Suurin osa "masentuneista" ihmisitä omistaa vain ASENNEVAMMAN

[vieras]

Niitä masennuslääkkeitä ei todellakaan saa tosta noin vaan!

Voin kokemuksesta sanoa, että saa ja jopa tyrkytetään, mitä ihmeellisimpien vaivojen yhteydessä. Välillä on täytynyt oikein ponnekkaasti sanoa, että kipu ei ole päässä vaan jossain muualla. Sisko on apteekissa töissä ja mielialalääkkeiden käyttö on aivan käsittämätöntä erityisesti nuorten naisopiskelijoiden keskuudessa.

 

[vieras]

Minä olen kyllä samaa mieltä kuin ap, että suuri osa masentuneista ei oikeasti ole masentuineita. Tottakai on niitä jotka ihan oikeasti on, mutta masennus sana on muotia ja sen turvin haetaan todella herkästi sairaslomaa. Monesti myös ne pillerit voisi jättää popsimatta ja oikeasti ottaa itseä sieltä niskasta kiinni ja lähteä liikenteeseen ja hankkia vaikka keskustelukavereita, joille purkaa niitä huolia. Se että jäädään sinne sängynpohjalle, niin se vaan pahentaa asioita.

 

[näin]

Ihmisellä on mielestäni huomattavasti suurempi kapasiteetti parantaa itseään ( tai pitää itseään kunnossa ) kuin mitä usein ihmiset käsittävätkään. Siinä mielessä olen ap:n kannalta samoilla linjoilla että masennus (kuten myös monet muutkin sairaudet) ovat asenteesta kiinni. En kuitenkaan vähättäle sitä etteikö joku voisi olla masentunut, mutta toivoisin että ihmisen vastuuta omasta elämästä ja ajatuksen voimaa ei myöskään vähäteltäisi.

 

[Neith]

Ap sulla taitaa itselläsi olla asennevamma...

Miksi näin luulet? Siksikkö etten pidä siitä että heti kun ihmisellä vähänkään tökkii se pumpataan täyteen aineita?

jaa, entäs kun se "asennevamma" on sellainen että haluaa kuolla, on itsetuhoinen jne. ja ihan salassa niin ettei kukaan tiedä (eli ei voida vedota edes huomion kipeyteen)
eikös silloin ole ihan hyvä pumpata täyteen lääkkeitä jotta pysyy hengissä ja pystyy parantumaan edes jollain tasolla?

 

[vieras]

Olen ap:nkanssa paljolti samaa mieltä. Liian helposti nykyään määrätään näitä mielialalääkkeitä. Yhteiskunta on opettanut nuoret ihmiset masentumaan jos ei ole korkeaa palkaa, rikasta poikaystävää, missin vartaloa ja naamaa, tai jos parisuhde ei heti alakaan sujua loistavasti tai jopa katkeaa. Epäonnistumisen kokemisen ja arjen kestämättömyyden tunne on tullut liian sallituksi ja sitä lääkitään mielettömillä määrillä lääkkeitä. Samoin käsittämätön määrä nuoria on sairaseläkkeellä masennuksen vuoksi.
Tähän pitäisi puuttua isolla kirveellä ja laittaa yhteiskunta ja sen arvomaailma uuteen järjestykseen, koska suurin osa näistä ei ole todella sairaita perinteisessä mielessä.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on sitten eri juttu. Se on selvästi sairaus, jota pitää hoitaa ja lääkitä, mutta näitä " ei huvita-sairaita" ei todellakaan tarvitse tähän malliin paapoa.

Siis masennus ei ole sairaus, mutta kaksisuuntainen mielialahäiriö on???? Mitä ihmettä? Tosta teksistä saa juuri sen kuvan, että vähättelet masennusta ja isosti!

Vähättelen ihmisten kykyä ottaa vastaan pettymyksiä elämässä ja kestää tavallista arkea. Tästäkin ketjusta huomaa kuinka henkilökohtainen asia ja puolustelun kohde tämä on. Palstalaisistakin suuri osa on niitä pillerinpureskelijoita, joiden "masennus" on juuri siitä johtuvaa, että joutuu elämään elämää sellaisena kuin se eteen tulee. Hyvä, kun ymmärsit tuonosan tekstistäni ihan oikein. Vähättelen tätä "masennusta" todella voimakkaasti. Omalla työpaikalla sen on havainnut erittäin selvästi juuri nuorten naisten kohdalla. Ollaan aamuisinkin niin "masentuneita", että työhön ei kyetä koko päivänä ja terapia on sitä, kun sitten näitä poikaystäväjuttuja ja muita käsitellään työtovereiden kanssa ja mennään katkenneen, kaksi viikkoa kestäneen suhteen jälkeen hakemaan saikkua ja pillereitä.

 

[vieras]

Olen työskennellyt psykiatristen kuntoutujien kanssa, ja tiedän että kuka tahansa meistä saattaa sairastua psyykkisesti jossain tilanteessa. Se vahvinkin, ja sinäkin. Tilanteen ei tarvi olla ulkopuolisen mielestä edes kovin raju, eikä sitä voi ennustaa kenelle niin käy ja missa tilanteessa. Raja sairaan ja terveen välillä on hiuksenhieno ja liukuva.

On mielen köyhyyttä avata tällaisia ketjuja, ja kertoo elämänkokemuksen puutteesta. Olet varmaan itse toista mieltä, ja toivonkin että sairastuminen (niin, että todella tarvitset apua, myös lääkkeellistä) ei osu kohdallesi. Eikä tällaisilla kannattaisi provoilla, tämä aihe voi todella satuttaa monia.

 

[...]

Olen työskennellyt psykiatristen kuntoutujien kanssa, ja tiedän että kuka tahansa meistä saattaa sairastua psyykkisesti jossain tilanteessa. Se vahvinkin, ja sinäkin. Tilanteen ei tarvi olla ulkopuolisen mielestä edes kovin raju, eikä sitä voi ennustaa kenelle niin käy ja missa tilanteessa. Raja sairaan ja terveen välillä on hiuksenhieno ja liukuva.

On mielen köyhyyttä avata tällaisia ketjuja, ja kertoo elämänkokemuksen puutteesta. Olet varmaan itse toista mieltä, ja toivonkin että sairastuminen (niin, että todella tarvitset apua, myös lääkkeellistä) ei osu kohdallesi. Eikä tällaisilla kannattaisi provoilla, tämä aihe voi todella satuttaa monia.

Hyvä kirjoitus. Siinäpä se tulikin tyhjentävästi.

 

[juuri näinhän se on]

Oikeanlainen ruokavalio,liikunta ja riittävä d-vitamiin saanti ehkäisee masennusta.

Joo niinpä. Kaikki masentuneet d-vitamiinipurkki käteen, kunnon ruokavaliolle ja urheilemaan. Kyllä se siitä.

Samoin diabeetikot, miksi h***ssa unohditte vitamiinit, liikunnan ja terveen ruokavalion? Ja sinäkin Pena, näin sun juovan kaljaa viime vuonna ja nyt sitten on diabetes. Tulee yhteiskunnalle hiton kalliiksi, ja kun kerran itse aiheutit sairautes niin itse saisit maksaakin sen hoidon. Tai tartteeko edes hoitaa kun oma vikas se oli kuitenkin!

Ja lista jatkuu...

 

[!]

Oikeesti, että mulla kiehuu!!!! Täällä monien mielestä on jotenkin HEIKKOA pyytää apua! Kaikki, siis ihan kaikki pitäis vaan kestää ja padota sisälle! Mä pyysin masennukseeni apua, monesti, en saanut. Kerran sain unilääkettä koska en moneen kuukauteen ollut nukkunut. IKINÄ en ollut edes saikulla. Puhuin kaikille läheisilleni, äitilleni eniten, hän oli vielä silloin juuri tuollainen VÄHÄTTELIJÄ, mitä monet teistä on täällä! Sitten sattui se päivä kun kaikki sumeni, en edelleenkään muista mitään kunnolla, ja löysin itseni sairaalasta tiputuksesta... Sitten sain vasta masennuslääkkeitä kun tämä oli tapahtunut, tästä alkoi pitkä terapia.

 

[vieras]

Vaikka oletkin provo, niin muistuttaisin, että masennukseen ei tarvita mitään muuta syytä kuin aivojen välittäjäaineenvaihdunnan häiriö.

Peesi. Ja Cipralex on loistava lääke. Minulle ei mitään sivuvaikutuksia, pää ei ole millään tavalla sekaisin enkä koe olevani millään tavalla täyteen lääkkeitä pumpattu kuten ap kuvaa, olo on täysin normaali. Nykyiset 3. sukupolven masennuslääkket ovat hyviä ja niistä saa oikeasti apua. Mutta rypekööt ne masennuksessaan ken haluaa, jos ekrran ovat hoitovastaisia, ihan vapaavalinta.

