K
Keittiönoita
Vieras
Voi olla, että tästäkin taas kehkeytyy jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus, mutta otan riskin =)
Kovin usein olen lukenut palstalta miehistä, jotka ei pahemmin kotihommia tee. Mä olen ollut yh jo pitkään ja meidän perheessä yksinkertaisesti ei vetele sellainen systeemi, että minä tekisin yksin kaiken: tienaisin rahat, kävisin kaupassa, laittaisin ruokaa, pesisin pyykit, imuroisin, silittäisin..... Minunkin vuorokaudessani on vain 24 tuntia ja viikossani 7 päivää. Ja jaksaakseni joudun yleensä nukkumaan pari kolme tuntia yössä.
Edellisestä syystä mun lasteni on ollut kutakuinkin pakko oppia tekemään kotitöitä. Koskaan en ole kuitenkaan heitä siihen pakottanut tai käskenyt. Lasten ollessa pieniä otin lapset ikänsä ja kykynsä mukaisesti mukaani kotihommiin. Lasten ollessa isompia tein "pieniä palveluksia" eli lasten ollessa ulkona tms saatoin siivota lasten huoneet, vaikka periaatteessa oman makkarinsa siivous kuuluu siinä makkarissa nukkuvalle. Myös lapseni tajusivat jujun juonen ja alkoivat tehdä "pieniä palveluksia" mulle. Alakerta saattoi olla imuroitu ja kahvi valmiina, kun tulin töistä.
Junnu saattaa tiputella vaattensa yläkerran vessan lattialle ja siihen pinoon menee kylpypyyhekin. Kuitenkin iltaan mennessä se pino sieltä häviää. Ei likapyykkikoriin vaan pesukoneeseen kera muiden pestävien. Ja koneesta narulle. Astiat löytävät tiensä tiskikoneeseen ja tiskikoneesta kaappiin. Ei ehkä viidessä minuutissa, mutta kuitenkin. Täyttynyt roskapussi menee ulos, pesukoneen nukkasihti tyhjenee.
Olen tehnyt omasta mielestäni aika paljon "hiljaista työtä" sen eteen, että nuo tapahtuu. Nalkuttamatta, mäkättämättä, vaatimatta. Olen koittanut saada lapseni itse tajuamaan, mikä kotihomma on milloinkin tehtävä ja että he haluavat tehdä sen. Ihan vapaaehtoisesti. Olen - ainakin omasta mielestäni - onnistunut melkoisen hyvin, vaikka takana onkin toistakymmentä vuotta kestänyt määrätietoinen kasvatustyö.
Joskus kuitenkin tulee epäilys, että olen tehnyt kaiken ihan turhaan. Että tuleekin miniä - tai vävy - joka tekee noiden puolesta. En minäkään mitään kotihommia tekisi, jos joku muu tekisi ne puolestani. Tai miniä - tai vävy - jonka mielestä on olemassa vain yksi ainoa oikea tapa tehdä kotitöitä ja se tapa ei ole se, millä mun nuorisoni ko kotityön tekee.
Motivaation kotitöiden tekemiseen saa aikaiseksi reilussa kymmenessä vuodessa, mutta sen motivaation saa kyllä tapettua yhdellä lauseella.
Kovin usein olen lukenut palstalta miehistä, jotka ei pahemmin kotihommia tee. Mä olen ollut yh jo pitkään ja meidän perheessä yksinkertaisesti ei vetele sellainen systeemi, että minä tekisin yksin kaiken: tienaisin rahat, kävisin kaupassa, laittaisin ruokaa, pesisin pyykit, imuroisin, silittäisin..... Minunkin vuorokaudessani on vain 24 tuntia ja viikossani 7 päivää. Ja jaksaakseni joudun yleensä nukkumaan pari kolme tuntia yössä.
Edellisestä syystä mun lasteni on ollut kutakuinkin pakko oppia tekemään kotitöitä. Koskaan en ole kuitenkaan heitä siihen pakottanut tai käskenyt. Lasten ollessa pieniä otin lapset ikänsä ja kykynsä mukaisesti mukaani kotihommiin. Lasten ollessa isompia tein "pieniä palveluksia" eli lasten ollessa ulkona tms saatoin siivota lasten huoneet, vaikka periaatteessa oman makkarinsa siivous kuuluu siinä makkarissa nukkuvalle. Myös lapseni tajusivat jujun juonen ja alkoivat tehdä "pieniä palveluksia" mulle. Alakerta saattoi olla imuroitu ja kahvi valmiina, kun tulin töistä.
Junnu saattaa tiputella vaattensa yläkerran vessan lattialle ja siihen pinoon menee kylpypyyhekin. Kuitenkin iltaan mennessä se pino sieltä häviää. Ei likapyykkikoriin vaan pesukoneeseen kera muiden pestävien. Ja koneesta narulle. Astiat löytävät tiensä tiskikoneeseen ja tiskikoneesta kaappiin. Ei ehkä viidessä minuutissa, mutta kuitenkin. Täyttynyt roskapussi menee ulos, pesukoneen nukkasihti tyhjenee.
Olen tehnyt omasta mielestäni aika paljon "hiljaista työtä" sen eteen, että nuo tapahtuu. Nalkuttamatta, mäkättämättä, vaatimatta. Olen koittanut saada lapseni itse tajuamaan, mikä kotihomma on milloinkin tehtävä ja että he haluavat tehdä sen. Ihan vapaaehtoisesti. Olen - ainakin omasta mielestäni - onnistunut melkoisen hyvin, vaikka takana onkin toistakymmentä vuotta kestänyt määrätietoinen kasvatustyö.
Joskus kuitenkin tulee epäilys, että olen tehnyt kaiken ihan turhaan. Että tuleekin miniä - tai vävy - joka tekee noiden puolesta. En minäkään mitään kotihommia tekisi, jos joku muu tekisi ne puolestani. Tai miniä - tai vävy - jonka mielestä on olemassa vain yksi ainoa oikea tapa tehdä kotitöitä ja se tapa ei ole se, millä mun nuorisoni ko kotityön tekee.
Motivaation kotitöiden tekemiseen saa aikaiseksi reilussa kymmenessä vuodessa, mutta sen motivaation saa kyllä tapettua yhdellä lauseella.
. Kohtako sitten siirryt tuonne mummopalstalle näistä jorisemaan 
Tosiasia on, että jokainen mäkätys tiputti mun mielenkiintoani yhteisen kodin siivousta kohtaan 10 astetta alemmaksi. Vaikka mitä tein, ikinä en tehnyt oikein. Onneksi kämppä oli mun ja mies sai jonkin ajan päästä kengän kuvan persukseensa.
Miä en viitti nalkuttaa, tarpeeks kun häiritsee niin karjasen kerran ja jos ei mene perille niin rupeen viskomaan roskiin, eiköhän se sillä opi :xmas: