Synnyttämään tulee yhä enemmän ylipainoisia äitejä. Odottajan lihavuus ei ole ongelmatonta!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kauheaa!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kauheaa!

Vieras
Nuortenkin ihmisten keskuudessa yleistynyt lihavuusepidemia näkyy myös Helsingin Naistenklinikalla. Osastosta vastaava lääkäri Mika Nuutila kertoo Iltalehdelle, että synnyttämään tulevista äideistä kolmasosa täyttää ylipainoisen kriteerit. Ylipainoiseksi lasketaan henkilö, jonka painoindeksi ylittää 25.

Ylipainoisten synnyttäjien määrä huolestuttaa myös Nuutilaa kollegoineen.

- Onhan se aika paljon, jos ajattelee, että synnyttäjät ovat nuoria naisia. Olemme huolissamme, sillä äidin ylipaino voi aiheuttaa muun muassa raskauden aikaista verenpainetautia tai raskausdiabetesta.

Nuutilan mukaan raskausdiabetes onkin lisääntynyt viime vuosina todella paljon, ja sitä esiintyy lihavilla äideillä kaksi kertaa enemmän kuin normaalipainoisilla.

Äidin ylipaino voi vaikuttaa myös raskauden kestoon sekä vauvan kokoon. Lihaville äideille tehdäänkin Nuutilan mukaan enemmän keisarileikkauksia kuin normaalipainoisille.

- Kuten voi ymmärtää, ison vauvan synnyttämiseen voi liittyä ongelmia. Keisarileikkaus on iso leikkaus mahdollisine komplikaatioineen. Jonkun verran useammin ylipainoisilla raskaus menee myös yliaikaiseksi, mihin puolestaan liittyvät taas omat ongelmansa, Nuutila luettelee.

Vielä huolestuttavampi ilmiö ovat sairaalloisen lihavat synnyttäjät, joita on asiasta ensimmäisenä uutisoineen Helsingin Uutisten haastatteleman THL:n tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan 2 prosenttia tuoreista äideistä. Reilusti ylipainoista synnyttäjää on myös haastavampi puuduttaa ihon paksuuden vuoksi.
 
Läskimammat on nykyään enemmän normaalia kuin epänormaalia.

Tämä on valitettava totuus :(

Ja itsekin olin reippaan ylipainoinen raskausaikana ja voin sanoa että ei koskaan enää. Onneks olen saanut painoa reippaasti yli 25 kiloa pudotettua ja jos vielä lapsen teen niin toiset 20 kiloa saa lähteä ennen sitä.

Onhan se äidin huomattava ylipaino ihan hemmetillinen riski molemmille.
 
  • Tykkää
Reactions: Puhero
Ylipaino on nykyajan isoimpia ongelmia mutta ylipainoiset itse yleensä puolustelevat kilojaan sanomalla kuinka kurvikkaat ovat kauniimpia kuin anorektikot.

Minä en puolustele. Itse olen itseni tähän jamaan saanut eikä tälle löydy mitään puolusteluja kun en ole edes mikään vakavasti masentunut eikä minulla ole mitään sairauksia joiden lääkitseminen minua olisi lihottanut.

Pelkkä paskan ruuan ahtaminen napaan on tämän syynä. Onneks tajusin ottaa itseäni niskasta kiinni ennenkuin on liian myöhästä.

Elämä läskinä on oikeasti ihan perseestä vaikka kuka tahansa muuta väittäis. En usko pätkääkään että 40-50 kiloa ylipainoinen ihminen voi hyvin, en vaan usko.
 
Jep jep, aloitin oikein sporttisena odottavana äitinä, kävin salilla ja söin terveellisesti. Kunnes alkoi pahoinvointi, jolloin en voinut syödä yhtään mitään paitsi rasvaista ruokaa. Kaikki terveellinen ruoka yökötti. Pahoinvoinnin helpotettua päätin taas lähteä liikkumaan, ei ihan onnistunutkaan kuten suunnitellaan. Supisteluja, kipuja ja pahoinvointia taas, sitten lähti kerran lenkkipolulla taju ja lanssilla sairaalaan.

Nyt menossa rv 37 ja painoa kertynyt 20 kg. Keho ihan tupaten täynnä nestettä ja liikkuminen sattuu ihan saa*anasti. Että uskon kyllä ylipainoa on tullut, saapi tämä jäädäkin sitten ainoaksi lapseksi...Siinäpähän punnaan sotunorsuna kakaraa ulos, mutta ainakin sentään yritin parhaani...
 
Ensinnäkin painoindeksin sais tunkea... noh pois käytöstä. Oma painoindeksini oli 27, kun lääkäri kirjoitti lähetteeseen "hoikka". Lihaksikas nainen painaa helposti "liikaa".

Toisekseen, ihmekö nuorten naisten ylipaino on? Neuvola käskee syömään kilotolkulla sokeria ja se minimaalinen rasvamäärä, jonka saa syödä, on tulehdusta aiheuttavaa siemenrasvaa. Ei ihme, että raskausdiabeteksia (lue: sokeritauteja) puhkeaa. Ihme olisi, jos noilla neuvolan ohjeilla ei äidit lihoisi raskausaikana.
 
  • Tykkää
Reactions: Äidin blogi
Alkuperäinen kirjoittaja rasvaa lisää;30291088:
Toisekseen, ihmekö nuorten naisten ylipaino on? Neuvola käskee syömään kilotolkulla sokeria ja se minimaalinen rasvamäärä, jonka saa syödä, on tulehdusta aiheuttavaa siemenrasvaa. Ei ihme, että raskausdiabeteksia (lue: sokeritauteja) puhkeaa. Ihme olisi, jos noilla neuvolan ohjeilla ei äidit lihoisi raskausaikana.

Missä neuvolassa neuvotaan syömään sokeria? Ja vaikka neuvottaisiinkin jokainen voi varmaan käyttää omaa järkeään.
 
Olen itsekin ylipainoinen synnyttäjä, 15kg sais olla vähemmän painoa. Mutta 4 lasta, raskaudet sujuneet ongelmitta, verenpaineet ok (aika alhaisetkin), ei raskausdiabetesta eikä sitä muutenkaan eikä ongelmia synnytyksissä, vauvatkin reilu 3kg.

Aina ei ylipainosta ole haittaa. Raskaudetkin alkaneet kaikki heti kun on toivottu.

Toki haluan painaa vähemmän ja siihen pyrinkin. En syö kovin epäterveellisesti ja liikun mitä lastenhoidon ohessa ehdin mutta tietenkään en ole liikkunut silloin ja olen syönyt epäterveellisesti niihin aikoihin kun lihonut olen, ei vaan ollut energiaa kun oli tosi vaikea aika elämässä. En enää koska muutenhan lihoisin kokoajan mitä ei tapahdu vaan paino on vähän tippunut, hitaasti tosin.
 
Kai tää nyt tarkottaa, että ennen raskautta on ollu painoindeksi 25 tai yli? Jos normaalipainosen kuulus saada vähintään 10 kg lisää painoa, ylipainoraja tulee suurimmalla osalla väkisinkin vastaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja rasvaa lisää;30291088:
Ensinnäkin painoindeksin sais tunkea... noh pois käytöstä. Oma painoindeksini oli 27, kun lääkäri kirjoitti lähetteeseen "hoikka". Lihaksikas nainen painaa helposti "liikaa".

Toisekseen, ihmekö nuorten naisten ylipaino on? Neuvola käskee syömään kilotolkulla sokeria ja se minimaalinen rasvamäärä, jonka saa syödä, on tulehdusta aiheuttavaa siemenrasvaa. Ei ihme, että raskausdiabeteksia (lue: sokeritauteja) puhkeaa. Ihme olisi, jos noilla neuvolan ohjeilla ei äidit lihoisi raskausaikana.

Puhut paskaa, jos painoindeksi on 27 ei kukaan enää sano sellaista ihmistä hoikaksi.
 
[QUOTE="cartman";30290901]Ei saa sanoa läski, he ovat vain isoluisia.[/QUOTE]

Ei sitä läski sanaa kannatakaan käyttää, se on haukkumissana. isoluiseksi ei tarvi sentään sanoa mutta ylipainolle on muitakin sanoja kun läski. Vähän sama kun sanois kaikkia hoikkia/alipainoisia rumilla sanoilla. Korostaen nimenomaan sitä painon puutetta.
 
Jo yli 13 vuotta sitten gyne synnärillä oli huolissaan, että normaaliapainoisia synnyttäjiä on koko ajan vähemmän. Suurin osa oli kuulema relusti ylipainoisia tai sitten reilusti alipainoisia, molemmat omalla tavallaan riskitapauksia.
 
raskausdiabetes on läskien tauti ja kaveri suuttuikin minuun 30kg ylipainoa jolla ei ollut moista vaivaa eikä mitään muutakaan mutta hänellä normaalipainoisella minua 10v nuoremmalla vielä oli tuo läskien vaiva, pienestä se meidänkin ystävyys oli kiinni, eli jotain haittaa sitten olikin painostani :kieh:
 
[QUOTE="odottaja";30292416]Mä ainakin ymmärsin, että bmi 25 ennen raskautta. Eihän tossa olis muuten mitään järkeä. Tai sitten se on joku iltiksen lisäämä lause.[/QUOTE]

No vähän pakostikin jos minäkin olisin ollut raskausaikana ylipainoinen loppuvaiheessa bmi:llä laskettuna. :D Olin kuitenkin hoikka(en alipainoinen) ja lääkärit/terkka sitä mieltä että mun kokoiselle on tosi hyvä tulla painoa sen verran mitä tulikin. Puhuivat siellä kopeloidessaan ja tutkiessaan vauvan tilaa "helposta hoikasta" tutkittavasta. Se tuntui muumiolossa kivalta. :xmas:

Ja kun vaatteita tuotiin ja vauva vielä mahassa ja minä pallero, kätilö mietti, että kun "olet selvä s mutta tuo pituus voi olla aika lyhyt hmmm.." nämä jäi jotenkin mieleen :laugh:
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoista, koskaan ennen en ole kuullut että keskosten äidit olisi ylipainoisia.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ss-keskosten-maara-on-kasvussa-aitien-ylipaino-lisannyt-ennenaikaisia-synnytyksia/4357508
 

Similar threads

Yhteistyössä