Toggle sidebar

Suhteen loppu? Lapset?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja elizabethy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
E

elizabethy

Vieras
Mitä tekisitte tilanteessani: Minä ja mieheni olemme pitäneet yhtä lähes kymmenen vuotta, meillä on aivan ihanat kolme vuotiaat kaksostytöt. Mieheni rakastaa minua, eikä hänessä sen suurempia vikoja ole. Mahdollisen eron tullen hän kuitenkin ehdottomasti haluaa pienet tyttäremme. Kuten myös minä.

Olen viimeisen vuoden ajan miettinyt eroa, ja olen nyt viimein tullut siihen tulokseen etten voi olla onnellinen hänen kanssaan. Haluaisin jatkaa elämääni yksin lastemme kanssa. Luonnollisesti soisin vapaat oikeudet tavata lapsiamme, jos vain saisin pitää lapset luonani asumassa...

Lasten jakaminen ei ole vaihtoehto missään tapauksessa, enkä myöskään pidä lasten toiselta toiselle pompottelua lapsille hyvänä vaihtoehtona.

Jos olisitte minä, mitä tekisitte? Ottaisitte eron ja riskin menettää lapset, opiskelevalla äidillä varmaan heikommat mahdollisuudet kuin vakityössä olevalla isällä... Vai nielisittekö tunteenne ja jatkaisitte omasta onnesta välittämättä?
 
jatkaisin. erota voi ensi vuonnakin. vaikea minun olisi olla onnellinen tietäen, että olen pistänyt noin nuorten lasten perheen palasiksi.

hiukan vastaava tilanne meillä, mutta olen ajatellut jäädä. onnea on monenlaista ja monen asteista, ja tämä riittää minulle kuitenkin aika hyvin. enkä osaa ihannoida yksinhuoltajan elämää äitiäni seuranneena.
 
Minunkin äitini oli yh... Jäämisessä pelottaa se, että jos tahattomasti myrkytän koko perheen omalla onnettomuudellani. En rakasta miestäni enää kuin lasteni isänä. En olisi uskonut näin käyvän... Ahdistaa. Tein miten vain, niin johonkin sattuu.
 
oletko puhunut asiasta miehesi kanssa ja tietääkö hän sinun eroajatukset? Vai tuleeko tämä sinun päätös hänelle puskista sitten kun päätät asiasta kertoa?

Minusta sinä olet lapsillenne sen verran velkaa, että sinun tulisi tehdä kaikkesi miehesi kanssa että löytäisitte taas sen kipinän. Nyt parisuhde neuvojalle, terapiaan tms. miehen kanssa ja asioita puhumaan halki... Helpompaa sinun on käydä nuo asiat miehesi kanssa läpi olipa ne kuinka kipeitä huolimatta kuin laittaa lapset elämään kahden vanhemman välillä. Sitten kun molemmat, sekä sinä että miehesi olette samaa mieltä, ettei teidän parisuhteellanne ole enää tulevaisuuttaa ja ero on teille parempi ratkaisu niin silloin olette tehneet kaikkenne. ja toisaalta kun molemmat hyväksyvät eron väistämättömänä niin ehkä teidän on helpompi keskustella lasten tilanteesta ja sopia huoltajuudesta.
 
Pitäsköhän joskus ottaa lusikka käteen ja tehdä jotain elämälle ja ennen kaikkea parisuhteelle?

Parisuhteeseen kuuluu oleellisesti myös vähemmän hyvät ajat - ja hetket jolloin onni on pieniä asioita eikä elokuvien eufoorista hekumaa. Teillä on lapset ja kun lapset teitte sitouduitte toisiinne aivan uudella tasolla, tasolla jossa yksi ehto on tehdä töitä liiton ja onnen eteen.

Mitä onnea sinä kaipaat?? Mieti päivittäisiä onnen hetkiä. Lapset, kuinka isä lastenne kanssa touhuaa, perusarki, sopiva toimeentulo, se että teitä on perheessä KAKSI jakamassa lasten ilot ja surut.

Voitko olla varma että yksin olet onnellisempi? Ihan 100% varma? Ettei se menisi vaan niin että olet jokseenkin yhtä "kypsä" elämään kun jäät yksin? Että vika oikeasti onkin sinun asettamissa odotuksissa ja luuloissa siitä mitä parisuhde on. Kerrot olevasi YH:n lapsi. No oletko koskaan saannut mistään mallia parisuhteen ongelmien ratkomisesta? erohan ei ole kuin pakotie. Ei ratkaisu.
 
"Olen viimeisen vuoden ajan miettinyt eroa, ja olen nyt viimein tullut siihen tulokseen etten voi olla onnellinen hänen kanssaan."

Ap on kuitenkin aika kauan miettinyt tuota eroamista. Mitäs jos hän ei vaan voi enää olla onnellinen miehensä kanssa? Miten parisuhdeneuvoja voi siinä auttaa?
Tietysti varmaan ehkä auttaisi jos ap puhuisi miehelle tuntemuksiaan ja ajatuksiaan.
 
[QUOTE="vieras";26654459]"Olen viimeisen vuoden ajan miettinyt eroa, ja olen nyt viimein tullut siihen tulokseen etten voi olla onnellinen hänen kanssaan."

Ap on kuitenkin aika kauan miettinyt tuota eroamista. Mitäs jos hän ei vaan voi enää olla onnellinen miehensä kanssa? Miten parisuhdeneuvoja voi siinä auttaa?
Tietysti varmaan ehkä auttaisi jos ap puhuisi miehelle tuntemuksiaan ja ajatuksiaan.[/QUOTE]

KAUAN? yksi vuosi ei ole parisuhteessa kauan ja jos asiasta ei ole edes suuremmin puhunut vaan omassa päässään mutkuttanut. Lapsiinkin sitoudutaan aika paljon pitemmällä jänteellä ja niin pitäisi parisuhteeseenkin.

Mitä onni on? se ei ole sitä vaaleanpunaista höttöä jota elokuvat tarjoaa vaan se on sarja erilaisia vaihteita. Nykyään kun ei vaan tavallista tai hieman huonompaa voida yhtään katsoa. Aina pitäisi olla mahtitunteet. Mutta tiedättekö? Rakkauskin muuttuu aikanaan. Muistan pappani viisaat sanat kun mummuni kuoli: Eihän me kai enää niin rakastuneita oltu, olimme yhteenkasvaneita. Ei mikään tunnut nyt miltään kun ei ole tuttua rinnalla, häntä jonka kanssa kaiken jaoimme. I

Tuo viisaus tuli yli 50 vuotta kestäneen liiton pohjalta ja hän jos kuka tiesi mitä parisuhde on. Se ei ole ikuista onnea, vaan se on sitä että huonojenkin aikojen aikana voi luottaa että toinen pysyy rinnalla vaikka onni olisikin piilossa.

Nykyään ei ole kuin tulos tai ulos- menttaliteetti, myös parisuhteissa. Kertakäyttöistä kamaa kaikki. Eipä siis ihmetellä miksi lapset voi huinosti - heilläkään ei ole mitään pysyvää.
 
Olisit onnellinen, että isäkin on kiinnostunut lapsistaan. Ettekö te "jaa" lapset jo nyt? Jos te eroatte, miksi lasten pitäisi joutua luopumaan toisesta vanhemmastaan? Myönnän olleeni hyvin skeptinen viikko/viikko -systeemin suhteen, mutta mielipiteeni on muuttunut nyt, kun olen sitä lähemmin tarkastellut. Meillä meni niin, että tytärteni isät eivät heitä edes halua nähdä. :|
 
[QUOTE="tinka";26654481]KAUAN? yksi vuosi ei ole parisuhteessa kauan ja jos asiasta ei ole edes suuremmin puhunut vaan omassa päässään mutkuttanut. Lapsiinkin sitoudutaan aika paljon pitemmällä jänteellä ja niin pitäisi parisuhteeseenkin.

Mitä onni on? se ei ole sitä vaaleanpunaista höttöä jota elokuvat tarjoaa vaan se on sarja erilaisia vaihteita. Nykyään kun ei vaan tavallista tai hieman huonompaa voida yhtään katsoa. Aina pitäisi olla mahtitunteet. Mutta tiedättekö? Rakkauskin muuttuu aikanaan. Muistan pappani viisaat sanat kun mummuni kuoli: Eihän me kai enää niin rakastuneita oltu, olimme yhteenkasvaneita. Ei mikään tunnut nyt miltään kun ei ole tuttua rinnalla, häntä jonka kanssa kaiken jaoimme. I

Tuo viisaus tuli yli 50 vuotta kestäneen liiton pohjalta ja hän jos kuka tiesi mitä parisuhde on. Se ei ole ikuista onnea, vaan se on sitä että huonojenkin aikojen aikana voi luottaa että toinen pysyy rinnalla vaikka onni olisikin piilossa.

Nykyään ei ole kuin tulos tai ulos- menttaliteetti, myös parisuhteissa. Kertakäyttöistä kamaa kaikki. Eipä siis ihmetellä miksi lapset voi huinosti - heilläkään ei ole mitään pysyvää.[/QUOTE]

Kai se onni/onnellisuus vaan voi joskus loppua? Ja mitäs sitten tehdään jos sitä onnea ei vaan enää ole/löydy? Ja jos tuntuu ettei sitä enää tulekaan?
Ei se tietenkään mitään vaaleanpunaista höttöä koko aikaa olekaan. Koostuu tietysti monista asioista.

Miksi sitten eroja tulee vaikkaniihin ei liittyisikään esim väkivaltaa, pettämistä tms?
 
[QUOTE="vieras";26654667]Kai se onni/onnellisuus vaan voi joskus loppua? Ja mitäs sitten tehdään jos sitä onnea ei vaan enää ole/löydy? Ja jos tuntuu ettei sitä enää tulekaan?
Ei se tietenkään mitään vaaleanpunaista höttöä koko aikaa olekaan. Koostuu tietysti monista asioista.

Miksi sitten eroja tulee vaikkaniihin ei liittyisikään esim väkivaltaa, pettämistä tms?[/QUOTE]

Mutta mistä sitä tietää onko se vain suvantovaihe vai lopullinen onnen loppuminen? Mikä on se onnen este, jos tavallaan suuria ongelmia suhteessa ei ole? Tuntuu, että moni pariskunta kipuilee keskenään, vaikka esim. toinen puolisoista olisi kyllästynyt vaikka omaan työhönsä, kaveripiiriinsä, elämäänsä muuten. Miksi silloin ero olisi järkevä ratkaisu, kun elämäänsä voisi muuttaa vaikka parisuhteessa pysyisikin?
 
  • Tykkää
Reactions: Fine van Brooklyn med pieno
jäisin vaikka pää kainalossa joksikin vuodeksi. itse mietin eroa ns. hyvästä miehestä useampia vuosia. sitten erottiin kun lapset oli 5 ja 6. olisi pitänyt sinnitellä vielä muutama vuosi lisää. elämä oli kuitenkin ihan hyvää, vaikka en ollut onnellinen. sain lapset erossa, isä näkee vain joka 2. vkl ja 2 vkoa kesällä. aika paskaa se on tämäkin elämä. viisastuneen olisin nielly lisää,jos olisin arvannut, että elämä yh:na on tämmöistä. sinänsä ihan helppoa ja kivaa , mutta elämältä hävisi tarkoitus, kun ei ole perhettä. ei voi kenenkään kanssa jakaa lasten asioita, muistella vauva-aikoja, juurruttaa lapsia sukuun.
ja on miesystävä jo, mutta ei ole tod. sama asia kuin ydinperhe.

ja mun mies oli ihan kunnollinen, ei juonut, käynyt vieraissa, enkä minäkään. ei kylläkään suostunut parisuhdeterapiaan jne. seksiä ei ollut moneen vuoteen juuri yhtään. tällä viisaudella olisin silti hakenut onnellisuuteni omista harrastuksista ja jättänyt täydellisyyden tavoittelun sikseen. juuri näin mua opastettiin, mutta enpä uskonut. neuvot vain ärsyttivät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Mutta mistä sitä tietää onko se vain suvantovaihe vai lopullinen onnen loppuminen? Mikä on se onnen este, jos tavallaan suuria ongelmia suhteessa ei ole? Tuntuu, että moni pariskunta kipuilee keskenään, vaikka esim. toinen puolisoista olisi kyllästynyt vaikka omaan työhönsä, kaveripiiriinsä, elämäänsä muuten. Miksi silloin ero olisi järkevä ratkaisu, kun elämäänsä voisi muuttaa vaikka parisuhteessa pysyisikin?
Click to expand...

Juurikin näin. Ei tunnisteta mikä elämässä oikeasti on pielessä, helpoin se on fokusoida sen lähimmän eli oman puolison syyksi. Ja itse ei kuitenkaan suostuta pysähtymään ja miettimään, olisiko vika sittenkin myös omassa toiminnassa.

Me ihmiset olemme peilejä toisillemme, saamme takaisin sitä mitä annamme. Päteen myös parisuhteisiin. Lapsille vähintään on velkaa että oikeasti yrittää, ja siinä vuosi ei kyllä mitään ole.

Kertakäyttöisyys on iskostunut kurjasti parisuhteisiinkin. Kun on pahaolo, aina ensin ajatellaan että onni tulee siitä kun vaihtaa puolison. Kun entinen... noh ei vaan aiheuta niitä fiboja kuin alussa. Mutta kun siitä seuraavasta tulee jossain kohtaa ihan samanlainen, liian usein. Koska syy ei yksin ollutkana puolisossa.
 
Vaikea tilanne, mulla aika samanlainen. Joskus sentään pidän miehestäni, useimmiten tunnen häntä kohtaan inhoa :(
Mutta kun on tosiaan 2 lasta. Joista EN luovu. Eikä mieskään. En tiedä mitä tehdä, tappelemmeko katkeraan loppuun asti ja pilaamme toistemme ja lastemme elämän :(
 
[QUOTE="tinka";26654481] Se ei ole ikuista onnea, vaan se on sitä että huonojenkin aikojen aikana voi luottaa että toinen pysyy rinnalla vaikka onni olisikin piilossa.[/QUOTE]
Tuossa tuli kiteytettynä aika hyvin parisuhteen ydin. Jos kumppanille ero tulee täytenä yllätyksenä kuviteltuaan elävänsä onnellisessa parisuhteessa, se on melkoinen shokki josta toipuminen vie pitkään. Ensin tahdotaan rakastaa hyvinä ja huonoina päivinä ja sitten huonon ajan koittaessa unohdetaan tämä ja lähdetään etsimään parempaa. Monia avioerolapsia läheltä seuranneena, ns sopuisassakin erossa, voin sanoa ettei ole niillä pienillä helppoa. Lisäksi suurimmalla osalla eronneista alkaa epätoivoinen uuden kumppanin etsintä. Uudessa suhteessa käydään taas läpi samat ongelmat ja lapsi jää vähemmälle huomiolle yrittäen vain sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.
 
[QUOTE="lyyli";26654832]Tuossa tuli kiteytettynä aika hyvin parisuhteen ydin. Jos kumppanille ero tulee täytenä yllätyksenä kuviteltuaan elävänsä onnellisessa parisuhteessa, se on melkoinen shokki josta toipuminen vie pitkään. Ensin tahdotaan rakastaa hyvinä ja huonoina päivinä ja sitten huonon ajan koittaessa unohdetaan tämä ja lähdetään etsimään parempaa. Monia avioerolapsia läheltä seuranneena, ns sopuisassakin erossa, voin sanoa ettei ole niillä pienillä helppoa. Lisäksi suurimmalla osalla eronneista alkaa epätoivoinen uuden kumppanin etsintä. Uudessa suhteessa käydään taas läpi samat ongelmat ja lapsi jää vähemmälle huomiolle yrittäen vain sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.[/QUOTE]

Tämän maailman kirous on se että aina pitäisi olla onnellinen. Ja onnen puitteet on rakennettu hemmetin isoiksi. Onni saattaa kuitenkin olla niinkin pieni kuin se että on se jolle soittaa kun on maito loppu. Ja tämä hakee se sinulle kaupasta. Tai että on se jolle soittaa kun huolettaa onko lapsella korvatulehdus...Kumppanuus toisen aikuisen kanssa, joka toisinaan täyttyy onnesta ja toisinaan on vaan kumppanuutta.

Puhumattakaan että osataan selvittää omaa pahaa oloa. Hirmuisen hyvin osataan kertoa toisen puuteet ja virheet. Ja nimetä että oma onnettomuus johtuu niistä. Sen sijaan että edes lasten vuoksi katsottaisiin peiliin ja mietittäisiin omaa osuutta parisuhteen onnessa.
 
[QUOTE="juu";26654734]jäisin vaikka pää kainalossa joksikin vuodeksi. itse mietin eroa ns. hyvästä miehestä useampia vuosia. sitten erottiin kun lapset oli 5 ja 6. olisi pitänyt sinnitellä vielä muutama vuosi lisää. elämä oli kuitenkin ihan hyvää, vaikka en ollut onnellinen. sain lapset erossa, isä näkee vain joka 2. vkl ja 2 vkoa kesällä. aika paskaa se on tämäkin elämä. viisastuneen olisin nielly lisää,jos olisin arvannut, että elämä yh:na on tämmöistä. sinänsä ihan helppoa ja kivaa , mutta elämältä hävisi tarkoitus, kun ei ole perhettä. ei voi kenenkään kanssa jakaa lasten asioita, muistella vauva-aikoja, juurruttaa lapsia sukuun.
ja on miesystävä jo, mutta ei ole tod. sama asia kuin ydinperhe.

ja mun mies oli ihan kunnollinen, ei juonut, käynyt vieraissa, enkä minäkään. ei kylläkään suostunut parisuhdeterapiaan jne. seksiä ei ollut moneen vuoteen juuri yhtään. tällä viisaudella olisin silti hakenut onnellisuuteni omista harrastuksista ja jättänyt täydellisyyden tavoittelun sikseen. juuri näin mua opastettiin, mutta enpä uskonut. neuvot vain ärsyttivät.[/QUOTE]

Minä taas olisin mieluummin yh kuin olisin huonossa suhteessa jos se itsestä siltä tuntuisi. Vaikka se olisinkin erilaista ja rankkaa. Kyllähän lapsetkin huomaa jos vanhemmilla "ei mene hyvin".

Kaikki parisuhteet ei vaan toimi pidemmän päälle.

Jos saa kysyä niin miksi astrolabe on eronnut?
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa