Suhteen etenemisestä.

[Pipa83]

Täällä yksi pieni äityli, joka ei aina ymmärrä miesten tarkoitusperiä...

Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä jo lähes neljä vuotta ja meillä on yksi yhteinen lapsikin ja toista ollaan toiveilemassa. Periaatteessa suhteessa on kaikki hyvin, mies sanoo rakastavansa minua, mutta...

Kaikki on lähtenyt oikeastaan siitä, kun ensimmäinen lapsemme syntyi, elämä on muuttunut sen jälkeen paljon ja eri asiat ovat nyt ainakin minulle asettuneet tärkeysjärjestykseen. Esimerkiksi meidän vanhempien välinen suhde ja se, millaisen kuvan lapsemme saa meistä äitinä/naisena sekä isänä/miehenä ovat nyt mielestäni tärkeitä asioita.

Eniten minua häiritsee nyt se, että avomieheni ei ole ottanut avioitumista puheeksi lapsemme syntymän jälkeen. Olen siis oikeastaan tässä odotellut kosintaa häneltä, mutta turhaan näköjään. Hänelle sillä asialla ei tunnu olevan mitään merkitystä ja minua tämä surettaa, sillä toivoisin meidän olevan vakavissamme toistemme suhteen. Minusta naimisiin meno olisi luonnollinen jatkumo suhteellemme, kun nyt kerran on yhteinen lapsi ja asuntolaina yms...

Haluaisin oikeasti vakaan liiton, mutta en kuitenkaan tahtoisi painostaa avomiestäni. Sitäpaitsi ei minusta ole kiva tulla kosituksi/mennä naimisiin vain siksi, että minä olen itse nyt "määrännyt" miestäni tekemään niin...

Olisiko nyt kellään mitään ideoita heittää minulle, miten voisin vaikka hienovaraisesti vihjailla asiasta hänelle tai saada edes hänen mielipiteensä asian suhteen selville...?

 

[Neiti X]

Miten olisi jos puhuisit ihan suoraan.

Miehet kun eivät vihjailuista ymmärrä, tai välitä ymmärtää.
Nosta kissa pöydälle ja kysy. Ja kuka estää sinua kosimasta häntä?
Avioliitto ei merkitse kaikille samaa asiaa, joillekkin se on vain turha paperi, toisille taas elämääkin suurempi asia. Jos nämä toiveet eivät parisuhteessa kohtaa, voi toki tulla tunne että halutaanko nyt lainkaan samaa asiaa.

Oletko miettinyt miksi SINÄ haluat naimisiin?

Yhteinen lapsi ja asuntolaina kun sitoo teitä miljoona kertaa enemmän yhteen kuin ne renkulat sormissa ja yhteinen sukunimi. Äläkä käsitä väärin, kyllä minäkin tahdon naimisiin - eli ymmärrän fiiliksesi oikein hyvin, sain vain sen käsityksen viestistäsi että ette ole kunnolla edes puhuneet asiasta. Nyt on parempi hetki kuin koskaan puhua tulevaisuudestanne, mitä siltä toivotte ja mitä toivotte toisiltanne yhteisen tulevaisuutenne suhteen.

 

[Pipa83]

Kiitos vastauksestasi.

Jep, olen tosiaan huomannut, että avioliitto ei merkitse kaikille ihmisille samaa... Siis luulenpa, että minä ja avomieheni ollaan tässä asiassa jotenkin eri linjoilla.

Minulle naimisiin meno on lupaus ja sitoumus, josta sitten tosiaan pidetään kiinni ja sen eteen tehdään töitä, että se sitten kestäisi sinne asti, kunnes kuolema erottaa...=)

Tottakai se jo sitoo meitä yhteen, että meillä on yhteinen lapsi ja lainat yms... Mutta kun en juuri haluaisi sitä, että ne olisivatkaan ainoita syitä olla yhdessä, koska joku päivä se meidän lapsi muuttaa pois kotoa ja joku päivä se asuntolainakin on maksettu, mitä sitten jää jäljelle...

Avomieheni on kertaalleen ollut jo naimisissa, joten luulen sen vaikuttavan asiaan, kun hänellä on yksi "pettymys" takanapäin... Mutta, mutta, ei sitä silti saisi minulle mitenkään "kostaa", tai siis syytönhän minä siihen olen..... Kyllähän tässä elämässä pitää mennä ja katsoa aina eteenpäin mielestäni!

Ehkä mun tosiaan tarvitsee nyt yrittää jotenkin kerätä rohkeutta ja odottaa oikeaa hetkeä puhua tästä asiasta. Se ei vaan ole mulle niin helppoa, kun jännitän niin kovasti, että miten tässä käy...

 

[Neiti X]

Ymmärrän kyllä täysin fiiliksesi. Avioliitto merkitsee jotain niin paljon enemmän kuin sormuksia, vihkitodistusta tai yhteistä sukunimeä ja haluaisit miehesikin ymmärtävän sen ja tavallaan samalla, että hän haluaa myös antaa sen lupauksen - sitoutua loppuelämän ajan.

Epäilen että tuohon tilanteeseen ei löydy muuta ratkaisua kuin se keskustelu. Älä kuitenkaan painosta vaan puhukaa yleisellä tasolla avioliiton merkityksestä, siitä mitä se itselle tarkoittaa.

Ja yritä ymmärtää miestäsikin, varmasti aiempi avioero kaihertaa, naimisiin kun kuvitellaan ja toivotaan menevämme vain kerran elämässä ja sitten kun erotaan niin ei se ole helppoa kestää se pettymys. Etene pikkuhiljaa, vauvanaskelin. Jos mies tuntuu ahdistuvan, lopeta aihe siihen ja jatka toiste. Pääasia ettette ala riitelemään asiasta. Tsemppiä!