Suvun on vaikea muistaa omien lastensa pikkulapsiaikaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jaapeli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jaapeli

Vieras
Suoraan sanoen ärsyttää. Kaikki siskot minun ja miehen puolelta on meitä n 10-15v vanhempia. Heidän omat lapsensa ovat siis jo aikuisia. Meillä on kaksi lasta, nyt 3- ja 5-vuotiaat. Ärsyttää, kun siskokullat eivät millään muista omien lastensa pikkulapsiaikaa. Heidän aikanaan isovanhemmat olivat hyvässä kunnossa ja hoitivat lapsenlapsiaan lähes joka viikonloppu. Meillä ei ole ketään (MLL lukuunottamatta...) joka auttaisi. Siskot ihmettelevät, miten ei jakseta lähteä reissuun lasten kanssa, riekkua sukujuhlissa jne. no, kyllähän se väsyttää, kun on 5 vuoden ajan hoitanut pelkästään työn ja lapset, eikä kukaan puheistaan huolimatta koskaan tule auttamaan. Puheita kyllä on, useastikin on puhuttu että kyllä me tullaa sitten joskus hoitamaan lapsia että pääsette vaikka käymään yhdessä kaupassa...mutta eipä ketään sitte näy. Lieneekö syynä nuoremman lapsen vammaisuus vaiko vanhemman lapsen kuulovamma :/

No, silti olen tyytyväinen elämääni ja lapsiini :) Ärsyttää vaan noiden muiden höpötys kun eivät oikeasti edes tiedä, millaista on olla sidottuna lapsiinsa jatkuvasti kun kukaan ei auta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jaapeli:
Suoraan sanoen ärsyttää. Kaikki siskot minun ja miehen puolelta on meitä n 10-15v vanhempia. Heidän omat lapsensa ovat siis jo aikuisia. Meillä on kaksi lasta, nyt 3- ja 5-vuotiaat. Ärsyttää, kun siskokullat eivät millään muista omien lastensa pikkulapsiaikaa. Heidän aikanaan isovanhemmat olivat hyvässä kunnossa ja hoitivat lapsenlapsiaan lähes joka viikonloppu. Meillä ei ole ketään (MLL lukuunottamatta...) joka auttaisi. Siskot ihmettelevät, miten ei jakseta lähteä reissuun lasten kanssa, riekkua sukujuhlissa jne. no, kyllähän se väsyttää, kun on 5 vuoden ajan hoitanut pelkästään työn ja lapset, eikä kukaan puheistaan huolimatta koskaan tule auttamaan. Puheita kyllä on, useastikin on puhuttu että kyllä me tullaa sitten joskus hoitamaan lapsia että pääsette vaikka käymään yhdessä kaupassa...mutta eipä ketään sitte näy. Lieneekö syynä nuoremman lapsen vammaisuus vaiko vanhemman lapsen kuulovamma :/

No, silti olen tyytyväinen elämääni ja lapsiini :) Ärsyttää vaan noiden muiden höpötys kun eivät oikeasti edes tiedä, millaista on olla sidottuna lapsiinsa jatkuvasti kun kukaan ei auta.

Ei niiden muiden tarvitse tietää eikä ymmärtää. Ne on sun lapsia, ja sun kuuluukin hoitaa niitä.
 
Noinhan se menee. Parhaita ohjeita tulee niiltä joiden omista pikkulapsiajoista on jo niin kauan aikaa, että joko aika kultaa muistot tai sitten ei vaan enää oikeasti muista. Tai sitten ei ole niitä lapsia vielä lainkaan ja ohjeet on sitäkin parempia ja tietävämpiä.

Täällä kuitenkin sama homma eli ei mitään tukiverkkoa ja välillä käy kateeksi ne, jotka saa lapset hoitoon ja pääsee välillä tuulettumaankin. Toisaalta itselläni ei mitään isoa hinkua ole ollutkaan, mutta joskus tulee päiviä kun miettii että voi kun voisi edes puoli päivää vain maata ja joku muu hoitaisi hetken.
 
Pienten lasten kanssa elämän saa ihan niin vaikeaksi kun sen itse tekee.
Meillä on lapset aina kasvaneet kaiken touhun mukana. Ei kaikessa saa olla niin ehdoton - nukutaan kun väsyttää syödään kun on nälkä.
 
Mä en nyt ota kantaa tuohon hoitamisasiaan, mut musta tuntuu et aika kultaa tosi nopeasti muistot. Kun meidän ystävillä ja sukulaisilla on hiukan isompia lapsia, niin tuntuu etteivät ihan muista millaista oli vauva-perheen arki. Että ei mennä niin vaan....

No, voi myös olla kyse luonne-eroista tai sitten lasten erilaisuudesta. Toisten lasten kanssa on helpompi mennä kuin toisten. Mut osaks on tuota muistojen kultaantumista, kun ihan itse muistan, ku ovat just samoilla asioilla päätään vaivanneet ja nyt kummastelevat kun itse niitä mietin... :laugh:
 
Niin ja pieneksi puollustukseksi, se aika pienten lasten kanssa unohtuu TODELLA nopeasti. Olin itse totaali yh, opiskelin, kävin töissä ym. eli oli aika rankkaa ja nyt kun tuo nuorimmainen on 7 v ajattelen aina kuinka helppoa minulla oli.
Ja nuo erityislapset on sellainen asia, että niitä ei uskalla lähteä tosta noin vain hoitamaan jos ei yhtään ole kokemusta.
Mutta voimia sinulle, en tiedä lastesi vammoista sen enempää, mutta toivon että kasvun myötä heidän hoitaminenkin helpottuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
Pienten lasten kanssa elämän saa ihan niin vaikeaksi kun sen itse tekee.
Meillä on lapset aina kasvaneet kaiken touhun mukana. Ei kaikessa saa olla niin ehdoton - nukutaan kun väsyttää syödään kun on nälkä.

Tätä tarkoitin juuri puhuessani lasten erilaisuudesta - toiset lapset vaativat hyvin tarkan rytmin ja elämän säännöllisyyden horjuttaminen näkyy pitkään. Toiset eivät huomaa muutoksia lainkaan. On myös temperamenttieroja ja ties mitä.

Mut uskon et kaikki ei tätä usko tai ymmärrä...
 

Yhteistyössä