suutuinko turhasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kata
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hankalahan toisten parisuhdetta on neuvoa,mutta yleisestkin jos saan sanoa näin kliseisesti niin kohtele muita kuten toivot itseäsikin kohtelevan. Miehellesi tulee varmasti myös omia huolia joskus ja haluaa niistä puhua vaimon kanssa. En kehoita olemaan samanmoinen kuin hän on sua kohtaan,mutta voisit mainita että kuuntelee suakin kun sulla on huolia. Mun mielestä parin asian keskustelemiseen ei mene ku vartti kaks,jos ei oo kovin hankalista asioita kyse. Ja niin myötä kuin vastoinkäymisissä, toista on kuunneltava. Mulle ainakin mun oma aviomies on mun paras kaveri sekä kumppani. Mulla ei oo likkakavereita kelle puran sydäntäni. Miehelle olen myös se ainut henkilö, kenelle hän avautuu.
 
No eihän mun mies mikään ahdistuksenpurkuautomaatti olekkaan, minusta ois vaan mukava jutella välillä muistakin asioista kuin hänen itsensä. Ja se on myös jännä että omien vanhempiensa kanssa kyllä jutellaan melkein päivittäin mutta mun kans sitte ei voi.
Joskus olen ehdottanu televisionta iltaa että istutaan vaan ja jutellaan mut seki tuntuu olevan niin vaikeaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:
Alkuperäinen kirjoittaja papua:
Alkuperäinen kirjoittaja Kata:
Ehkä mun pitäis viedä ne tytöt mummolaan , olihan ne vähän surullisia ku kerroin etteivät pääsekkää..

Älä todellakaan lähde tolla kelillä ajamaan 170 kilometriä väsyneenä. Ikävä ajankohta, mutta elämä on.

huoh.. mistähän johtuu että ei pysty ajamaan 170km jos on nukkunut kuitenkin vähän...? vie tytöt mummolaan, nuku siellä päikkärit ja ajat sitten kotiin takas.. kahvia ja energia juomaa...

Koska väsymys vastaa humalatilaa.
 
ja se myös tuo ahdistusta kun minä tunnen olevani perheessä se joka huolehtii kaikesta.. Rahasta, että sitä riittää koska minä en ole töissä (mies ei paljon tilillä vieraile, satunnaisesti kysyy vaan et paljo rahaa jäljellä). jos lähdetään reissuun minä huolehdin lasten vaatteista, lääkkeistä, miehen vaatteista, omista vaatteista.. tyttöjen ulkoiluista (todennäköisesti eivät kävisi vknloppuisin ulkona ollenkaa jos minä en olis patistamassa), ruokailuista ja vaipanvaihdoista vknloppuisin.. tuossa muutamia esimerkkejä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kata:
ja todellakin väsyneenä on veemäistä, ei oo sillo kaikki muumit ihan laaksossa.

mä tiedän sen erittäin hyvin että väsyneenä ei oel ehkä skarepimmasta päästä... mutta kun olet saanut vietyä tytöt niin etkös silloin pääse nukkumaan...? ja eikös silloin voi nukkua ns. aikataulu vapaasti...
väsyneenä ajaminen vaatii vähän keskittymistä mutta eikös se oel hyvä silloin kun asioita pyörii mielessä.. kun väkisinkin niiden ajattelu jää hetkeksi...
siis toki jos oletniin väsynyt että silmät lurpsuu kiinni niin eihän silloin kannata autonrattiin mennä....
 
Alkuperäinen kirjoittaja papua:
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:
Alkuperäinen kirjoittaja papua:
Alkuperäinen kirjoittaja Kata:
Ehkä mun pitäis viedä ne tytöt mummolaan , olihan ne vähän surullisia ku kerroin etteivät pääsekkää..

Älä todellakaan lähde tolla kelillä ajamaan 170 kilometriä väsyneenä. Ikävä ajankohta, mutta elämä on.

huoh.. mistähän johtuu että ei pysty ajamaan 170km jos on nukkunut kuitenkin vähän...? vie tytöt mummolaan, nuku siellä päikkärit ja ajat sitten kotiin takas.. kahvia ja energia juomaa...

Koska väsymys vastaa humalatilaa.

niinhän se on.. mutta siltikin jopa vuortokauden valvoneet ihmiset tekevät töitä joihin kuuluu autolla ajaminen... riippuu siis väsymyksen laadusta..
 

Yhteistyössä