Toggle sidebar

Suru ja murhe, kun lapsilla ei ole mummolaa, johon mennä :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"vieras"

Vieras
Olisi pitkä juttu, mutten jaksa kirjoittaa koko tarinaa, vanhempani eivät ota koskaan lapsiani yöksi tai edes kylään. Ovat omatoimisia, reippaita ja hyvätapaisia lapsia, mutta varmaan monistakin eri syistä.. niin. Isänsä puolella taas mummo ja pappa kiireisiä, työelämässä. Sanon vielä, että kaikki isovanhemmat nuoria - eri asia jos olisivat yli 60-vuotiaita edes.

Minua surettaa. Muistan monta, monta kertaa kun lapset ovat pakanneet reppujaan ja sanoneet mulle, että ovat menossa mummolaan - miten olen selittänyt, ettei sinne juuri nyt voi mennä. Itkenyt sekä omaa äiti-ikävääni (lapsilta piilossa), että lasten mummolaikävää. Ei koskaan ole tarjolla apua, paitsi toki taloudellista, synttärilahjat tulevat rahana, korttikin ehkä. Erotessani kävivät kantamassa apunani pyykkikoneen. Välimatkaa ei juuri ole.

Miten tätä purkaisi.. Vaikeaa on kirjoittaa, itken taas pitkästä aikaa, kun "ottolapsella" on monta mummolaa, en oikein tiedä kuinka pääsen taas yli tästä.

Kiitos kun sain purkaa vähän.
 
Ei ole mielläkään pojilla mummolaa mihin mennä. Oma äitini ottaisi kyllä ja mielellään, mutta hän kuoli vuosi sitten. -Siinä menetettiin sellainen mummo, jolle lapsen lapset oli kaikki kaisessa ja aina valmiina auttamassa ja touhus lasten kanssa ja ja ja
Nyt on pojilla jäjellä mummo jolla on noin miljoona harrastusta ja virtaa vaikka mihin, paitsi lapsen lapsilleen :(
Kyllä se surettaa, mutta minkäs teet?
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinhän se on;23060231:
Ei ole mielläkään pojilla mummolaa mihin mennä. Oma äitini ottaisi kyllä ja mielellään, mutta hän kuoli vuosi sitten. -Siinä menetettiin sellainen mummo, jolle lapsen lapset oli kaikki kaisessa ja aina valmiina auttamassa ja touhus lasten kanssa ja ja ja
Nyt on pojilla jäjellä mummo jolla on noin miljoona harrastusta ja virtaa vaikka mihin, paitsi lapsen lapsilleen :(
Kyllä se surettaa, mutta minkäs teet?
Click to expand...

Niin, ehkä pahinta on voimattomuuden tunne, se ettei tiedä mitä asialle voisi tehdä. Varamummotoimintaa täällä ei taida olla. Surettaa sekin, etten osaa vastata lapsille mitään, kun kyselevät.

Olen pahoillani puolestasi, varmasti sullakin on kova ikävä äitiäsi.
 
Mun lapsilla on mummo, joka antaa tyhjiä lupauksia. Lapseni kyselee, milloin saisin tulla yöksi jne., niin mummo lupaa että soitellaan ens viikolla. Ei soittoa...

Hän lupaa, että kesällä mennään eläintarhaan, huvipuistoon jne. Tulee kesä, lapset kyselee että milloin mummo mennään, reissu siirtyy ja siirtyy kunnes mummo sanoo että meidän pitää siirtää se ensi kesään...

Mun sydäntä raastaa. Haluan uskoa aina, että tällä kertaa hän pitää lupauksensa, vaan ei pidä. Ja lapset itkee, ja äiti itkee. :(

Mä olen vakaasti sitä mieltä, että mummo vielä edestään löytää käytöksensä.
 
