V
vieras
Vieras
OECD: Suomen työttömyys pysyy suurena myös vuonna 2011
19.11.2009 12:28 | Päivitetty: 19.11.2009 12:55
A A STT
Taloudellinen yhteistyöjärjestö OECD ennustaa Suomen bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 6,9 prosenttia. Arvio on hieman suurempi kuin valtiovarainministeriön ennuste. Ministeriö arvioi suhdannekatsauksessaan kokonaistuotannon supistuvan 6,0 prosenttia.
Ensi vuonna Suomen talous kasvaa OECD:n ennusteen mukaan 0,4 prosenttia. Kokonaistuotannon kasvu on aavistuksen vahvempaa kuin valtiovarainministeriön ennustama.
Vuonna 2011 Suomen talous pääsee OECD:n mukaan jo 2,4 prosentin kasvuun.
Työttömyyden kasvu jatkuu OECD:n ennusteen mukaan edelleen. Sitä lisää työmarkkinoiden "merkittävä jäykkyys".
Ennusteen mukaan työttömyysaste nousee ensi vuonna 9,7 prosenttiin ja pysyy yhtä korkeana myös seuraavana vuonna.
Hallituksen elvytystoimet ovat OECD:n mukaan tukeneet Suomen talouden toimintaa. Suunnitteilla oleva merkittävä valtiontalouden lisäelvytys voi katsauksen mukaan olla haitallinen, jos se toteutetaan juuri elpymisen alkaessa vauhdittua.
"Joitain toimia valtiontalouden vakauttamiseksi on julkistettu. Selkeä suunnitelma valtiontalouden tasapainon merkittäväksi parantamiseksi on syytä saattaa julkisuuteen niin nopeasti kuin mahdollista ja aloittaa heti, kun elpyminen on varmalla pohjalla", OECD suosittelee.