan?Tuleeko toistumaan? miten teille on käynyt uuden alun jälkeen?Kannattaako yleensä yrittää uudestaan?

 

[halkotonttu]

Kiinnitti huomiota tuo, että sanoit lähtemisen olevan kenties raukkamainen ja helppo tie. Onko tuossa jokin sellainen ajatus, että tosi rakkaus kestää mitä vain? Toisin sanoen naisen pitäisi kestää millaista kohtelua tahansa ja jos tarpeeksi uhrautuu niin lopussa seisoo kiitos? Tilanne ei kuitenkaan ole sinun käsissäsi. Omalla uhrautumisella pidät vain huolen siitä, että olet löysässä hirressä jatkossakin ja mies oppii pitämään sinua heikkotahtoisena ihmisenä jonka erouhkaukset eivät kuitenkaan tarkoita yhtään mitään.

Mielestäni rakkauden tunteen merkitystä paristuhteessa ylikorostetaan, sillä ei mielestäni tee yhtään mitään jos molemminpuolista kunnioitusta ei löydy. Sinua ei kunnioiteta, et luultavasti itsekään kunnioita enää miestäsi ja kohta et enää itseäsikään. Rakenna siinä sitten tulevaisuutta.

 

[aikuinen nainen]

Ollaan oltu puolisoni kanssa yhdessä nyt 3,5 vuotta. 1 vuosi meni kihloissakin.
Tässä kevään aikana tuli sitten ilmi (hän omasta tahdostaan kertoi) että hän on ihastunut toiseen.
Tieto tuli pienoisena shokkina, koska hän ei ollut sanonut mitään että meillä menisi huonosti yms yms, vaan lähetti yksi viikonloppu vaan tekstiviestin että meillä ei mene hyvin :/ Silloin ei ollut tiedossa etes tämä ihastus, vaan luulin että tämä on nyt joku pieni taantuma meidän suhteessa... Ehdotin hänelle että pidettäisiin pieni breikki, eli asuisin hetken aikaa muualla, että hän saisi mietittyä asioita halki. Kuitenkin hän lopulta ilmoitti että haluaa todellakin minut takaisin ja rakastaa minua yli kaiken... menin takaisin.
Viikko tämän jälkeen hän oli taas siinä tilassa että tämä ei toimi. Silloin kysyin suoraan onko hänellä jotain sutinaa muun kanssa. Myönsi olevansa ihastunut, ja että tämä toinenkin tietää asian.. Eli olivat jo lähetelleet teksiviestejä... Sanoin että tämä ei ole vielä niin pahaksi mennyt ettenkö pystyisi unohtamaan koko hommaa jos se loppuisi siihen, ja niin hän lupasikin..
Seuraavalla viikonloppuna hän kuitenkin meni viettämään iltaa tämän tyypin luo, jolloin ilmoitin hänelle että se on nyt sitten tässä tämä tarina..
Kummiskin hän onnistui vielä puhumaan minut ympäri ja otin hänet takaisin.. Sama viikonloppu oltiin juomassa (oltiin siis yhdessä) loppuillasta oli baareihin lähdön aika,(hän oli lähtenyt aikasemmin "nukkumaan" koska oli väsynyt) päätin ittekin baarin sijasta lähteä kotiin hänen viereen.
Menin kotia, paikka oli täysin tyhjä, soitin hänelle missä olet(hän siis luuli että olin mennyt kapakkaan) tuli vastaus että "kotona" noh siinä ei tarvinnut laskea 1+1=3 ja siitä alkoi tapahtumien ketju missä sattui ja tapahtui...(ei siis henkilöille)
Hän ei myöntänyt heti olleensa sen tyypin luona vaan väitti olleensa kaverillaan, uskoin sitä ja palasimme yhteen taas... juttelimme sitten asiasta ja hän vihdoin myönsi olleensa sen toisen luona mutta mitään ei ollut tapahtunut...tuli tunne että hän huijasi että tulisin takaisin...
Mutta kun olimme jo yhdessä päätin jatkaa ja toivoin että hän olisi rehellinen ja tietäsin kaikki.. Nyt on tullut ilmi että hän on viettänyt öitä sen toisen luona (silloin kun olemme olleet "erossa" ... ) ja muutenkin viettänyt aikaa samaan aikaan kun olen itse ollut matkoilla... väittää että mitään suutelua suurempaa ei ole kummiskaan tapahtunut ja ei pystyisi olemaan minun kanssa jos olisi... suutelu on kummiskin minun mielestä tarpeeksi...
Noh yhdessä sitä vielä ollaan mutta kyllä kokoajan pelottaa milloin napsahtaa taas sormille, ja välillä tekisikin mieli vaan pakata tavarat ja lähteä omille teille...
Rakastan häntä todella paljon ja haluaisin uskoa hänen sanojaan mutta ne tuntuu kaiken jälkeen välillä vaan niin tyhjiltä lupauksilta..
Olisiko se raukkamainen ja helpoin tie vaan lähteä tästä suhteesta vai jäädä yrittämään, koska kumminkin rakastan tätä henkilöä...Välillä mietin jäänkö tähän suhteeseen vain ettei hänelle tuli si paha mieli, ja olenko liian kiltti... l
Luottamuksessa ja arvostuksessa ollaan aika nollissa... Mitenhän pitkään tätäkin epäluottamuksen tunnetta jatkuu...? En ole itse ollut ikinä mikään (sairaan) mustasukkainen henkilö, ja olen inhonnut sitä, ja olen huomannut että olen ehkä tullut semmoiseksi tämän asian takia
Tässäpä tarina lyhyesti...Mietteitä teiltä jotka olette "antaneet anteeksi", pystyykö ihminen muuttumaan?Tuleeko toistumaan? miten teille on käynyt uuden alun jälkeen?Kannattaako yleensä yrittää uudestaan?

että ihminen muuttuu. Olen itse ollut kaksi vuotta tuollaisessa suhteessa asutaan yhdessä/ei asuta yhdessä ollaa naimisissa/ei olla naimisissa jne.... Itse lähdin vain kylmästi suhteesta kävelemään, joidenkin mielestä raukkamaisesti mutta nyt voin elää ja olla vapaasti. Ei enään pelkoa seuraavasta pommista. Tsemppiä sinulle mitä sitten ikinä teetkin.

 

[Mieti tarkasti]

Toisin sanoen naisen pitäisi kestää millaista kohtelua tahansa ja jos tarpeeksi uhrautuu niin lopussa seisoo kiitos?

Sinä puhut viestissäsi että naisen pitäisi kestää millaista kohtelua tahansa - minä koko ajan jostakin syystä oletin, että kirjoittaja puhuu naisesta.

No niin tai näin, kannattaa miettiä tarkasti, että onko oikeasti valmis antamaan anteeksi. Jos on, ja jos luotto vielä pelaa ja rakkauttakin löytyy, niin kaikkihan on mahdollista. Minä en pystyntyt antamaan anteeksi.

Olimme olleet mieheni kanssa yhdessä kymmenkunta vuotta, ja tuosta ajasta kahdeksan naimisissa, kun hän jäi kiinni pettämisestä. Kyseessä ei ollut edes mikään yhden illan juttu, vaan jo pidempään jatkunut homma. Mies väitti, että hänestä tuntui, etten arvostanut häntä ja että tuntui hyvältä, kun joku toinen arvosti. Mies itki ja vannoi rakkauttaan ja lupasi katkaista suhteen, ja parhaani tietoni mukaan näin tekikin. Hän myös kertoi, että sängyssä eivät olleet vielä olleet. En tiedä sitten, että pitikö se paikkansa. Yritimme yhdessä siis vielä, mutta en enää osannut luottaa entiseen tapaan. Ei, vaikka kuinka yritin. Rakkaus näivettyi hiljalleen, ja kolmen vuoden kuluttua tuosta erosimme.

Tapasin sitten suhteellisen pian nykyisen mieheni. Aika pian hän kertoi, että suurin syy hänen eroonsa on se, että häntä petettiin ensiksi, sitten hän petti kostoksi jne. ja että nyt hän ei hyväksy minkäänlaisia pettämisiä, että suhde on kerrasta poikki, jos sellaista tapahtuu. Kerroin oman tarinani ja sanoin, että olen täysin samaa mieltä siitä, että puolisoon pitää voida luottaa.

Eli mieti tarkasti, mihin olet valmis ja jutelkaa yhdessä, mihin puolisosi on valmis, käyvätkö toiveenne ja periaatteenne siitä, miten suhteessa eletään, yksiin.

 

[Lörpöttelijä]

Luin ap:n viestin sanasta sanaan, mutta jätän kommentoimatta. Oletko sama elli joka kommentoit 50+ palstalla copypastaamalla viestistäni lauseen ja perään huh huh? Harppien lukemani kirja on Kesän korkea taivas. Kirjan päähenkilö pokaa sisarensa miehen. Joten kyllä naisetkin osaavat

 

[Huh huh]

Sinä puhut viestissäsi että naisen pitäisi kestää millaista kohtelua tahansa - minä koko ajan jostakin syystä oletin, että kirjoittaja puhuu naisesta.

