Aika ajattelematonta sukulaisilta jauhaa tollasesta... Tosin eläimettömät ihmiset eivät ymmärrä lainkaan sitä miten tärkeitä lemmikit niiden omistajille ovat, ne todellakin ovat kuin omia lapsia ja tuntuu että niiden luopuminen olisi vähintäänkin maailmanloppu!
Huono tuuri saa olla jos eläinperheessä lapset sairastuvat allergiaan. Tosin niissäkin kai jonkin verran perinnöllisyyttä, mutta useimmiten niiltä allergioilta vältytään juuri sillä ettei kotona ole liina puhdasta ja että vauva saa olla alusta asti eläinten läheisyydessä.
Minulla on muutamalla tutulla käynyt niin, että lapsi on pienenä tullut allergiseksi niin että eläimistä on pitänyt luopua, mutta jo vuoden ikäisenä allergia on mennyt ohi. Usein vissiin jokin allergia vaivaa pienenä, mutta menee sitten ohi? Tosin ei se paljon enää lohduta siinä vaiheessa kun koiratsa on jo luovuttu.. Ellei sitten ole koira päässyt johonkin lähipiiriin asumaan.
Kaverilla on kaksi sisäkissaa, on itse niille allerginen. Ostivat vauvan syntyessä Electroluxin ilmanpuhdistimen (mikä ei ollut edes kovin kallis), eikä hänellä ole sen jälkeen ollut mitään oireita vaikka isossa talossa suodatin on sijoitettu makuuhuoneen nurkkaan. Itse olen kissoille todella allerginen enkä ole saanut heillä mitään oireita =) Kovin on siis tehokas vehje!
Meillä sekä minä että pikkuveljeni olemme koirille allergisia ja meillä on aina ollut koira. Itselläni allergia on diagnosoitu vasta pari vuotta sitten jo yksin asuessani, mutta pikkuveljellä jo aiemmin. Itselläni vain iho-oireita, kutinaa lähinnä. Pysyy täysin oireettomana jokapäiväisellä rasvauksella. Pikkuveljellä joskus harvoin vähän nenä vuotaa kun koiran kanssa touhuaa..
Odottele vaan hyvillä mielin sitä vauvan ja koiran tutustuttamista ja yhteiseloa! Tuskin mitään allergiaa ilmenee, ja malta olla siivoamatta liikaa :hug: