Kunnolla kakka iskee tuulettimeen 2023 alkaen. Tuleva hallitus tulee samaan kaikki syyt niskoilleen, toki osa muistaa jakaa myös kunniaa tälle nykyiselle porukalle. Ne puolueet, jotka hallitukseen pääsevät/joutuvat ovat paljon vartijoina. Ja kiitosta tuskin heruu. Kokoomuksella talousosaaminen on omassa luokassaan, joten toivon, että he pääministeripuolue.
Persut kyllä tietävät mitä tulossa on, joten varmaan populismin nimissä pysyvät ulkona hallituksesta. Toivon olevani väärässä. Jos Purran ja Halla-Ahon linjoilla mennään, niin olis ehkä ihan hyvä parivaljakko Kokoomuksen kanssa. Persut kyllä suosionsa tuossa todennäköisesti uhraavat. Tai sitten uhraavat Suomen talouden.
Todennäköisempänä näen kuitenkin KOK-SDP parivaljakon ja sitten apuna RKO, vihreät.
Joo, olkoon sitten niin. Että Suomen olisi pitänyt jäädä tänne nurkkaan kyhjöttämään yksin. Ison karhun turvalliseen kainaloon olisi sitten voitu tukeutua jossain vaiheessa.
Kyllä se pääomamarkkinoiden vapauttaminen johtui ihan globalisaatiosta. Hyvässä ja pahassa. Ja siihen junaan hyppäämätä jättäminen olis kyllä jättänyt esim. Nokian kaltaisten menestystarinoiden syntymisen väliin.
EU:n ulkopuolelle jäi Norja, Sveitsi ja Islanti. Noiden maiden vertailu Suomeen on aivan turhaa. Sekä taloudellisesti että geopoliittisesti.