Toggle sidebar

Synnytys jännitys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hui.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

Hui.

Vieras
Nyt se sitten iski. Viikolla 12. Synnytyskammo. Kaikki lähti viattoman näköisestä Vauva lehtisestä jonka sain käteeni neuvolasta. Tähän asti olen ajatellut että mikäs siinä, on sen muutkin kestäneet ja kyllä minä kipua kestän. Sitten pieni vihko kertoi miten tuskallista se on eikä mikään ehkä auta ja että kyllä se saattaa kestää 20 tuntia parhaimmillaan. Oliko kaikki tämä tarpeellista tietoa? En haluaisi tietää auto-onnettomuudestakaan etukäteen. Toki tajuan että lapsi tulee ulos mutta olisihan se kivaa ja rennompaa ajatella että kyllä siitä selvitään eikä pelätä pahinta.
Miten te käsittelette synnytyspelkonne jos sitä on?
Jos totta puhutaan niin pelkään lähes kaikkea tällä hetkellä joka on täysin luonteeni vastaista. Lihomista, pahoinvointia, miehen lähtemistä tai pettämistä, sikiön terveyttä, tulevaa äityittä, suonikohjuja, turpoamista ja jopa kesähelteitä ja niistä suoriutumista jne.
 
ota ihan rennosti :) erilaiset pelot ja epävarmuudet kuuluvat osana raskautta nyt seuraavaan puoleen vuoteen elämästäsi ja sen jälkeen ikuisesti lapsen hoidon muodossa ;)
itse olen synnyttänyt kolme kertaa ja kaikki kerrat ovat olleet erilaisia... vaikkakin helppoja kaikki... kohta saan neljännen lapseni ja eilen juuri tajusin, että kyllä se vaan taas on synnyttäminen edessä... ja ei voi väittää, että synnytys olisi hauska kokemus ja kivuton ja niin pois päin..mutta sen voin sanoa, että kyllä se lopputulos kruunaa kaiken ... ja synnytyskipu on siitä ihmeellinen, että kun vauva on ulkona, kipu haihtuu heti.... ihan oikeasti :)
sitä kipua voi myös hallita...ajattelee vain mihin se on tarkoitettu...sillä jos elämässä on jokin kipu millä on tarkoitus se on juuri tämä...ja tämä on kai ainoa,jonka jälkeen voi katsella ihmetellen ja hymyillen jotain upeaa ja kaunista... ja vielä..verrattuna siihen yhdeksään kuukauteen minkä kannat lasta sisälläsi itse synnytys kestää vain pienen hetken...vaikka menisikin vähän pidemmän kaavan kautta...ja usko pois, yhdeksän kuukautta kun on kulunut ja loppuviikot sellaisessa ähkyssä masun kanssa, ettet tiedä miten päin olisi hyvä olla vai onko mitenkään päin niin toivotat synnytyksen tervetulleksi... kipuineen kaikkineen... ja varmasti löydät itsellesdi sopivan kivunkievityksenkin...kuka on sanonut, että kaikki tulee kestää luomuna...jos siltä tuntuu, niin kaikki käyttöön..epiduraalit, aquarakkulat, amme ...kaikki mitä vaan tarjotaan...
kylläpäs tuli paljon tekstiä ;) mutta hei, synnytys on upea kokemus, usko pois,en minä muuten olisi tässä neljättä kertaa.. :) ;) :)
 
Taitaa tuo kaiken pelkääminen ja herkkyys liittyä tuohon alkuraskauteen. Viimeisillä raskausviikoilla, ja varsinkin jos vauva viivyttelee yli lasketun ajan, olet jo todennäköisesti kypsä ihan mihin tahansa, kunhan se vauva vain saadaan pihalle :-) (nimimerkillä ""kokemusta on..."") Auto-onnettomuuteen synnyttämistä ei kannata rinnastaa, koska onnettomuus tulee aina yllättäen mutta jokainen oletettavasti tietää jo raskautta suunnitellessaan että se loppuu synnyttämiseen tavalla tai toisella.

Vaikea taitaa olla löytää se kultainen keskitie synnytyksen kuvailemisessa, varsinkin kun se on täysin yksilöllinen kokemus ja aina löytyy niitä joista on mukava kertoilla kauhukuvia ensimmäistään odottaville. Mutta kun se synnytys voi olla hidas, nopea, siedettävä, hirmuisen tuskallinen, tavanomainen, poikkeava ja kaikkea siltä väliltä... Ei sillä kannata etukäteen liikoja päätään vaivata.

