suhteessa ei ole enää mitään sisältöä!

[vieras]

Meidän välillä ei ole enää hellyyttä,ei mitään mikä erottaisi meidät kämppiksistä!
ei seksiä,ei suudelmia..ei mitään.
mua jotenkin etoo koskea,en halua olla lähellä jne.
meidän välillä on tapahtunut paljon,valehtelua (rahasta ja joskus pari vuotta sitten kun oltiin hetki erossa niin miehellä oli joku nainen)
ja mun omassa elämässä on ollut parikin suurta kriisiä joihin en ole saanut tarpeeksi tukea.
tuntuu etten hakua olla tässä suhteessa,riidellään paljon.Meillä kohta 3v lapsikin.
jos taas erotaan,joudun ottamaan lopputilin (en saa työvuorojani tehtyä,työajat ovat semmosiet etten voi hoitaa lastamme)

mietin vain että onko tämä jokin vaihe joka käydään tietyn väliajoin suhteessa?meillä tulee kohta 4v yhdessäoloa täyteen.
onko kukaan muu ollut tällaisessa tilanteessa ?

 

[samaa meilläkin]

Meidän välillä ei ole enää hellyyttä,ei mitään mikä erottaisi meidät kämppiksistä!
ei seksiä,ei suudelmia..ei mitään.
mua jotenkin etoo koskea,en halua olla lähellä jne.
meidän välillä on tapahtunut paljon,valehtelua (rahasta ja joskus pari vuotta sitten kun oltiin hetki erossa niin miehellä oli joku nainen)
ja mun omassa elämässä on ollut parikin suurta kriisiä joihin en ole saanut tarpeeksi tukea.
tuntuu etten hakua olla tässä suhteessa,riidellään paljon.Meillä kohta 3v lapsikin.
jos taas erotaan,joudun ottamaan lopputilin (en saa työvuorojani tehtyä,työajat ovat semmosiet etten voi hoitaa lastamme)

mietin vain että onko tämä jokin vaihe joka käydään tietyn väliajoin suhteessa?meillä tulee kohta 4v yhdessäoloa täyteen.
onko kukaan muu ollut tällaisessa tilanteessa ?

kuin suoraan minun näppäimistöltä. Tosin kolmatta osapuolta ei tässä meidän tilanteessa ole ollut, mutta kutakuinkin muuten sama tilanne. En oikein osaa sinua mitenkään auttaa, kun en osaa itseänikään auttaa... välillä tosiaan tuntuu siltä että haluaisi vain heittää hanskat tiskiin.

 

[pikkuihra]

Samat aatokset täällä kans! Meillä 5kk lapsi :/

 

[samaa meilläkin]

Samat aatokset täällä kans! Meillä 5kk lapsi :/

ja meillä kohta kaksivuotias taapero. aina sitä jauhetaan että vauva-aika on parisuhteen kannalta vaikeaa, mutta ei meillä ole missään vaiheessa helpottanut vaikka lapsi on noin iso jo. Mies kyllä huomioi ja hoitaa lasta mielellään, leikkii ja touhuaa. On siis todella hyvä isä, mutta puolisona, rakastajana, kumppanina suoraan sanottuna perseestä :/

 

[ap]

tuo kolmas osapuoli ja siihen liittyneet jutu ollaan keskusteltu ja setvitty tuolloin..se ei sinänsä' enää vaikuta muuta kun alitajuisesti.
tai siis tottakai se muutti oma suhtautumistani mieheen.
tuntuu että meis kyllä yrittää mutta jotenkin ei enää iske.
ja luulen että mulla ei ole munaa tätä suhdetta lopettaa :/

tai sitten pitäs vaan säästää rahaa,varata viikonlopun pikaloma kahdelle ja yrittää siten saada uusia tuulia puhaltamaan.jospa tää vaatiskin sen että minä yllätän.
kuitenkin tuntuu että sisimmissäni miestä rakastan vaikkei se ole päälimmäisin tunne.

 

[Lilii lisänimetön]

Joku psykologintapainen sannoi jossain, että alle 3v lapsen vanhempien ei pitäisi kovin "pienestä" erota, sillä pikkulapsiaika on vaikea tilanne. Sen jälkeen helpottaa - tai ei.

 

[v]

antakaa ajan kulua ja pikkuhiljaa keksikää piristystä suhteeseen.. se ensihuuma häviää kaikista suhteista jossain vaiheessa ja sen jälkeen homma muuttuu tahdon asiaksi. Eli pitää päättää et rakastaa, eikä odottaa et toinen tuon kuun taivaalta. Ja toi on niin normaalia, kun vuosikausia tuijottaa samaa naamaa, niin alkaahan se tylsistyttämään. Mut samoin käy sille uudellekin ja taas ja taas ja taas...

Kaikissa suhteissa on sitä tympiintymistä puolin ja toisin; itse just lopettelen kahden vuoden ällötys-kautta ja oon nyt ikäänkuin uudelleen rakastunut mieheeni.. onneks odotin ja maltoin mieleni!! Uskoisin et lapset on myös tyytyväisiä siihen, ettei perhe hajonnut tähän mun tympiintymiseen.

Se oma kasvu ihmisenä auttaa kans tässä hommassa.

 

[vieras]

antakaa ajan kulua ja pikkuhiljaa keksikää piristystä suhteeseen.. se ensihuuma häviää kaikista suhteista jossain vaiheessa ja sen jälkeen homma muuttuu tahdon asiaksi. Eli pitää päättää et rakastaa, eikä odottaa et toinen tuon kuun taivaalta. Ja toi on niin normaalia, kun vuosikausia tuijottaa samaa naamaa, niin alkaahan se tylsistyttämään. Mut samoin käy sille uudellekin ja taas ja taas ja taas...

Kaikissa suhteissa on sitä tympiintymistä puolin ja toisin; itse just lopettelen kahden vuoden ällötys-kautta ja oon nyt ikäänkuin uudelleen rakastunut mieheeni.. onneks odotin ja maltoin mieleni!! Uskoisin et lapset on myös tyytyväisiä siihen, ettei perhe hajonnut tähän mun tympiintymiseen.

Se oma kasvu ihmisenä auttaa kans tässä hommassa.

totta tämäkin... mutta mitäs jos ei mies muutu lupauksista huolimatta?

 

[v]

no sitähän ei heti viikoissa huomaa. Kannattaa uhrata parisuhteeseen aikaa ihan tosissaan, kun on kerran ne muksutkin tullut pyöräytettyä. Joku tuolla mainitsikin tuosta kolmesta vuodesta. Sit kun on styylannu 20 vuotta niin huomaa et toi kolme vuotta on ihan lyhyt hujaus, ja on saattanut saavuttaa todella arvokkaan ja palkitsevan suhteen.

Ja töitähän se vaatii ja sitä pakollista yhteistä aikaa. Ja silloin pitää pitää kimpassa hauskaa, kun saatte vapaata lapsista

Mihis suuntaan miehen tulisi muuttua?? Kyllähän siinä miehessä joku juju oli, kun kerran siihen olet rakastunut aiemminkin? Plus et miehet varsinkaan ei oo mitään ajatustenlukijoita, puhe se on mikä pitää suhteen pystyssä.