Onko sitä läheistä mummolaa koskaan ollut? Lapsi ei meinaan osaa kaivata sellaista, mitä ei ole kokenut. Vaikka saattaa kysellä miksi meillä ei ole kun naapurin lapsella on, niin silti ei välttämättä kaipaa sitä. Tiedän itse, sillä minullakaan ei ollut mummolaa mihin olisi voinut mennä. Nyt aikuisena toki mietin, että olisi varmasti ollu mukava, jos olisi ollut läheiset välit mummoon. Nyt on täysin vieras ihminen ja jo sen verran vanhuuden höppänä, ettei häneen enää voi oikein edes tutustua.

Toki ymmärrän, että sinulle tämä eronneena on raskasta. Itsekin suren sitä, että oma äitini ei ole niin vahvasti mukana lasten elämässä, sillä meillä on pitkä välimatka. Mutta exä vanhemmat onneksi on, vaikka itse en aina heidän kanssaan tulekaan toimeen.
 
[QUOTE="vieras";23060137]Olisi pitkä juttu, mutten jaksa kirjoittaa koko tarinaa, vanhempani eivät ota koskaan lapsiani yöksi tai edes kylään. Ovat omatoimisia, reippaita ja hyvätapaisia lapsia, mutta varmaan monistakin eri syistä.. niin. Isänsä puolella taas mummo ja pappa kiireisiä, työelämässä. Sanon vielä, että kaikki isovanhemmat nuoria - eri asia jos olisivat yli 60-vuotiaita edes.

Minua surettaa. Muistan monta, monta kertaa kun lapset ovat pakanneet reppujaan ja sanoneet mulle, että ovat menossa mummolaan - miten olen selittänyt, ettei sinne juuri nyt voi mennä. Itkenyt sekä omaa äiti-ikävääni (lapsilta piilossa), että lasten mummolaikävää. Ei koskaan ole tarjolla apua, paitsi toki taloudellista, synttärilahjat tulevat rahana, korttikin ehkä. Erotessani kävivät kantamassa apunani pyykkikoneen. Välimatkaa ei juuri ole.

Miten tätä purkaisi.. Vaikeaa on kirjoittaa, itken taas pitkästä aikaa, kun "ottolapsella" on monta mummolaa, en oikein tiedä kuinka pääsen taas yli tästä.

Kiitos kun sain purkaa vähän.[/QUOTE]

Kuin minun kynästäni!!
 
Ei meilläkään ole. Toisessa mummolassa meitä ei hyväksytä millään tapaa, eikä heillä kiinnosta meidän tekemiset ja lasten asiat millän lailla. Toinen mummola on vähän sallivanpi, mutta eivät ole meidän arjessa mukana hekään. Me kyläillään heillä, mutta he ei kyläile meillä.

Syynä tähän on uskonto, tuo iki-ihana tekosyy kohdella ihmisiä kaltoin.

Minuakin harmittaa. Harmittaa niin että joskus tulee itku, kun kuuntelen muiden juttuja mummoloista. Tulee haikea ja epäonnistunut olo. Me ei kelvata, meidän lapset ei kelpaa. Me kelpaisimme toisenlaisia, emme tälläisinä. Hirveää. :(
 
Ikävä kuulla, että meitä on muitakin. Itkettää koko tilanne.. vielä vuosia sitten lapset (tai kaksi ensimmäistä) olivat harvakseltaan mummolassa ja rakastivat paikkaa, mummoa ja pappaa, kaikkea sitä mikä siihen liittyi. Nykyään onneksi harvoin kysyvät, en osais enää valehdella, vaikka pakkohan se olis.
 
Ehkäpä asiaa vaikeuttaa entisestään esim. tämä ottotytär, jolla on monta mummolaa, kaikkiin otetaan ilolla vastaan. Näin kai sen kuuluisikin olla, itselläni oli ihana mummola ja samaa toivoisin lapsillenikin, kaihertaa kun kuulee muiden lasten mummolaviikonlopuista. Vapaa-aikaa en tarvitse, sitä mulla on riittämiin, tahtoisin vain lapsille MUMMOLAN.

