Suomesta sotalaiva Somaliaan tappamaan merirosvoja.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Talous ja politiikkaOlet tässä Etusivu > Talous ja politiikka > Artikkeli

Suomesta miinalaiva Somaliaan?
julkaistu tänään klo 14:45, päivitetty tänään klo 15:10

Suomi harkitsee miinalaivan lähettämistä ensi vuonna EU:n merioperaatioon Somalian rannikkovesille. Miinalaiva olisi alueella muutaman kuukauden ajan.

Suomalaissotilaita Somaliaan lähtisi noin sata.

Miinalaivan lähettäminen olisi osa pohjoismaista operaatiota, johon Ruotsi ja Norja ovat jo päättäneet osallistua. Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan käsiteltiin perjantaina presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa.

Kriisinhallintaan osallistumisen kokonaistaso on tarkoitus pitää nykyisenä. Suomalaisjoukkojen määrää supistetaan Kosovossa ja Bosnia-Hertsegovinassa.

YLE Uutiset
 
Hyvä niin. Merirosvoushan on ollut kasnainvälisesti ikiaikoja samaan tuomioon oikeuttava kuin hevosvarkaudet vanhassa lännessä. Lähimpään puuhun. Tässä tapauksessa kölin alle.
 
Vastavetona kukkahattutädit voisivat vuokrata, veronmaksajien rahoilla tietty (kuka sitä nyt omistaan), matkustajalaivoja hakemaan merirosvot Suomeen hotelleihin asumaan. Se olisi hyvää pisnistä.
 
Jaah. No, jos se merirosvostelu tosiaan on seurausta länkkäreiden ryöstökalastelusta ja ongelmajätteiden upottelusta Somalian rannikolle niin kuulostaa aika eppältä. Mut elämä on..ja Siperia opettaa....ja jotain sellasta. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:

Ja Kaisaniemen puiston raiskaukset johtuvat siitä kun naiset eivät anna somaleille?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Niin, no jos sä olet sitä mieltä niin kai se on sitten niin. =)
 
Yhteistyössä