No niin tai näin, kannattaa miettiä tarkasti, että onko oikeasti valmis antamaan anteeksi. Jos on, ja jos luotto vielä pelaa ja rakkauttakin löytyy, niin kaikkihan on mahdollista. Minä en pystyntyt antamaan anteeksi.

Olimme olleet mieheni kanssa yhdessä kymmenkunta vuotta, ja tuosta ajasta kahdeksan naimisissa, kun hän jäi kiinni pettämisestä. Kyseessä ei ollut edes mikään yhden illan juttu, vaan jo pidempään jatkunut homma. Mies väitti, että hänestä tuntui, etten arvostanut häntä ja että tuntui hyvältä, kun joku toinen arvosti. Mies itki ja vannoi rakkauttaan ja lupasi katkaista suhteen, ja parhaani tietoni mukaan näin tekikin. Hän myös kertoi, että sängyssä eivät olleet vielä olleet. En tiedä sitten, että pitikö se paikkansa. Yritimme yhdessä siis vielä, mutta en enää osannut luottaa entiseen tapaan. Ei, vaikka kuinka yritin. Rakkaus näivettyi hiljalleen, ja kolmen vuoden kuluttua tuosta erosimme.

Tapasin sitten suhteellisen pian nykyisen mieheni. Aika pian hän kertoi, että suurin syy hänen eroonsa on se, että häntä petettiin ensiksi, sitten hän petti kostoksi jne. ja että nyt hän ei hyväksy minkäänlaisia pettämisiä, että suhde on kerrasta poikki, jos sellaista tapahtuu. Kerroin oman tarinani ja sanoin, että olen täysin samaa mieltä siitä, että puolisoon pitää voida luottaa.

Eli mieti tarkasti, mihin olet valmis ja jutelkaa yhdessä, mihin puolisosi on valmis, käyvätkö toiveenne ja periaatteenne siitä, miten suhteessa eletään, yksiin.

Tuo jos mikä tässä mietityttää että jos tämä joskus 3v päästä menee samaan pisteeseen, siinä menee sitten vuodet hukkaan, eli sillä kyselin teiltä just sitä että onko ihminen jolle te olette antanut mahdollisuuden, muuttunut..? millaista elämä on ollut tapahtuneen jälkeen?

 

[Mieti tarkasti]

Tuo jos mikä tässä mietityttää että jos tämä joskus 3v päästä menee samaan pisteeseen, siinä menee sitten vuodet hukkaan, eli sillä kyselin teiltä just sitä että onko ihminen jolle te olette antanut mahdollisuuden, muuttunut..? millaista elämä on ollut tapahtuneen jälkeen?

Kuten sanoin, meillä ei toiminut. En tiedä, että muuttuiko mieheni, eli pettikö enää vaiko ei - ainakaan kiinni ei jäänyt - mutta luottamusta ja rakkautta en pystynyt palauttamaan. Avioliittomme ei ollut ennallaan. Totta kai tässä oli myös minun "syytäni", sillä en osannut enää rakastaa ja luottaa entiseen tapaan.

Ihmisen muuttumisesta sen verran, että minun jälkeiselle ex-mieheni avovaimolle ja exälle tuli ero, koska ex jäi niin sanotusti kiinni housut nilkoissa. Eli ilmeisesti ei perusluonne ainakaan uskolliseksi muuttunut.

 

[Herätys!]

Ei tuossa ole mitään järkeä, "puoliso" vedättää sinua 100-0 ja sinä tyhmä uskot. Ei sillä ole väliä rakastatko häntä. Silläkään ei ole väliä, rakastaako hän sinua. Vain sillä on väliä, oletko suhteessa onnellinen. Mikä ihmeen hollywood -joukkoharha on tämä ajatus, että "jos vain rakastaa niin suhteessa pitää pysyä tuli mitä tuli"?! Hän käy panemassa, kyllä, ihan 100% varmasti panemassa toisten luona, valehtelee suut ja silmät täyteen ja sinä uskot, kerta toisensa jälkeen? Ei kukaan ihastunut ihminen vain nuku ja hieman pussaile ihastuksensa kanssa yötä viettäessään! Eka vale on kertojan häpeä, mutta siitä eteenpäin on sinun häpeäsi kun et huomaa selkeitä valheita vaan annat pitää itseäsi idioottina.