Pitäisi varmaan jo luovuttaa ja unohtaa, mutta ei se onnistu niin helposti. Aina välillä on tällaisia päiviä.
 
[QUOTE="alkup";23060556]Ehkäpä asiaa vaikeuttaa entisestään esim. tämä ottotytär, jolla on monta mummolaa, kaikkiin otetaan ilolla vastaan. Näin kai sen kuuluisikin olla, itselläni oli ihana mummola ja samaa toivoisin lapsillenikin, kaihertaa kun kuulee muiden lasten mummolaviikonlopuista. Vapaa-aikaa en tarvitse, sitä mulla on riittämiin, tahtoisin vain lapsille MUMMOLAN.

Pitäisi varmaan jo luovuttaa ja unohtaa, mutta ei se onnistu niin helposti. Aina välillä on tällaisia päiviä.[/QUOTE]

Niin minäkin tahtoisin. Mummolan. En ilmaista lapsenhoitopistettä, vaan mummolan. Semmosen, jonne vois mennä rennosti, joku keittäis kahvit ja kysyis, miten teillä menee. Joku joka ohimennen silittäis olkapäätä ja sanois, semmoista se elämä on, rankkaakin välillä.

Joku, joka soittais, kun olen lapsen kanssa sairaalassa. Joka ois huolissaan ja kuuntelis. Joka tsemppais jaksamaan.

Joku joka kuuntelis lapsia, lukis kirjaa, kertois tarinoita. Välittäsi, Rakastais. Hellis ja huomiois.

Joku, joka ois arjessa mukana ja jonka arjessa me voitais olla mukana. Semmonen se ois, ihana mummola.
 
Meillä oli pienenä varamummo, naapurin mummo jonka lapsenlapset asui kaukana ja meillä taas oma mummo asui kaukana. 5 vuotta käytiin varamummon luona kylässä päivittäin, kunnes varamummo kuoli. Joskus oltiin ihan yökylässäkin. Muistaakseni mummo itse ensin pyysi meidät kylään ja sitten alettiinki käydä päivittäin. Varmasti teilläkin asuu lähistöllä mummoja joiden sukulaiset asuu kauempana. Vanhainkodillakin voi varmaan vierailla ja kysellä varamummoa. :)
 
Anteeksi kun sekaan tähän ketjuun...mutta olen erittäin onnellinen, että lapsillani on ihana mummola! Omat vanhempani siis, haluavat neljä lastani kylään, vievät uimahaliin, heseen, puuhamaahan ym.. ja omasta halustaan. näitä lukiessa tulee paha mieli. Ja kiitollisuus siitä kun itsellä asiat näin hyvin.
 
Meillä olisi mummola "käytettävissä". Lapsenlapset ovat heille erittäin tärkeitä, ja kovasti haluaisivat heitä hoitoon mahdollisimman usein. Myös lapset tykkäävät isovanhemmistaan, ja usein sinne haluaisivat.

Mutta minä en päästä heitä sinne yksin. Syynä isovanhempien alkoholin käyttö. Vituttaa sekin.
 
Meidänkään lapsilla ei oo mummolaa mihin mennä. Mun vanhemmat on kuolleet ja miehen vanhemmat elää niin kaukana ja ovat lisäksi niin iäkkäitä ettei sinne voi näitä laittaa.
 
Ikävää... Tuosta tuli mieleen että on ihan liian pitkä aika kun olen käynyt oman mummoni luona lasteni kanssa :( Pitää järjestää aikaa, viimeistään hiihtolomalla.
 
....minun lapsillani ei ole ollu yhtään mummolaa moneen vuoteen, omat vanhempani kuolivat nuorena ja exän äiti sitten vanhuuteen....isovanhemmaton elämä on lapselle iso menetys, mutta mitä ei ole koskaan ollut, sitä ei osaa kaivata...välillä tosin huomaa surua ja pahaa mieltä, kun kaverit sanovat esim menevänsä viikonlopuksi mummolaan...ja lasten kasvattamiseen en ole saanut apua ja tukea kuin kavereilta.
 
