synttäri

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tarjoamiset
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tarjoamiset

Vieras
Näistäkin on varmaan keskusteltu tasaisin väliajoin, mutta otetaas taas. Eli listatkaapa vinkkejä mitä olisi kiva tarjota sukulaisille ja kummeille vauvan 1-v synttäreillä. Lapsivieraita ei tule kuin 3, ja hekin ovat jo koululaisia.

Oma pää on ihan tyhjä. Kertokaas samalla myös mistä löytää ohjeita hyviin kakkuihin tms. *Kiitos*
 
Meillä vietellään juhlia tulevana sunnuntaina. Ajattelin leipoa sinne 3 pellillistä broilerpiirakkaa suolapalaksi, kaksi perhosen mallista täytekakkua ( laitan rmansikka/aprikoosirahkaa täytteeksi ), kuivakakun, pieniä rahkapiirakoita ja sitten ostin muutamia erilaisia pipareita ( ei suklaisia ) ja paria erilaista mehua on tarjolla kahvin / teen lisäksi, eiköhän nuo 1v päiville riitä tarjottavaksi.

Mukavia juhlia teillekin!
 
Meillä lasten ja aikuisten suosikki on karjalanpiirakat ja munavoi. Täytekakku tietenkin, se on taiteiltu millon nallen millon perhosen tms. muotoiseksi. Kaurakeksit on myös supersuosittuja ja helppoja tehdä. Lisäksi on ollut kuivakakku (menekki yleensä aika vähäistä) sekä pullaa (lapset tykkää). Valion sivuilta löytyy hyviä ohjeita.
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä