Suvakeille vaaditaan vankeutta isänmaallisten ihmisten häiriköinnistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Soldiers of Odin -kulkueen vastamielenosoittajille vaaditaan ehdollista vankeutta väkivaltaisen mellakan johtamisesta


Syyttäjä vaatii kahdelle Soldiers of Odin -kulkueen vastamielenosoittajalle ehdollista vankeutta väkivaltaisen mellakan johtamisesta. Yhdelle vaaditaan lisäksi sakkorangaistusta väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta. Pirkanmaan käräjäoikeus tiedotti tänään, että oikeudenkäynti alkaa huomenna.

Kaikki kolme kiistävät syyttäjän mukaan syytteet, vaikka myöntävätkin olleensa paikalla.

Äärioikeistolainen Soldiers of Odin -järjestö piti mielenosoituksen Tampereella viime toukokuussa, kun vastamielenosoittajat puuttuivat kulkueen liikkumiseen ainakin huutelemalla ja ärsyttämällä. Poliisi esti tilanteen eskaloitumisen varsinaiseksi yhteenotoksi, mutta tilanteessa heiteltiin kiviä ja kananmunia.
Syyttäjä Olli Sulkosen mukaan Soldiers of Odin -kulkue osoitti mieltä luvallisesti, eikä varsinaisessa kulkueessa tullut esiin ongelmia.

– Vastaryhmittymä toimeenpani oman mielenosoituksensa ilmoittamatta asiasta viranomaisille, ja ryhmittymät olivat kohdata fyysisesti Tammerkosken rannalla, mutta poliisi esti tilanteen eskaloitumisen. Muuta väkivaltaa ei tehty kivien ja kananmunien heittämisen lisäksi. Mitään vammoja ei aiheutunut tilanteessa.

Aamulehti: Syytettyjen joukossa klovnipartioon kuulunut mies
Asiasta aiemmin uutisoineen Aamulehden mukaan ainakin yksi mielenosoittajista on ollut aktiivinen toimija Loldiers of Odin -ryhmässä, joka on tehnyt katupartiojärjestöstä pilkkaa esiintymällä klovniasuisina Soldiers of Odinin aiempien mielenosoitusten yhteydessä.

Johtamisesta syytetyt ovat syyttäjän mukaan järjestäneet vastamielenosoittajia paikalle esimerkiksi sosiaalisen median kautta ja olisivat omilla huudoillaan provosoineet omaa ryhmittymäänsä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Toiselta johtamisesta syytetyistä myös takavarikoitiin reppu, jossa oli kiviä.

Soldiers of Odin -katupartioryhmän jäseniä ei epäillä väärinkäytöksistä keväisessä mielenosoituksessa. Katupartiojärjestö on perustettu yhdistysrekisterin mukaan vuonna 2016 Kemissä.
 
Sitten kun persut pääsevät valtaan niin kansallismielisten panetteleminen kielletään. Rikosnimikkeenä kansan etujen loukkaaminen tai kansanvihollisena toimiminen.
 
Sitten kun persut pääsevät valtaan niin kansallismielisten panetteleminen kielletään. Rikosnimikkeenä kansan etujen loukkaaminen tai kansanvihollisena toimiminen.
Hyvin mahdollista, että jossain vaiheessa meidän elämää voi suomalaisten pilkkaamisesta saada tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Niin ne oikeuslaitoksen tulkinnat laista saattavat vaihdella poliittisten suhdanteiden mukaan.
 
Häiriköinti on kielletty kaikilta. Ihan oikein.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
oioioi, miten ihmeessä petollinen Suomenmaa ja valheellinen oikeamedia on menneet tekemään tällaista? Ennenkuulumatonta! Ei ikinä historiassa ole vasemmistolaista tuomittu mistään ainakaan niin, että siitä olisi uutisoitu!

t. palstapersu
 
Ihme että tuomiolle joutuvat/asiasta uutisoitiin:coffee:.

En uskalla edes kuvitella jos oisi mennyt toisnpäin, että mikä mediamylläkkä oisi ilkeisiin isänmaallisiin kohdistettu.:confused:

Laki/kohtelu esim mediassa EI ole aina kaikille samaa...

Totta. HS ja Yle revittelisivät otsikoilla, A-studiossa olisi keskustelua, jne.
 
Yksi anttifantti väitti ollensa piknikillä ja reppu täynnä kiviä.On ne suorastaan neroja ja asianajaja oli myös samaa mieltä.Ilmeisesti tuomiot on annettu ennen oikeudenkäyntiä,sillä tuohan on suorastaan irvokasta mutta demlalta aivan normimeininkiä.
 

Yhteistyössä