[QUOTE="vieras";23060330]Mun lapsilla on mummo, joka antaa tyhjiä lupauksia. Lapseni kyselee, milloin saisin tulla yöksi jne., niin mummo lupaa että soitellaan ens viikolla. Ei soittoa...

Hän lupaa, että kesällä mennään eläintarhaan, huvipuistoon jne. Tulee kesä, lapset kyselee että milloin mummo mennään, reissu siirtyy ja siirtyy kunnes mummo sanoo että meidän pitää siirtää se ensi kesään...

Mun sydäntä raastaa. Haluan uskoa aina, että tällä kertaa hän pitää lupauksensa, vaan ei pidä. Ja lapset itkee, ja äiti itkee. :(

Mä olen vakaasti sitä mieltä, että mummo vielä edestään löytää käytöksensä.[/QUOTE]

samaa meillä. mun äiti siis. ja kaiken huippu on ku muutaman kk välein pyytää meidän perhettä sinne käymään ja on olevinaan kiinnostunut mutta siellä ollessaan menee jonnekin työhuoneeseen istuu tietokoneella ja minä ja mies viihdytämme lapset ihan niin kuin kotonakin. sit voidan taas kehua ja fiilistellä muille kuinka kivaa oli taas kun lapsenlapset kävi kylässä. ei mainintakaan että me olimme kaikki siinä ja mummo jossain ihan muualla.

mua ei edes enää jaksa välittää. joakisen lupauksen jälkeen sanonkin lapsille että ei kannata oottaa liikaa ku ei siitä kuitenkaan tuu mitään..mitä muuta voi sanoa? oppiipahan ne lapset samalla ettei kaikki oo niin ihania ku antavat ymmärtää.

miehen vanhemmat ovatkin sitten toista maata. enempää ei voi pyytää. ihanaa nähdä että lapsilla on joku paikka missä niitä odotetaan ja joku joka aidosti iloitsee niistä. :heart:
 
[QUOTE="vieras";23061587]Ikävää... Tuosta tuli mieleen että on ihan liian pitkä aika kun olen käynyt oman mummoni luona lasteni kanssa :( Pitää järjestää aikaa, viimeistään hiihtolomalla.[/QUOTE]

oma mummoni pyörii myöskin mielessä, nyt enemmän kuin pitkään aikaan. 6. päivä tulee kuluneeks 1v siitä kun hän kuoli. toivottavasti teillä on monta vuotta vielä yhdessä. :hug:
 
Tiedän tunteen... Meillä mun äiti kärsii masennuksesta ja on kerta kaikkiaan psyykkisesti niin ailahtelevainen etten edes antaisi lapsia hänelle, eikä hän kyllä ole sellaista koskaan ehdottanutkaan. Asuu melkein naapurissa ja käy meillä kyllä viikottain. Yleensä äidin saapumisesta on enemmän vaivaa kuin hyötyä.

Appivanhemmat ovat vielä nuoria ja työelämässä. Eivät asu kaukana hekään. Appiukko on sanonut meille ihan päin naamaa, että itse olette lapset hankkineet, itse saatte hoitaakin. Ihan kuin oltaisiin jotenkin jatkuvasti sysäämässä heitä hoitoon...? Ja sitten lasten läsnäolessa leperrellään "ukin pikku muruille"... Kerran ollaan pyydetty että olisivat ottaneet muksut kun meillä oli vuosipäivä. Sen jälkeen ei olla enää pyydetty.

En minä ole lapsia tehnyt sillä perusteella että kuka niitä hoitaa kun haluan lähteä viettämään miehen kanssa laatuaikaa! Kyllä me ihan oikeasti hoidetaan nämä lapset ihan itse ja vielä mielellämme. Joskus se vain tuntuu siltä kuin kukaan ei välittäisi! Varsinkin silloin kun oli koliikkivauva ja kaksi uhmista!
 