Totta kai se synnyttäminen aiheuttaa kipua, toisille enemmän ja toisille vähemmän, mutta useimmille sentään ehditään jotain lievitystä tarjota - ja jos synnytys on niin nopea ettei ehditä niin eikä se kipukaan silloin kauan kestä. Itselläni alkoi esikoisesta supistukset joskus yhden jälkeen yöllä, aamuviideltä meni lapsivedet, kuuden maissa oltiin sairaalassa, seitsemän aikaan synnytyssalissa, kahdeksan jälkeen taisin saada epiduraalin (ja ennen sitä jo ilokaasua), ja puoli kahden aikaan tyttö oli maailmassa.

Missään nimessä synnytys ei ollut kokemuksena sellainen että olisi pistänyt harkitsemaan useampien lapsien tekemistä, vaan oli sekä miehelle että minulle oikeastaan yllättävänkin helppo kokemus :-) Niitä huipputuskallisia maratonsynnytyksiä vastaan löytyy varmasti vähintään yhtä monta ihan positiivista synnytyskokemusta. Suomalainen vain taitaa mieluummin vaieta jos ei ole mitään valittamista...

Päivä kerrallaan se raskaus menee niin kuin elämä muutenkin. Raskaudenkaan aikana ei liho älyttömästi kun vain syö järkevästi; itse jouduin raskausdiabeteksen takia ruokavaliolle, jonka seurauksena paino putosi välillä vähän jopa odotusaikana, kokonaispainonnousu oli 6 kg ja muutama viikko lapsen syntymän jälkeen painoin 7 kg vähemmän kuin ennen raskautta. Pahoinvointi menee useimmilta ohi viimeistään 16 viikkoon mennessä, vaikka kieltämättä siihen kypsyy täysin jo viikossa parissa. Useimmat miehet eivät petä eivätkä jätä raskausaikanakaan, lapsen terveys tietysti huolestuttaa mutta sille ei itse mitään mahda, äitiyteen oppii sitä mukaa kun vauva kasvaa, suonikohjujakaan ei automaattisesti tule, turvotukseen auttaa juominen, mansikat, ananas... Ja helteiden tullessa (jos niitä tulee) olet jo äitiyslomalla ja sen kun lepäilet jos siltä tuntuu. Ja ajattele miten helppoa on kun ei tarvitse paketoida pakkasen takia vauvaa kymmeniin vaatekappaleisiin :-)

 
Kuulostaa tutulta. Hassua on, että kun mut laitettiin pelkopolille, niin sen jälkeen alkoi pelottaa vielä enemmän. Niillä oli ilmeisesti se filosofia, että tieto rauhottaa, mutta kyllä se mulla lisäsi tuskaa. En olisi välttämättä halunnut sitä tietoa, että 24h on ensisynnyttäjälle ihan normaali aika (olin pitänyt kauhukertomuksina) ja että jotkut menevät kivusta täysin shokkiin jne. Tuntui melkein kuin olisivat tahallaan pelotelleet.

Mulla ei alkuraskaudesta ollut hätää, kun asia tuntui niin kaukaiselta, mutta mitä pitemmälle mennään, niin sitä enemmän ahdistaa. Luonto ei anna periksi ruinata sektiota, mutta salaa kyllä toivon, että vauva olisi perätilassa tai jotain, että saisi hyvällä verukkeella sektion.
 
Tätä painon nousua olen ihmetellyt tässä lähipäivät. Nyt kun olen ollut raskaana 12 vk niin ulkoilen enemmän, jätin limut ja karkit pois ( ei vain maistu) ja muutenkin elän terveellisesti. Luulenkin että olen paremmassa kunnossa nyt kun ennen. Ja kaikki ne vitamiinit ja hedelmät. Täysimehut ja kaurapuurot. Kuka hullu niistä olisi aiemmin pitänyt mutta nyt kun tiedän niiden hyödyllisyyden niin jo maistuu.
Sitten tutut ihmettelevät olenko laihtunut. Kyllä kai kun mässäily on loppunut kolme kuukautta sitten :-) Limut vaihtuivat piimään.

ps. ehkä auto-onnettomuus oli hieman liioiteltua...
 
Noin nopeasti lukaistuna asenteesi vaikuttaa samalta kuin minulla oli. Uskoin aina että siitä selvitään (niin kuin selvisinkin) kuten kaikki muutkin aikaisemmin, mutta totta kai synnytys mietitytti raskauden aikana.

Eka lohdutuksen sanani on se, että tarkoituksella ollaan raskaana 9 kuukautta. Aika tekee tässäkin tehtävänsä. Raskauden loppuvaiheessa olin saanut itseni ""tsempattua"" ajatukseen, että kyllä mä selviän ihan hyvin. Ja lopussa olo on jo sen verran tukala, että todellakin odottaa helpotusta tilanteeseen :-) Tietysti silti jännitti, mutta se kuuluu asiaan.

Älä lue synnytysjuttuja äläkä suostu kuuntelemaan kenenkään kertomia synnytyskauhutarinoita. Mua ainakin melkein huimasi jos lukaisin jotain aiheeseen liittyvää vaikka netissä.

Mä tsemppasin itseäni myös niin, että luotan sairaalahenkilökuntaan ja siihen, että ne tietää mitä tehdään ja käskee mun sitten tehdä mitä tarvitaan. Kunhan vain itse ilmestyn paikalle reippain mielin niin kaikki menee hyvin.

Lopussa mua jännitti se, että miten missä ja milloin synnytys käynnistyy. Silloin päätin keskittyä ajatuksissani vain siihen, että pääsen sinne sairaalaan kun synnytys käynnistyy. Siis askel kerrallaan, koko kakku oli liian suuri kerralla ""jännitettäväksi"". Ja jotenkin olikin heti turvallisempi olo kun pääsi sairaalaan. Se ensimmäinen jännittävin askel oli jo otettu...

Toivottavasti oli jotain apua ja onnea matkaan!

 
Jännää muuten tuo kun joku kirjoitti siitä että tieto lisää tuskaa. Mun äiti on hyvä esimerkki siitä, että hän ei halunnut ennen ensimmäistä synnytystään tietää aiheesta mitään eikä kuunnellut kenenkään synnytysjuttuja. Hänen tapansa käsitellä jännitystä oli se, ettei pahemmin ajatellut asiaa. Meni vain ""sokkona"" sairaalaan ja teki sitten mitä hoitsut käskivät. Ja hyvin meni, vuosien mittaan yhteensä kolme kertaa :-)

Joidenkin jännitys vähenee siitä, että saa mahdollisimman paljon faktaa aiheesta. Joidenkin taas, ettei asiasta liikaa vaahdota. Ongelma on varmaan nykyään sekin, että tietoa on juuri vaikka netissä niin paljon tarjolla, ettei malta olla lukematta juuri vaikka synnytyksestä. Sitten se voikin vain tehdä hallaa ja laukaista pelot..

 
Ei ole totta että pelko häviää mihinkään tässä yhdeksän kuukauden aikana.Menossa rv 39 ja suoranainen kauhu kasvaa päivä päivältä kun vauva kasvaa kokoa ja synnytys käy sitä myötä yhä vaikeammaksi.On käyty pelkopolilla ym.ei siellä mitään apua saa.Mentävä vaan pelosta jäykkänä synnärille ja toivottava että osaavat asiansa.Onnea yritykselle käsitellä asiaa ja kannattaa koettaa kaikki keinot mutta mulla se on ollut turhaa.
 
Synnytys on maailman luonnollisin asia. Naisesta tulee kunnolla nainen synnyttäessään. Nauti ja iloitse että olet etuoikeutettu siihen kokemukseen! Kyllä sitä voi yhden päivän vaikka päällään seistä, ajattele miten pieni aika se on elämästä. Ota vaan rennosti ja anna elämän viedä. Jos kipu pelottaa ihan kamalasti, voit suunnitella synnytyksen etukäteen kätilön kanssa. Kysy neuvolastasi lisätietoja. Voitte suunnitella eri tilanteisiin oikeat kivunlievitykset ym. toimintatavat. kyllä se synnytys hyvin menee ja vauva palkitsee tuskan:)
 
Naisesta tulee kunnolla nainen vasta synnytettyään, kirjoitti Liina edellisessä viestissä. Liina, vaikutat itsekeskeiseltä juntilta.
On naisia jotka eivät saa lasta ollenkaan, halusivat tai eivät.. Minun silmissäni he ovat täyden kympin naisia kuitenkin.
Oli lapsettomuus omaa valintaa tai kohtaloa.
Sektiolla synnyttäneet ovat täyden kympin naisia.
Sairastat vahvuutta, liina.
 
Minun mielestäni sinä, nimim. ""Liinalle"" olet
tahallasi lukenut Liinan viestin väärin.
Kysy: ""tarkoititko että....?"" tai ""oletko ajatellut, että...?"", ennenkuin herjaat toista juntiksi tai diagnosoit toisen sairastamaan vahvuutta...
 
Olen jo synnyttänyt, käyn vain aina lukemassa täällä, että mitä odottajille kuuluu.
Jännitin synnytystä etukäteen todella paljon. Kun synnytys alkoi lapsivesien menolla kotona, olin kuitenkin yllättävän rauhallinen. Samalla tyyneydellä menin sairaalaan mieheni kanssa omalla autolla (matkaa 60 km) ja kärsin avautumisvaiheen kivut. Ja sitten sainkin jo epiduraalin ja kivut hälvenivät. Ponnistusvaiheen koin tuskaisena, mutta en huutanut, en itkenyt, en kiroillut. Luulen, että kun synnytyksen aika sinullekin koittaa, olet kuitenkin rauhallinen :) Ei se mitään mukavaa todellakaan ole, mutta kyllä siitä selviää. Kaikki synnytykset ovat erilaisia, älä odota mitään erityisesti, vaan ole avoimin mielin. Keskity nyt nauttimaan odotuksestasi.

Kaikki luettelemasi pelot on tuttuja myös minulle. Paitsi tuo kesähelle. Kesällä on kiva olla raskaana,kun ei tarvitse pukea niin paljon, usko minua. (Vaikka ei mulla ole kokemusta viimeisillään olosta talviaikaan.)

Tsemppiä!
 
Ulpun kanssa samaa mieltä siitä, että vaikka helle mahtaakin olla ahdistavaa, niin kyllä on ahdistavaa tämä talvipukeutuminenkin raskaana ollessa! Epätoivoisena olen yrittänyt etsiä talviulkoiluun sopivia housuja... L-kokoiset menee vielä (rv 30) mahasta kiinni, mutta on aivan liian pitkiä, eikä mahdu enää kauaa. Nyt viimeisin suunnitelma on hommata housut, joissa on vetskari edessä ja lisänä henkselit, niin voi jättää sepaluksen auki ja käyttää pelkkiä henkseleitä.

Viimeksi eilen sovituskopissa puhisin, että vähänkö olisi helppoa olla raskaana kesällä: ostaisi vain sortsit ja hellemekon kokoa XL tai jotain :)
 
Minun synnytysjännistystäni taas helpotti aiheesta lukeminen. Halusin tietää kaiken mahdollisen ja opiskelin tarkkaan synnytyksen kulun, erilaiset kivunlievitykset jne. Sitten synnytyksen koittaessa koin helpottavana, että tiesin hyvin missä vaiheessa nyt mennään. Toki kätilöt on siellä sitä varten, että kertovat ja auttavat. Minulla on kuitenkin tällainen tapa hallita pelkojani. Tieto ei omalla kohdallani lisää tuskaa.

Olen samaa mieltä, kuin aiemmin kirjoittanut. Todennäköisesti olet synnytyksessä ihan rauhallinen. Siinä heittäydytään hommaan mukaan, muuta vaihtoehtoa kun ei ole. Hyvin se menee, usko pois. Minä koin oman synnytyksen erittäin positiivisena kokemuksena. Voi sitä onnentunnetta, kun vauva nostetaan rinnalle. Se on sen pakertamisen arvoista! Ja niinkuin oletkin jo varmaan sata kertaa kuullut: kivut unohtuvat samantien.
 
Mulla ei synnytys ainakaan vielä suuremmin pelota, enemminkin tuntuu hienolta päästä osaksi sitä naisten vuosisataista ketjua, jotka ovat meitä ihmislapsia tänne maailmaan ponnistaneet...

Ensikertalaisena olen kuitenkin saanut jo useammalta äidiltä viestiä, että olis tosissaan tärkeää oppia rentouttamaan kehonsa ennen synnytystä. Kun pitää antaa aikaa kohdunsuun avautua vaikka sattuu ja tekis mieli ponnistaa, on rentoutuminen kuulemma vaikeaa ja kuitenkin niin tärkeää oman jaksamisenkin kannalta.

Neuvoista vaarin ottaneena tilasin eilen cd:n ""Synnytä rentoutuneena"". Cd:n ovat tehneet mm. synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri sekä psykologi. Tarve cd:lle on tullut lisääntyneitten synnytyspelkojen takia ja tutkimusten mukaan rentotumaan oppineitten äitien synnytykset ovat sujuneet turvallisemmin ja ovat olleet n. 2 tuntia lyhyempiä.
Lisää tietoa osoitteesta http://www.synnytys.net/

En voi itse vielä sanoa mitään cd:n vaikutuksista, mutta olis mukava kuulla sitä käyttäneiden kokemuksia, josko tästä löytyisi apua synnytyspelkoon. Ainakin synnytyksen vaiheet tulevat (kuulema) tutuiksi ja myös ne lihakset, joita synnytyksessä tarvitaan.



 
Mä voin kertoa lyhyesti omalta kohdaltani tuosta jännityksestä.

Ennen raskautta podin jonkinlaista synnytyskammoa ja olin vakaasti sitä mieltä, että jos joskus synnytän, niin sektio on ainut johon suostun. Raskaus tuli mulle yllätyksenä ja eka ajatus päässä plussan jälkeen oli, että voi kamalaa, mä joudun joskus synnyttämään.

Koko raskausajan synnytys jännitti ennen kuin koitti rv 38 ja olo alkoi olla TODELLA tukala. Supistuksia tuli koko ajan ja vaikkeivat ne kipeetä tehneetkään, niin ilkeä olo oli ja vauva niin alhaalla, että hädin tuskin pystyin kävelemään. Silloin se iski: Mä HALUSIN synnyttämään. Sinne mun jännitykseni katosi! Tiesin, että oli pieni vauvakin tulossa, joten siinäkään mielessä ei kammoksuttanut ajatus ja hyvä niin, koska hyvinhän se synnytys meni. Mutta mun kohdalla voi sanoa, että luonto hoiti homman kotiiin ja kammot katosi, kun olo alkoi tukaloitua.

Mutta mutta... Jos uudestaan joskus raskaaksi tuun, niin varmaan jännittää taas!:o)
 
Minä en kärsinyt odotusaikana minkäänlaisista synnytyspeloista, koska en osannut ajatella niin pitkälle. Aina kun joku kysyi, että jännittääkö, sanoin että eihän vielä olla etes synnyttämässä. Sitten eräs keskiviikko aamu menin äitipolille kontrolliin ja sinne tielle jäin, synnytys käynnistettiin. Silloin yhtäkkiä iski ajatus ""hitsi, tässähän joutuu synnyttämään"". Mutta koska kaikki oli uutta ja outoa, olin pikemminkin pelon sijasta utelias ja välillä epäuskoinen, meille tulee pian vauva!
Kannattaa ajatella synnytystä avoiminmielin. Jollakin synnytys on voinut olla kuin kauhein kauhukertomus, mutta sen ei sitä tarvitse olla sinun kohdallasi. Kipu kuuluu synnytykseen eriasteisena, mutta yllättävän paljon sitä kestää ja jaksaa ja parastahan kaikessa on, että sitä kipua ei ""kärsi"" turhaan, vaan lopussa kiitos seisoo, oma vauva.
 
Itse en olisi voinut kuvitellakaan, ettei mies tulisi mukaan. Paras kipulääke oli se, että oli se kaikkein läheisin ihminen siinä vierellä ""turvana"". Ja kun piti vaihtaa asentoa kesken synnytyksen, enkä sitä itse kyennyt tehdä eivätkä kätilöt auttaneet, mies auttoi.
Ettekö halua miehen joutuvan näkemään, että ei se todellakaan ole helppo homma?
 
Moi,

tuonpa keskusteluun omankin näkökantani.
Tässä muutamana päivänä olen miettinyt, että kärsivätköhän ne ihmiset eniten synnytyspeloista, joiden raskausaika on suht. kivuton ja oireeton?
Eli ei pahemmin pahoinvointia, liitoskipuja, issiästä, turvotusta jne.

Itse kun kaksi jo tehneenä tiedän, että samaa rataa mennään kolmannenkin kanssa, kaikki mahdolliset raskauteen liittyvät kivut jakolotukset ym. kokeneena EN MALTA ODOTTAA SYNNYTYSTÄ. Sanoin miehelleni että kyllähän minä synnyttäisin vaikka kymmenen mukulaa, jos vain joku muu kantaisi niitä sen 40 viikkoa...

Eli näin meillä.

Janna
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa