"Supo: ”Suomessa on perheitä, joissa radikalisoituminen on kulkeutunut jo kolmanteen sukupolveen.”"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
"– Suomen radikaali-islamistiset verkostot ovat monietnisiä ja ylisukupolvisia. Vierastaistelijailmiö on lisännyt ja vahvistanut Suomen radikaali-islamististen toimijoiden kansainvälisiä yhteyksiä. Syyrian konfliktialueelta ja siellä sijaitsevalta al-Holin leiriltä palasi Suomeen vuonna 2020 useita henkilöitä.

Suurin osa konfliktialueelta palaavista todennäköisesti jatkaa Supon mukaan toimintaansa radikaali-islamistisissa verkostoissa, esimerkiksi rekrytoimalla ja levittämällä ääri-ideologiaa.

– Suojelupoliisi arvioi konfliktialueilta palaavien henkilöiden muodostavan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä uhkan kansalliselle turvallisuudelle."

 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Oikeisto onkin se suurin turvallisuusuhka. Joka viikko saa lehdistäkin lukea oikeistolaisten tekemistä väkivaltarikoksista. Niinkuin nyt tämäkin.

Ahmed Muhudiin Ahmed ja Mahamed Ibrahim Mahamud äärioikeistolaisia?
 
Jos kerran tiedetään, että perheessä radikalisoituu lapsia ja nuoria vaaralliseen ääriaatteeseen, niin eikö lastensuojelu voi tehdä mitään?

Kuulostaa kyllä taas niin itsetuodulta ongelmalta.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Yhteistyössä