Olen itse kasvanut erittäin läheisissä väleissä isovanhempieni kanssa ja onneksi yksi mummo on vielä elossa ja omatkin lapseni saivat häneen tutustua. Minä ja mieheni kärsimme vuosia lapsettomuudesta, sisarelleni tuli ensimmäinen lapsi melko nuorena. Äitini hoiti ja piti yhteyttä jonkin verran sisareni lapseen, koska sisareni erosi miehestään lapsen ollessa pieni. Kun me viimein saimme esikoisemme, oli äitini siitä onnellinen. Mutta hämmästyksekseni olen huomannut, että ei meille ole koskaan tarjottu lastenhoitoapua ja jos olemme sitä tarvinneen, niin erittäin nuivasti on lapsi hoitoon otettu. Eipä siis paljon ole viitsinyt edes pyydellä. Erikoista tästä tilanteesta tekee se, että uskon äitini oikeasti välittävän lapsenlapsistaan ja pitää varmasti siitäkin kun siellä koko perheellä vierailemme, mutta en oikein ymmärrä tätä nuivaa suhtautumista lapsen yökyläilyyn. Mieheni vanhempiin ei juuri ole sitten kontaktia. Tiedän, että asiat voisivat olla todella paljon huonommin, mutta kyllä minullekin tulee kateus kun näen isovanhempia, jotka viikottain hoitavat lapsenlapsiaan, vievät erilaisiin paikkoihin ja ovat arjessa aktiivisesti mukana.
 
jankkaan tässä lisää kun kerran löysin kohtalokavereita. sori ap jos ängen.. :ashamed:

mulle ei oo edes pahin se ettei saa apua koska sitä en ole erityisemmin tarvinutkaan. pahinta on se ettei ole kunnon suhdetta niihin. niitä ei kiinnosta viettää aikaa, kuulla mitä lapset oppineet tai mitä ne puuhaa/harrastelee..jos tapahtuu jotain hienoa niin niihin on turha soittaa ja jakaa se ilo koska niitä se ei kosketa. eikä oikeestaan rajoitu vaan lapsiin vaan ei ne ilmeisesti oo kiinnostuneita mustakaan. sisko asuu monen sadan kilsan päässä ja sielläkin ne käy useammin. meillä välimatkaa 20-25km ja äiti käy töissä tossa 2km päässä. aina on muka kiirettä ja väsymystä. kaverieta ja niitten lapsia jaksaa kyllä viihdyttää..katkeruus varmaan paistaa läpi ja osaks onkin sitä. ne tunteet tulee esille vaan sillon kun ajattelen asiaa tai puhun siitä. muuten olen kyllä katkaissu ne tunnesiteet aika lahjakkaasti.
 
[QUOTE="vieras";23060767]Meillä oli pienenä varamummo, naapurin mummo jonka lapsenlapset asui kaukana ja meillä taas oma mummo asui kaukana. 5 vuotta käytiin varamummon luona kylässä päivittäin, kunnes varamummo kuoli. Joskus oltiin ihan yökylässäkin. Muistaakseni mummo itse ensin pyysi meidät kylään ja sitten alettiinki käydä päivittäin. Varmasti teilläkin asuu lähistöllä mummoja joiden sukulaiset asuu kauempana. Vanhainkodillakin voi varmaan vierailla ja kysellä varamummoa. :)[/QUOTE]

samoin oli minulla ja monen 'mummolattoman' vuoden jälkeen lapset löysivät oman varamummon :) Ilo on molemminpuolinen, monet vanhat ihmiset ovat yksin ja ilman lapsenlapsia. Samoin lasten yksi kummi on erittäin läheinen lapsille.

Ei kannata haudata toivoa. Lapsilla voi olla muitakin tärkeitä ihmisiä elämässään kuin isovanhempia.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa