Itse olen sairastanut synnytyksen jälkeisen psykoosin. Olin sairaalahoidossa kuukauden, suurimman osan ajasta eristyksessä suuren itsemurhavaaran vuoksi. Tuosta on aikaa jo neljä vuotta ja on pakko sanoa ihan 100% rehellisesti etten tunnista itseäni sairaskertomuksesta. Olen viillellyt itseäni, seissyt jääkylmässä suihkussa tunnin jne jne.
Tiedän, että olen sanonut kammottavia asioita miehestäni, lapsestani ja vanhemmistani. Kun tervehtyminen alkoi, me pidettiin ns.perhepalaveri, mies ja vanhempani. Sovittiin yhdessä, että asioista joita silloin puhuin/tein, ei puhuta ellen halua, mies ja äiti ja isä kävivät yhdessä asioita läpi terapiassa.
Se oli hyvin sairas ihminen joka ne sanoi, ei se jonka kanssa mieheni meni naimisiin tai vanhempieni tytär. Sairaskertomukset ovat isän ja äidin luona. Terapeuttini ohjeiden mukaan olen selannut osan. Loput tuskin haluan koskaan tietää.
Mikään ei "valmistanut" psykoosiin. Lapsi oli toivottu, synnytys helppo, mies ihana, mutta näin vain kävi. En osaa tarpeeksi kuvata miten paljon miestäni arvostan ja rakastan; mutta toista lasta ei tule. Rakastan lastani ylikaiken ja haluaisin mielellään sisaruksia, mutta pelko saman toistumisesta on liian suuri.
Anna ystävällisesi aikaa toipua, ja sitten tulevaisuusdessa keitä kahvit, istukaa alas ja päättäkää antaa menneisyyden mennä. Takaan, että psykoosi itsessään on rangaistus kelle hyvänsä. Minusta ainakin kuullostat hyvältä ystävältä, vähättelemättä lainkaan miten sanat sattuivat sinuun. Mennyttä ei voi muuttaa mutta voitte aloittaa uuden vuoden ja ystävyyden.
