Syntymättömän lapsen isyyden selvittäminen??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Epätoivoinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

"Epätoivoinen"

Vieras
Voiko lapsivesitutkimuksella selvittää syntymättömän lapsen isän? Onko mitään muita keinoja isän selvittämiseksi ennen lapsen syntymää? Milloin aikaisintaan voi syntymättömän lapsen isyyden selvittää? Millaisia riskejä on isyyden selvittämiseen johtavissa tutkimuksissa? Entä kuinka luotettava ultraäänitutkimus on, jonka mukaan lasketaan hedelmöitysajankohta, kun tutkimus on tehty rv 11?
Olen todella tiedon tarpeessa, kiitos suuresti jo etukäteen!
 
Ei voi selvittää ja ei ole mitään mahdollisuuksia. Ultran mukaan arvioitu hedelmöittymisaika on parin päivän tarkkuudella oikein MUTTA siitä ei voi arvioida yhdyntää mistä lapsi saanut alkunsa.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa: 1) selvittää asia lastenvalvojalla lapsen synnyttyä, kerrot keillä mahdollisuus olla isä ja sitten menette testeihin tai 2) nait toivomasi isän niin hänestä tulee automaattisesti lapsen juridinen isä.

Ja sitten jatkossa haarat kiinni.
 
Isyystesti voidaan tehdä vasta lapsen synnyttyä. Ultralla ei voida luotettavasti (päivälleen tai edes viikolleen) päätellä hedelmöittymishetkeä. Lasketun ajan paljastavat mittaukset perustuvat keskiarvoihin siitä, mikä on vastaavan sikiön koko keskimäärin, eikä se mitenkään kerro hedelmöittymisajankohtaa tarkasti. Eikä hedelmöittymisen ajankohta muutenkaan kerro sitä, milloin yhdyntä on tapahtunut, koska siittiöt voivat säilyä hengissä naisen elimistössä useitakin päiviä.

Isyyden selvittämiseen liittyvät samat riskit kuin verikoikeisiin yleensäkin, eli hyvin pienet riskit on. Isäkin on tietenkin saatava kokeisiin. Tai oletettu isä/isät.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
Laskettu aika olisi 27.8. jonka mukaan laskin hedelmöitysajankohdaksi 5.12.2011. Kaksi lääkäriä laskivat ultran mukaan hedelmöitysajankohdaksi 6.-7.12.2011, ja sanoivat että hedelmöittyminen on tapahtunut ennen 9. joulukuuta. Minut siis raiskattiin 11.12.2011. Tapahtuma ei kuitenkaan kestänyt pitkään, eikä kyseinen henkilö saanut siemensyöksyä. Oletetun hedelmöitysajankohdan aikaan ja ennen sitä olimme mieheni kanssa useasti sängyssä. Tilanne on todella hankala, eikä oikeaa ratkaisua tähän tunnu ollenkaan löytyvän.
 
En itse siinä shokissa tajunnut pyytää, eikä sairaalassakaan kukaan tajunnut sitä tarjota. Nyt kuitenkin pieni ihmisen alku on jo ehtinyt rv 11+6, eikä keskeyttäminen ole enää mahdollista.. En haluaisi elää koko raskautta epätietoisuudessa, mistä lapsi on saanut alkunsa.
 
kierto on ollut syksyn hieman epäsäännöllinen, viidellä päivällä on siirtynyt kuukautisten alkamisajankohta eteenpäin. Viimeiset kuukautiset alkoivat 11.11.2011. Kyllä mieheni tietää, ja yhdessä olemme yrittäneet vaihtoehtoja punnita. Vaikea ajatella että voisin rakastaa lasta joka olisi saanut tuollaisesta väkivallasta alkunsa. Saatikka mieheni sitten.
 
[QUOTE="Epätoivoinen";25652962]siis 10.11 alkoivat kuukautiset viimeksi , päivän tarkkuudella.[/QUOTE]

Siis melkein kuukausi mennyt edellisistä menkoista hedelmöittymiseen?
Sillon sulla täytyy olla aika pitkä kierto..
 
En tiedä pystyisinkö itse tähän oikeassa tilanteessa, mutta näin hypoteettisesti:

En haluaisi tietää. Synnyttäisin lapsen (ellei keskeyttäminen enää onnistu) ja antaisin sen sitten joko adoptioon tai kasvattaisin omanani ja mieheni lapsena yrittäen psyykata itseäni niin että sen täytyy olla mieheni lapsi.

Oikeasti varmaan en pystyisi olemaan tekemättä isyystestiä lapsen synnyttyä ja sen mukaan sitten päättäisin että annetaanko adoptioon (en uskoisi että pystyisin itse kasvattamaan rakkaudella lapsen joka on saanut alkunsa raiskauksesta, mutta toivoisin lapselle kuitenkin mitä onnellisinta tulevaisuutta ja rakastavinta perhettä) tai pitäisin itse (jos se olisi mieheni.)

Ja kaikissa tapauksissa kuitenkin hankkisin keskusteluapua asian tiimoilta.
 
Muistetaan nyt kuitenkin, että se ei ole LAPSEN vika miten hän on alkunsa saanut.

Aika kylmä äiti sellainen, joka testituloksen perusteella voi jo syntyneestä lapsesta päättää rakastaako tätä vai ei.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate
Tossa on erittäin suuri todennäköisyys, että lapsi on miehesi, joten kyll äsiihen kannattaisi luottaa. _JOS_ et kestä epätietoisuuden kanssa, teette dna-testit kun lapsi syntyy, jos ei ole miehesi, annat adoptioon, jos on, jatkatte onnellista elämää yhdessä.
 
jos on epäselvää onko lapsi miehesi vai ei ja tuntuu, ettette voi asian kanssa elää, niin keskeytyksen saa valviran kautta sosiaalisilla syillä 20. viikon loppuun asti. Sinun syysi on kyllä sellainen, että aborttiluvan saat ilman muuta niin halutessasi.
 
Isyystesti voidaan tehdä vasta lapsen synnyttyä. Ultralla ei voida luotettavasti (päivälleen tai edes viikolleen) päätellä hedelmöittymishetkeä. Lasketun ajan paljastavat mittaukset perustuvat keskiarvoihin siitä, mikä on vastaavan sikiön koko keskimäärin, eikä se mitenkään kerro hedelmöittymisajankohtaa tarkasti. Eikä hedelmöittymisen ajankohta muutenkaan kerro sitä, milloin yhdyntä on tapahtunut, koska sikiöt voivat säilyä hengissä naisen elimistössä useitakin päiviä.

Isyyden selvittämiseen liittyvät samat riskit kuin verikoikeisiin yleensäkin, eli hyvin pienet riskit on. Isäkin on tietenkin saatava kokeisiin. Tai oletettu isä/isät.
Tarkoittanet siittiöitä
 
Tuntuu ihan uskomattomalta, ettei jälkiehkäisyä ole tarjottu raiskatulle. Eikö sulta edes kysytty, mitä ehkäisyä käytät? Ihan todella: tuosta pitäisi nostaa meteli.

Mä en itse tässä sinun asiassa osaa oikein auttaa, mutta toivon paljon jaksamista. Ehkä asiasta kannattaa mennä keskustelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa?
 
[QUOTE="Epätoivoinen";25652728]Laskettu aika olisi 27.8. jonka mukaan laskin hedelmöitysajankohdaksi 5.12.2011. Kaksi lääkäriä laskivat ultran mukaan hedelmöitysajankohdaksi 6.-7.12.2011, ja sanoivat että hedelmöittyminen on tapahtunut ennen 9. joulukuuta. Minut siis raiskattiin 11.12.2011. Tapahtuma ei kuitenkaan kestänyt pitkään, eikä kyseinen henkilö saanut siemensyöksyä. Oletetun hedelmöitysajankohdan aikaan ja ennen sitä olimme mieheni kanssa useasti sängyssä. Tilanne on todella hankala, eikä oikeaa ratkaisua tähän tunnu ollenkaan löytyvän.[/QUOTE]

Kysyn, millä raskausviikolla tämä ultra oli? Nyt on todennäköisempää niin, että miehesi on vauvan isä, koska siittiöt kyllä voivat elää elimistössä mutta munasolu ei. Ja jos päivä on määritetty niin, että hedelmöitys on ennen 9. joulukuuta ja raiskaus tuon jälkeen, niin miehen puolesta lyön latini. Jos molemmat yhdynnät olisi ennen tuota päivää, olisi hankalampaa, kun ne siittiöt tosiaan voivat viipyillä elinkykyisinä kauemminkin. Kaikki antamasi tiedot siis viittaavat siihen, että hedelmöityksen olisi pitänyt jo tapahtua ennen raiskausta.
 
ultra oli raskausviikolla 11. Lääkärit kuitenkin sanoivat, etteivät voi olla täysin varmoja asiasta. Raskausen keskeyttäminen ei tule kysymykseenkään, jos en tiedä kenen lapsi on. Tiedän että todennäköisyys on puolellani, mutta en voi sille mitään että asia vaivaa.
 

Yhteistyössä