V
vieras
Vieras
Kuuden lapsen isä on ajautunut erikoiseen tilanteeseen Espoon lastensuojeluviranomaisten kanssa yrittäessään saada lapset hoitoonsa. Metro kertoi viime keväänä, miten isä sai korkeimman hallinto-oikeuden tuella 4- ja 5-vuotiaat tytöt luokseen. Oikeuden päätös ei ole kuitenkaan saanut Espoon lastensuojeluviranomaisia muuttamaan kantaansa 2-, 7-, 8-, ja 9-vuotiaiden poikien sijoituksesta.
Sisarukset on erotettu toisistaan kaksi vuotta sitten, kun lasten äiti sairastui. Huostaan otetut lapset ripoteltiin kolmelle paikkakunnalle, vaikka eronneilla vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Isä on sittemmin hankkinut perheasunnon Helsingistä ja vanhemmat ovat tehneet sopimuksen siitä, että lapset asuisivat isänsä luona.
Helsingin hallinto-oikeus on arvioinut työssäkäyvän isän elämäntavat moitteettomiksi ja hänen on todettu rakastavan lapsiaan ja viihtyvän heidän kanssaan.
Isä haki kesällä tyttöjen tilanteen ratkettua kolmen vanhimman pojan huostaanoton lopettamista. Syyskuussa järjestetyssä kuulemistilaisuudessa hän sai eteensä psykologin lausunnon, jonka mukaan poikien paikka olisi perhekodissa. Psykologin mukaan lapsilla on eriasteisia oppimisvaikeuksia, kielellistä jälkeenjääneisyyttä ja ylivilkkautta.
- Kuulemistilaisuus kesti kolme tuntia. Minulle tolkutettiin, että koita nyt ymmärtää, mistä on kyse, minun tulisi luopua pojista. Minä vastasin, että poikien paikka on kotona ja olen valmis ottamaan vastaan kaiken tuen, mitä tarjotaan, selittää isä.
Lopullisen päätöksen saaminen vie viikkoja
Kolme viikkoa on kulunut, eikä isä ei ole saanut kirjallista päätöstä, josta voisi valittaa. Vasta kun valitus on käsitelty Espoossa, asian voi viedä hallinto-oikeuteen. Asian käsittely sielläkin voi kestää, sillä hallinto-oikeudet ovat ruuhkaantuneet pahasti sen jälkeen kun lastensuojelulaki uudistui viime vuonna.
Uusi laki on velvoittanut kaikki lasten kanssa työskentelevät ilmoittamaan epäilynsä lasten huonosta kohtelusta viranomaisille. Esimerkiksi Helsingissä ilmoitusten määrä on liki tuplaantunut kahdessa vuodessa.
Ilmoitukset johtavat usein kiireellisiin sijoituksiin, joista syntyviä kiistoja ratkotaan hallinto-oikeuksissa. Näiden kiistojen käsittelyajat ovat venähtäneet jo vuoteen. Vanhemmat pääsevät vain harvoin todistamaan omassa asiassaan, koska suullisten käsittelyjen määrä on pudonnut parin vuoden takaisesta 36 prosentista 19 prosenttiin.
Lastensuojelulakia on jälleen määrä muuttaa mm. siten, että hallinto-oikeuksien sijasta kiireellisen sijoituksen jatkopäätös tehtäisiin kunnissa 30 vuorokaudessa.
Kuuden lapsen isä ei aio luovuttaa. Pikkutyttöjen kotiuttaminen on isän mukaan lisännyt poikien kaipuuta perheen pariin.
- Se syö heitä. Yhden kotiviikonlopun jälkeen seitsenvuotias heittäytyi selälleen eteiseen ja kieltäytyi lähtemästä. Minun piti nostaa hänet ylös, tyynnyttää lapsi ja selittää, että aina kuukauden ajan hänen kotinsa on Mikkelissä. Minulla ei ole varaa yhteenkään virheeseen tai tapaamisia rajoitetaan, isä kertoo.
Rahastusta koko tapaus... Ei ainakaan lapsia ajatella tässä tapauksessa...