Surkea äiti....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MinäSiis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

MinäSiis

Vieras
sellainen olo mulla on nyt.

Mä olen esikoiselle vain huutanut ja räyhännyt koko päivän, jatkuvasti saa kantaa huoneeseen... muutaman kerran ole ottanut niskavilloista kiinni ja kääntänyt pään niin että katsoo suoraan silmiin kun yritän kieltää.

Eikä mitään.

Tuntuu että tahalleen hyppii silmille, tönii ja kamppailee pikkusiskoa, repii tätä, käy kielletyissä paikoissa, ei usko komentamista, käskyjä, ei hyvällä ei pahalla.

joka asiassa inttää vastaan ja kaikki menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mistä voin ostaa uudet hermot, kun entiset on riekaleina?
 
3,5vuotias.... 2 vuoden uhmis alkoi 1,5 vuotiaana ja loppui tossa 3 vuoden jälkeen... että olihan tossa muutama rauhallisempi kuukausi. Nyt sitten vissiin 4 vuoden uhmaa pukkaa :(
 
Pane mies estämään ettet tee lapselle noin. Meillä mies panee mut ojennukseen jos lainakissallekaan oon ärisevä jos se ei tottele :D
Olen siitä kiitollinen. Nyt olen oppinut keinoja joilla ilman murinaa saan toisen rauhoittumaan tai ainakin itseni.
Odotan kun lapsi tulee. ... Takuulla en saa huutaa sille ja hyvä niin :D :D
Miehet on ihania :heart: jos ei itellä pysy hermo.
Mulla raskaus koetellut siis hermoja.
 
Ei niillä lapsilla jokaa vuosi ole uhmaikää tai sit palstalaisilla todella erikoisia lapsia (pentuja).
Jotain uhmaa/itsenäistymistä merillä pari vuotiaana ja siinä se, mitään enää isommat riehuneet/huutaneert.
Monesti ihmetellyt kun vaikka minkä ikäinen aina uhmaa, koululaisetkin.
 
meillä 2,5 v on yleensä rähinä päällä (lue.6,5 päivää viikossa). ja sen meno ei oo mitään lasten kateltavaa, pikkusisko on vasta 1v ja kovastikkin matkii isosiskoa, tai ainaki yrittää, huutaminen ja mielenosotus siltä onnistuu yhtähyvin ku isosiskoltakin .
ja äitihän jaksaa eikä äitiä yhtään väsytä. äiti ei oo ikinä aamukahvejakaan keittänyt ilman että ois vedet lisänny pannuun... välillä tiiä pitäiskö itkiä vai nauraa
 
Juu, meillä vähän samantapaista... Enkä todellakaan tunne minkäänlaista ylpeyttä itsetäni... Vielä kun tietää, että varmasti se pelottaa tuota esikoista kun äiti hajoaa täysin siinä hänen edessään. Tulee niin paha olla itsellekin, että itkettää vaan ja oksettaa. Pyysin anteekis ja lapsikin pyysi anteeksi asiaa joka tällä kertaa hajoamisen aiheutti... Mutta veikkaan, että huonosti nukkuu ensi yönä. Tämä esikoiseni siis on (yllätys yllätys) 4 vuotias ja mielettömän aktiivinen ja impulsiivinen (ei siis ajattele yhtään ennen kuin tekee) ja nuo impulssikontrollin pettämiset aiheuttavat sitten lähes aina konfliktitilanteita... En tiiä. Jonkunlaisessa noidankehässä tässä vissiin ollaan (univaikeuksia-> väsymys->törttöilyä päivällä->riitelyä->univaikeuksia->...) enkä tiiä miten pääsisi pois... Kun olisi tosiaan joku rauhoittumiskeino itselle, että jaksaisi tuon töppäilyt. Pitäisiköhän sitä opetella meditoimaan tms.?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos mun mies tulis ojentaa mua silloin kun mä ojennan muksuja vois olla että silloin saisin aikamoisen herneen nenääni!

Varmaan riippuu siitä miten ojentaa. Jos ap on itsekin sitä mieltä että hän huutaa ja räyhää liikaa. Niin on hyvä vain että joku pysäyttää heti alkuunsa koko shown. Ja kyllä jokaisen tulee omata sen verran itsekritiikkiä että pystyy omaa ( itse on valinnut miehensä) miestään kunnioittamaan ja kuuntelemaan. Tuskin kaikki miehet pelkkää p**kaa jauhaa. Nainenkaan ei ole aina oikeassa.. en edes minä :D

 

Yhteistyössä