Synnytyspelko...

[katriina83]

Onkohan kenelläkään kokemusta synnytyspelosta joka on tullut ihan tyhjästä? (tai ainakin luulen niin) Koska kolmatta tässä odotan... Ja ei ole ollut suurempia pelkoja aikaisemmin... Ensimmäinen syntyi sektiolla noin kuuden tunnin yrittämisen jälkeen kun sydän äänet hieman laski ja synnytys ei enää edennyt, toinen syntyi ihan normaalisti alakautta, eppari kyllä jouduttiin tekemään ja se oli noin pari viikkoa niin kipeä ettei meinannut kävelystäkään tulla mittään... Mutta synnytykset ovat olleet kuitenkin mielestäni kohtalaisen helppoja, ja nyt jostain syystä mua kammottaa syynytys todella paljon... En ymmärrä... :/

 

[tiinuli-86]

Itse olen pelännyt synnytystä niin kauan kuin muistan, ja ollut kovasti sitä mieltä etten lapsia hanki. Nyt esikoisen laskettuunaikaan kuukausi jäljellä ja suorastaan paniikki alkaa tulla, yöt menee valvoessa ja pelätessä. Mulla tosi alhanen kipukynnys ja se kipu nimenomaan pelottaa, vaikka synnytyksen toisaalta haluaisin kokea ihan normaalisti enkä sektiolla (onhan senkin jälkeen kipeänä). Onko kellään vinkkejä mikä kaikista tehokkain kivunlievitys? Ja kuinka tärkeänä olette kokeneet tukihenkilön mukana olon? Itsellä lapsen isä ei halua mukaan synnytykseen vaikka muuten yhdessä elelläänkin, eikä ketään kovin läheistä asu samalla paikkakunnalla. Kaikenlaiset kokemukset tervetulleita, enempää mua ei ainakaan voi enää pelotella millään kamalilla kokemuksilla

 

[katriina83]

Mulla ainakin auttoi epiduraali hyvin, ja oli ilokaasustakin jotai apua, mutta kohdunkaulan puudutus sattui aivan kamalasti ja siitä ei ollut mitään apua, jäi oikein kammo... Vaikka käsittääkseni sen ei pitäisi edes sattua... Ensimmäiseni kanssa se laittettiin kun ei anestesia lääkäri kerinnyt etsimään kohtaa johon mulle voi laittaa epiduraalin (välilevy leikattu) ja sittenhän sitä ei enää tarvittukaan kun piti jo lähteä leikkaussaliin sektioon... Mutta mielestäni sitä kipua ei kannata niin pelätä, yrittää ottaa vaan mahdollisimman rennosti niin sekin jo auttaa =) Vaikka ihan helppoa se rennosti ottaminen ei ole Mulle ainakin miehen mukana olo oli tärkeää ja varmasti olisin pyytänyt mukaan jonkun muun jos ei olisi lähtenyt... Olen myös itse ollut tukihenkilönä ja ystävänä kiitti monta kertaa synnytyksen aikana että oli mukana :heart:

 

[riksu84]

supistuksissa oikea ja rauhallinen hengitys auttoi hyvin, taisi miehen kädetkin olla välillä olla koetuksella, kun puristin pahimpien kipujen aikaan :ashamed:

mutta ilman epiduraalia en koko systeemiin lähtis mukaan, se on pakko saada! ekalle lapselle auttoi niin, ettei itse ponnistus tuntunut ollenkaan, tiesi vain että missä kohti lapsi on tulossa :heart: toiselle lapselle ei auttanut ihan niin hyvin, mutta varmasti pahimmat kivut vei kuitenkin pois.

ilokaasusta ei itselle ollut hyötyä, sen ajoittaminen ei onnistunut ja siitä tuli TODELLA paha olo..

En pelännyt lainkaan ensimmäistä synnytystä ja vaikka se oli suhteellisen helppo tuon ponnistusvaiheen osalta, niin jostain tuli kanssa pelko toisen synnytystä edeltävinä viikkoina. kipuahan sitä pelkää tai oikeastaan sitä, kun tiesi millaista se voi olla... itse supistukset on minulla olleet aika pahoja niin kauan, että on nuo puudutukset saatu laitettua.

