V
vieras
Vieras
Turun Sanomat: Suomalaiset miehet ovat venyneet pituutta
31.5.2010 11:09
A A Helsingin Sanomat
Suomalaiset miehet ovat venyneet pituutta viisi senttiä 30 vuodessa, kertoo Turun Sanomat.
Suomalaislapset kasvavat yhä hurjempaa vauhtia ja entistä pitemmiksi aikuisiksi. Suomalaismiesten keskipituus on jo noin 181 senttimetriä ja naisten 167,5 senttiä. Noin 30 vuotta sitten miesten keskipituus oli 176 ja naisten 163 senttiä.
"Lapsuusiän pituus kasvaa huomattavasti enemmän", kertoo lastentautien professori Leo Dunkel Itä-Suomen yliopistosta Kuopiosta Turun Sanomien haastattelussa.
Poikien murrosiän kasvupyrähdys on varhaistunut selvästi.
Myös tytöt kasvavat nopeammin kuin ennen. Samaan aikaan murrosikä alkaa yhä varhemmin.
Uudet mitat perustuvat Dunkelin työryhmän uudistamaan suomalaisten kasvustandardiin. Uudet kasvukäyrät on tarkoitus ottaa käyttöön neuvoloissa viimeistään ensi vuonna.
Syitä kasvun nopeutumiseen ja varhaistuneeseen sukupuolikypsymiseen on useita. Ravinnon ja infektioiden lisäksi psykososiaaliset tekijät vaikuttavat Dunkelin mukaan kasvuun.