Suren sitä, etten voi tarjota lapsille läheisiä, välittäviä ihmisiä ja sukua.

[Molla.]

Mulla on suloinen 2v ja kiva mies, mutta suren sitä, että meillä ei ole oikeastaan kuin yksi läheinen, hänkin melko iäkäs. Muita todella läheisiä ei ole ja kaveritkin lähinnä etäisiä tuttuja. Mieheni suku on mitä on, asuvat kaukana eivätkä pidä yhteyttä.

Itselläni vain iäkäs äiti. Lämmittäähän se mieltä, että edes yksi välittävä isovanhempi lapsella, mutta ei se silti ole sama kuin suuren suvun läsnäolo elämässä ja vaikkapa juuri jouluna.

Surettaa, kun en pysty tarjoamaan lapsille ystäviä, isoa perhettä, läheisiä. Eivät saa kokea sitä, kun on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä. Itsestäni en enää välitä, mutta lapselle toivoisin enemmän. Tukiverkosto on meillä myös todella minimaalinen. Olisi niin ihanaa, kun olis tätejä ja setiä, jotka haluaisivat olla lasten elämässä läsnä.. Mitään materiaa en toivo / havittele, vaan aitoa lämmintä läsnäoloa.

Muita samassa tilanteessa?

 

[hnnpå]

Suku on toki ihana asia, mutta onko se välttämätön jotta voisit tarjota lapsille läheisiä ystäviä.

Sukulaiset pitää aika harvoin yhteyttä, samoin valitettavasti heihin päin. Silti koen saavani tukea tarvittaessa.

 

[vierass]

Keskity vaan omaan suhteeseesi lapseen. Se on kaikkein olennaisinta.

 

[Ap.]

Keskity vaan omaan suhteeseesi lapseen. Se on kaikkein olennaisinta.

Sen teenkin, olen onnistunut luomaan erittäin hyvän kiintymyssuhteen lapseen ja hänen perusturvallisuudentunteensa on hyvä.

Tiedän, että perhesuhteet ovat ne tärkeimmät, mutta silti jotain jää uupumaan kun ei ole sitä yhteisöllisyyttä ympärillä, tätejä ja setiä, serkkuja...

 

[-.-]

Meillä sama tilanne. Lapsella ei ole serkkuja eikä niitä koskaan tulekaan. Toinen mummo on hyvin läheinen, toista nähdään muutaman kuukauden välein.

Mun sukulaiset vaan on aina olleet sellaisia että eivät ole pitäneet yhteyttä, en sitten ole itsekään vartuttuani osannut yrittää. Mutta näillä mennään

 

[nkvffeopb]

Ydinperhe on kuitenkin se kaikkein tärkein. Me ollaan asuttu paljon kaukomailla ja totuttuneet siihen, että kokoonpanomme on kuta kuinkin oma ydin poppoomme. Serkkuja on iso liuta ja toki heitä on aina ihana nähdä. Asuvat nytkin kuitenkin eri kaupungeissa eikä nähdä kuin lomilla silloin tällöin. Päivittäiseen arkeen he eivät kuulu. Mietitään nyt kyllä perheenlisäystä, sillä on kivaa että on vipinää ihan omasta takaa.

 

["Nasu"]

Onko ystäväperhettä, jonka kanssa voisi lähentyä? Viettää juhlapyhiä yhdessä? Onko lapsella kummeja? Itsellä iso ja läheinen suku, mutta läheisin kuitenkin oma ystäväni joka myös lapseni kummi. Aina ei tarvitse olla verisukulainen ollakseen "perhettä". Oma perhe aina tärkein, mutta vilkas sosiaalinen elämä kyllä auttaa lasta pärjäämään sitten myöhemmin sosiaalisissa tilanteissa.

 

[vierass]

Meillä sama tilanne. Isäni on hyvä pappa lapsilleni, mutta on jo aika iäkäs eikä jaksa enää ihan kaikkea lasten kanssa touhuta. Äitini kuoli viime vuonna ja silloin äidin kuoleman jälkeen surinkin eniten sitä, että lasteni läheiset aikuiset alkavat olla todella vähissä. Miehen vanhemmat ja sisko eivät ole koskaan olleet elämässämme mukana ja nähdään heitä pari kertaa vuodessa. He ovat mitä ovat ja tilanne on mikä on. Lapset ovat vasta 3v ja 5v. Itselläni oli omaan mummoon todella läheiset välit ja on paljon hyviä muistoja lapsuudesta mummoon liittyen. Harmittaa valtavasti, kun omilla lapsilla ei tule olemaan vastaavaa.

 

[Vieeeraas]

Jos tarkemmin ajattelet, niin sinulla on asiat hyvin. Minulla on kaksi lasta, joiden isä on kuollut. Uutta miestä ei ole ikä tulekaan, koska olen ruma ja lihava. Lapsilla on elossa yksi mummo, joka lähettää joulu- ja syntymäpäiväkortin. Asuu kaukana, eikä siis tapaa lapsia. Minulla on yksi kaveri, jonka olen tavannut viimeksi maaliskuussa.