 

[Glow]

Olen pitänyt kipukynnystäni tosi matalana ja pelkään kipua.
Ensimmäinen synnytys kuitenkin oli helppo ja kipeää tietysti teki, kestin sen hyvin. Yllätyin itse tosi paljon! Jostain kai sitä voimaa vaan saa että kestää kivun ym.
Eka synnytys oli 5v sitten. Silloin alkuvaiheessa otin ilokaasua ja epiduraalin. Kyllähän se ponnistusvaihe tuntui ilkeälle silti. Muistelisin että kaikki kivut unohtui siihen paikkaan kun vauva oli maailmassa eli mun rinnalla
Mulla on nyt toinen tulossa, vajaa 2 viikkoa LA:aan. Mua pelottaa synnytyksessä se, että jos käy jotain vauvalle/mulle. Kyllä se kipukin edelleen pelottaa, nyt on ollu raskausaikana paljon kipeitä supistuksia ja meinaan unohtaa aina hengittää, mikä kai olis tärkeintä kuitenkin ja helpottais vähän ees tilannetta!
Epiduraalista sen verran, missä kohtaa synnytystä se annetaan? siis mua lähinnä nyt pelottaa etten ehtisi saamaan sitä! Jotenki pelottaa että tämä vauva tuleeki vauhdilla...

 

[tuu-tikki2]

Kuullostaa tutulta...Esikoisen synnytystä en osannut pelätä ollenkaan, vaikka omaankin mielestäni alhaisen kipukynnyksen. Esikoinen ei sitten meinannutkaan tulla..tai ei sillä ainakaan kiire ollut, kun 1½vuorokautta makasin synnärillä supistuksien kourissa.. Sain epiduraalin 6h ennen syntymää kun lääkäri päätti käynnistää synnytyksen, se vei kivut pois ja ihana kätilöni suositteli mulle pudendus-puudutusta (välilihan puudutus, laitetaan just ennen ponnistamista) eikä 54miuutin ponnisteminen sattunut ollenkaan .

Kuopusta odotellessa tuli kauhee pelko joka ei meni välillä aina pois ja taas muutaman viikon päästä aloin pelätä. Kun lapsivesi meni yöllä kesken unien, olinkin niin rauhallinen, että miehen piti toppuutella "että alas vaimo tulla sieltä, eikös pitäis jo mennä?" kun istuskelin kaikessa rauhassa keittön pöydän ääressä ja mietin onko esikoiselle kaikki tarpeellinen esillä kun täti tuli sitä hoitamaan. Pakotin miehen nukkumaan sairaalassa ja vetelin ite ilokaasua nelisen tuntia tyytyväisenä Aamulla kasilta (kun kaikki anestesia lääkärit on tietenkin varattuja kun leikkaussalit alottaa toimintansa) päätin pyytää epiduraalin koska alko olla jo tuskasta ja kun ei ollut vapaana yhtään anestesia lääkäriä sain sen kohdunkaulan puudutuksen jonka laitto sattui ihan pirusti eikä itse puudutuksesta ollu apua tippaakaan. Tunnin makasin tuskissani ja sit sain epiduraalin ja vajaan tunnin päästä (onneks) tajusin pyytää kätilön paikalle (tuli "kakkahätä" ja ajattelin ettei tää VOI olla VIELÄ lapsi, kun viime kerrallakin epiduraalista meni 6h lapsen syntymään) mutta sehän se siellä oli jo tuloillaan...taas sain (omasta pyynnöstä) pudenduksen ja parin minuutin ponnistuksella pikkuinen näki päivän valon.

Ja rehellisesti sanottuna olin niin energinen ja voimissani että kätilöt joutu pakottamaan makaamaan, kun olisin vaan seisoskellu ja ihaillu uutta tulokasta kun sitä pestiin yms.

Ihania kokemuksia :heart:

 

[tinni]

mulla auttoi pitkään "tulikuuma" kaurapussi. siis mitä kovemmat kivut sen kuumempi pussi selän puolella. siitä eteenpäin kun mies painoi lujaa alaselkää pahimman supistuksen aikana. sanoi jälkikäteen että tuntui jo itsetä pahalta kun tokaisin vain että vielä kovempaa paina. ja hänestä tuntui jo että pahoinpitelee mua....

jalkojen täristys tuntui myös hyvälle eli sellainen tasainen nopea tärinä, mitä esim. vatsatansissa harrastetaan. pientä joustoa polvista vuoronperään nopeeta. vatii harjoittelua aluksi myutta helpotti mulla paljon.

mulla siis pahin supparin kärki tuntuu selän puolella eli en tiedä auttaako jos pahin kipuvatsalla.

epiduraali on multa vienyt myös kipuja. sitä toivon seuraavalla kerralla.