 

[;)]

Oikeanlainen ruokavalio,liikunta ja riittävä d-vitamiin saanti ehkäisee masennusta.

Joo niinpä. Kaikki masentuneet d-vitamiinipurkki käteen, kunnon ruokavaliolle ja urheilemaan. Kyllä se siitä.

Samoin diabeetikot, miksi h***ssa unohditte vitamiinit, liikunnan ja terveen ruokavalion? Ja sinäkin Pena, näin sun juovan kaljaa viime vuonna ja nyt sitten on diabetes. Tulee yhteiskunnalle hiton kalliiksi, ja kun kerran itse aiheutit sairautes niin itse saisit maksaakin sen hoidon. Tai tartteeko edes hoitaa kun oma vikas se oli kuitenkin!

Ja lista jatkuu...

Entäs tää mun diabetes, joka johtuu siitä, ettei mun elimistö tuota insuliinia, ja mun pitää piikittää sitä tai kuolen. Mitä nää mulle mahtais antaa ohjeeksi?

 

[vieras]

Oikeanlainen ruokavalio,liikunta ja riittävä d-vitamiin saanti ehkäisee masennusta.

Joo niinpä. Kaikki masentuneet d-vitamiinipurkki käteen, kunnon ruokavaliolle ja urheilemaan. Kyllä se siitä.

Samoin diabeetikot, miksi h***ssa unohditte vitamiinit, liikunnan ja terveen ruokavalion? Ja sinäkin Pena, näin sun juovan kaljaa viime vuonna ja nyt sitten on diabetes. Tulee yhteiskunnalle hiton kalliiksi, ja kun kerran itse aiheutit sairautes niin itse saisit maksaakin sen hoidon. Tai tartteeko edes hoitaa kun oma vikas se oli kuitenkin!

Ja lista jatkuu...

Entäs tää mun diabetes, joka johtuu siitä, ettei mun elimistö tuota insuliinia, ja mun pitää piikittää sitä tai kuolen. Mitä nää mulle mahtais antaa ohjeeksi?

Niin, kysy ihmeessä? Kyllä näillä neropateilla ohjeita riittää! Kaikkiin muka-muka -sairauksiin!

 

[vieras]

Omalla työpaikalla sen on havainnut erittäin selvästi juuri nuorten naisten kohdalla. Ollaan aamuisinkin niin "masentuneita", että työhön ei kyetä koko päivänä ja terapia on sitä, kun sitten näitä poikaystäväjuttuja ja muita käsitellään työtovereiden kanssa ja mennään katkenneen, kaksi viikkoa kestäneen suhteen jälkeen hakemaan saikkua ja pillereitä.

Ehkä et tiedä kaikkea näiden ihmisten elämästä.

 

[vieras]

Selittäkää nyt sitten, mistä tämä yhtäkkinen, valtava mielialalääkkeiden käyttötarve on syntynyt. Kaikki tilastot ovat kertoneet tätä ja myös osa lääkäreistä näyttää lehtiartikkeleiden mukaan olevan kriittisiä tätä masennusaaltoa kohtaan. Mikä meissä ihmisissä on muuttunut, että joudumme nyt toisin kuin 20-50 vuotta sitten syömään mielialalääkkeitä ja turruttamaan päämme niillä. Väsymys iskee ihmisiin jo siinä iässä, kun perinteisien käsityksen mukaan pitäisi eniten jaksaa, Miten he tulevat selviämään elämästään. Pillereitä syömällä ja itseensä käpertyneinä tietenkin, mutta onko olemassa vaihtoehtoa tälle tilanteelle.

 

[noniin]

Mielenkiintoinen kanta. Minulla masennus kuulemma johtuu serotoniinin takaisinvirtauksesta. Lääkäri psykiatrian polikliniikalla sitten ihan pokkana siis valehteli. Aikamoinen k-pää...

Lopetanpa siis lääkkeet ja parannan asennettani. B)

 

[vieras]

Omalla työpaikalla sen on havainnut erittäin selvästi juuri nuorten naisten kohdalla. Ollaan aamuisinkin niin "masentuneita", että työhön ei kyetä koko päivänä ja terapia on sitä, kun sitten näitä poikaystäväjuttuja ja muita käsitellään työtovereiden kanssa ja mennään katkenneen, kaksi viikkoa kestäneen suhteen jälkeen hakemaan saikkua ja pillereitä.

Ehkä et tiedä kaikkea näiden ihmisten elämästä.

En varmasti tiedäkään. Katselen tätä touhua vain jonkinlaisesta esimiesasemasta käsin ja ihmettelen tällaista epidemiaa naisvaltaisessa työyhteisössä. Ja miksi tämä tuntuu olevan erityisesti nuorten naisten tilanne. Ei meillä juuri yli nelikymppiset ole masentuneita ja sairaita.

 

[noniin]

Selittäkää nyt sitten, mistä tämä yhtäkkinen, valtava mielialalääkkeiden käyttötarve on syntynyt. Kaikki tilastot ovat kertoneet tätä ja myös osa lääkäreistä näyttää lehtiartikkeleiden mukaan olevan kriittisiä tätä masennusaaltoa kohtaan. Mikä meissä ihmisissä on muuttunut, että joudumme nyt toisin kuin 20-50 vuotta sitten syömään mielialalääkkeitä ja turruttamaan päämme niillä. Väsymys iskee ihmisiin jo siinä iässä, kun perinteisien käsityksen mukaan pitäisi eniten jaksaa, Miten he tulevat selviämään elämästään. Pillereitä syömällä ja itseensä käpertyneinä tietenkin, mutta onko olemassa vaihtoehtoa tälle tilanteelle.

Ihminen ei ole muuttunut, mutta yhteiskunta on ja radikaalisti. Ehkä siinä selitys?

 

[vieras]

Selittäkää nyt sitten, mistä tämä yhtäkkinen, valtava mielialalääkkeiden käyttötarve on syntynyt. Kaikki tilastot ovat kertoneet tätä ja myös osa lääkäreistä näyttää lehtiartikkeleiden mukaan olevan kriittisiä tätä masennusaaltoa kohtaan. Mikä meissä ihmisissä on muuttunut, että joudumme nyt toisin kuin 20-50 vuotta sitten syömään mielialalääkkeitä ja turruttamaan päämme niillä. Väsymys iskee ihmisiin jo siinä iässä, kun perinteisien käsityksen mukaan pitäisi eniten jaksaa, Miten he tulevat selviämään elämästään. Pillereitä syömällä ja itseensä käpertyneinä tietenkin, mutta onko olemassa vaihtoehtoa tälle tilanteelle.

Ihminen ei ole muuttunut, mutta yhteiskunta on ja radikaalisti. Ehkä siinä selitys?

Voihan se olla niinkin, mutta miksi edelleen vähän varttuneemmat ihmiset eivät sairastu, mutta sen sijaan nuoret kyllä. Voi olla että yhteiskunta on muuttunut ja tuonut erityisesti kaupallisuudessaan ja viihdekeskeisyydessään uusia haasteita ihmisille. Mutta onko mielialalääkkeet, sairaseläkkeet ja sairauslomat se keino, jolla vaikutetaan yhteiskuntaan. Uskonpa että enemmän kuin yhteiskunnan (tarkoitan nyt järjestelmää) muutos tähän vaikuttaa nuorten ihmisten oman maailmankuvan muutos. Työnteko ja yleensä velvoitteet koetaan mielialaan vaikuttavana haittana. Jos kaikkea ei saada tässä ja nyt ja pystytä samaan elämäntyyliin, mitä erilaiset TV-ohjelmat nuorille syytävät yötä päivää, niin todellisuudentaju hämärtyy ja siinä samalla myös tajunta muuten.

Siksi olen samaa mieltä ap:n kanssa (olkoon vaikka kuinka provo), että kyseessä on enemmänkin itseaiheutettu "sairaus". Kyllä ihminen pystyy oman psyykkeensäkin tuhoamaan.

 

[vieras]

Jos seuraa tämänkin päivän aloituksia, niin käsittämättömän suuri osa koskettaa juuri määrättyjä mielialaläkkeitä. Ei tällainen määrä avauksia juuri näistä lääkkeistä kerro muusta kuin valtavasta ongelmasta yhteiskunnassa. Yhteiskunta ei ole kuitenkaan virus eikä bakteeri, joka levittää epidemiaa. Ja miksi yksi tutkimusten mukaan maailman onnellisimmista kansoista on joutunut tällaisen epidemian kouriin. Pitäisikö tämän kansan muuttaa jollakin tavoin elämäntapojaan. Niillähän usein on ehkäisevä vaikutus sairastumisiin.

 

[sossuämmä]

Selittäkää nyt sitten, mistä tämä yhtäkkinen, valtava mielialalääkkeiden käyttötarve on syntynyt. Kaikki tilastot ovat kertoneet tätä ja myös osa lääkäreistä näyttää lehtiartikkeleiden mukaan olevan kriittisiä tätä masennusaaltoa kohtaan. Mikä meissä ihmisissä on muuttunut, että joudumme nyt toisin kuin 20-50 vuotta sitten syömään mielialalääkkeitä ja turruttamaan päämme niillä. Väsymys iskee ihmisiin jo siinä iässä, kun perinteisien käsityksen mukaan pitäisi eniten jaksaa, Miten he tulevat selviämään elämästään. Pillereitä syömällä ja itseensä käpertyneinä tietenkin, mutta onko olemassa vaihtoehtoa tälle tilanteelle.

Kokemusteni mukaan esim. isovanhempiemme ja vanhempiemme ikäisillä ihmisillä olisi ollut runsaastikin tarvetta terapialle ja mielialalääkkeille, mutta ilmapiiri on ollut sellainen, että niistä asioista on mieluummin vaiettu ja kärsitty hiljaa. Nykyisin onneksi asenne on sallivampi, ja apua voi hakea, vaikka tästäkin ketjusta nähdään miten osa meistä ihmisistä edelleen suhtautuu. Valitettavasti.

Ylle kirjoittamani mielipiteen pohjaan kokemuksiini ammatissani (kokemusta sekä psykiatrian kuntoutujista että vanhuksista). Sama näkyy ihan omassa lähipiirissäni; mummini -melko selkeä masennus, odottanut kuolemaa viimeiset 30 vuotta. Toinen mummini -jonkunsortin häiriö, huoriteli tytärtään täysin aiheetta ja arvotti lähisuvun omilla sairailla tavoillaan. Pappa -sitoutumisvaikeus, kuoli yksin ja asui asunnossa johon tehnyt kapeita liikkumiskäytäviä pahvilaatikoista. Vanhempani -kaikin puolin ok. Miehen isä -narsisti. Parille pillerille tai lekurille olisi ollut tilausta.

Ongelmia on ollut aina. Se ei ole muuttunut, nykyään niistä uskalletaan puhua.

 

[kyllä]

Olen työskennellyt psykiatristen kuntoutujien kanssa, ja tiedän että kuka tahansa meistä saattaa sairastua psyykkisesti jossain tilanteessa. Se vahvinkin, ja sinäkin. Tilanteen ei tarvi olla ulkopuolisen mielestä edes kovin raju, eikä sitä voi ennustaa kenelle niin käy ja missa tilanteessa. Raja sairaan ja terveen välillä on hiuksenhieno ja liukuva.

On mielen köyhyyttä avata tällaisia ketjuja, ja kertoo elämänkokemuksen puutteesta. Olet varmaan itse toista mieltä, ja toivonkin että sairastuminen (niin, että todella tarvitset apua, myös lääkkeellistä) ei osu kohdallesi. Eikä tällaisilla kannattaisi provoilla, tämä aihe voi todella satuttaa monia.

Just näin!

 

[vieras]

Selittäkää nyt sitten, mistä tämä yhtäkkinen, valtava mielialalääkkeiden käyttötarve on syntynyt. Kaikki tilastot ovat kertoneet tätä ja myös osa lääkäreistä näyttää lehtiartikkeleiden mukaan olevan kriittisiä tätä masennusaaltoa kohtaan. Mikä meissä ihmisissä on muuttunut, että joudumme nyt toisin kuin 20-50 vuotta sitten syömään mielialalääkkeitä ja turruttamaan päämme niillä. Väsymys iskee ihmisiin jo siinä iässä, kun perinteisien käsityksen mukaan pitäisi eniten jaksaa, Miten he tulevat selviämään elämästään. Pillereitä syömällä ja itseensä käpertyneinä tietenkin, mutta onko olemassa vaihtoehtoa tälle tilanteelle.

Kokemusteni mukaan esim. isovanhempiemme ja vanhempiemme ikäisillä ihmisillä olisi ollut runsaastikin tarvetta terapialle ja mielialalääkkeille, mutta ilmapiiri on ollut sellainen, että niistä asioista on mieluummin vaiettu ja kärsitty hiljaa. Nykyisin onneksi asenne on sallivampi, ja apua voi hakea, vaikka tästäkin ketjusta nähdään miten osa meistä ihmisistä edelleen suhtautuu. Valitettavasti.

Ylle kirjoittamani mielipiteen pohjaan kokemuksiini ammatissani (kokemusta sekä psykiatrian kuntoutujista että vanhuksista). Sama näkyy ihan omassa lähipiirissäni; mummini -melko selkeä masennus, odottanut kuolemaa viimeiset 30 vuotta. Toinen mummini -jonkunsortin häiriö, huoriteli tytärtään täysin aiheetta ja arvotti lähisuvun omilla sairailla tavoillaan. Pappa -sitoutumisvaikeus, kuoli yksin ja asui asunnossa johon tehnyt kapeita liikkumiskäytäviä pahvilaatikoista. Vanhempani -kaikin puolin ok. Miehen isä -narsisti. Parille pillerille tai lekurille olisi ollut tilausta.

Ongelmia on ollut aina. Se ei ole muuttunut, nykyään niistä uskalletaan puhua.

En nyt kirjoittanut vanhuksien, dementoituvien ja yksinäisten vanhusten tilanteesta. Epäilen, että kuitenkaan näistä nyt vanhuksina apua tarvitsevista kovinkaan moni ei tarvinnut mielialalääkkeitä nuoruudessaan.
Oma työni sivuaa myös näitä vanhuksia ja heidän hoitajiaan. Tottakai aina on ollut psyykkisesti sairaita ja apua tarvitsevia. Kysyn nyt sen perään, miksi tämä tilanne on nyt lähtenyt käsistä ja mielialalääkkeiden tarve on kasvanut räjähdysmäisesti.

Itse asiassa palaan tähän palstalla kiellettyyn mielipiteeseen, että ennen oli elämä rankempaa, kun ei ollut kaikkea sitä apuna, mitä nyt. Silti jaksettiin eikä edes pahemmin masennuttu. Joskus oltiin väsyneitä, mutta nukuttiin ja taas jaksettiin. Aina on tehty vuorotyötä ja hoidettu lapset siinä sivussa.

Meillä tuntuu toisinaan, vähän kärjistettynä, olevan tilanne, jossa festareille pääsy työvuoron aikana on elämää suurempi kysymys. Jos ei saa sopivasti työvuoroa, niin jo haetaan masennuslääkkeet ja saikkua juuri siksi ajaksi. Tämä ei onneksi koske kaikkia ja meilläkin on ihania nuoria työntekijöitä, mutta se ero näiden ryhmien välillä on valtava.

 

[vieras]

http://www.city.fi/artikkeli/Pää+kipeänä/3448/

 

[sekopää]

Juuri tämän takia en halua hakea apua ulkopuolelta. Vähätellään ja väheksytään, leimaudutaan ja tiedot jäävät arkistoihin ikuisesti tai "ikuisesti". Olen aina ollut tällainen, arka, päättämätön, muiden mielestä saamaton, laiska ja paska. Pelkään suuresti arvostelua, ehkä siksi että olen kuullut sitä koko ikäni. Pelkään muutoksia ja ahdistun, panikoin. Romahdan suurien muutosten edessä. Jos vaikka nyt tulisin raskaaksi, voisin repiä sen pois itsestäni vaikka paljain käsin.

Kerran pääsin terapiaan ja siellä siliteltiin päätä ja voivoteltiin eikä otettu tosissaan. Siksi tunnen ettei se auta, enkä enää edes yritä. Jossain vaiheessa tästä joku kärsii, todennäköisesti minun lisäkseni.

Tämä keskustelu vain vahvistaa käsitykseni siitä ettei avun hakemisesta ole hyötyä.

 

[hyvä provo :)]

Palstalaisistakin suuri osa on niitä pillerinpureskelijoita, joiden "masennus" on juuri siitä johtuvaa, että joutuu elämään elämää sellaisena kuin se eteen tulee.

Vieraalla on vilkas sosiaalinen elämä, kun tuntee suuren osan palstalaisista (ainakin masentuneista), ja tietää heidän tilanteensa. Ei ihme, ettei masenna .

Oikeasti, masennus ei tule minkään tiettyjen kokemusten summana. Geneettinen alttius, aivokemia, elämäntavat, varhaislapsuus ja myöhemmät elämäntapahtumat vaikuttavat, eikä voi sanoa, että henkilö A on "oikeutetusti" masentunut, ja henkilö B "valittaa tyhjästä". Toki on ihmisiä, jotka hakevat huomiota tai sääliä millä tahansa sairaudella, mutta aika suureellista mennä sanomaan tuntemattomista, kuka niin tekee ja kuka ei.