Syyhypunkki, auttakaaaa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ötökkäkapina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ö

Ötökkäkapina

Vieras
Sain juuri tietää, että siskoni jonka kanssa eletään samassa rapussa ja hengataan tietenkin tiiviisti toistemme luona on saanut syyhypunkkiin sopivia oireita ja epäilee saaneensa ne ystävältään jolla oli se aiemmin. Kuitenkaan ilmeisesti silloin tämä ystävä ei ollut käynyt lääkärillä toteamassa mutta oli "varma" oireiden peruasteella ja nyt 4vkoa houidon jälkeen hän kutisee kuulemma vieläkin - todennäköisesti siis hänellä se on uusiutunut koska ei ole tyhmänä sitä hoitanut kunnolla (nää ystävät viettävät säännöllisesti yökyliä!!) eli pistänyt kaikki kaverit myös hoitoon joiden kanssa hengaa läheisesti. Mä oon JUST reilu viikko sitten kotiutunut painajaismaiselta Barcelonan lomalta missä vuokra-asunnosta paljastui luteita (olin se onnenpekka joka reagoi puremiin, koko keho aivan saatanan täynnä kun taas kaksi muuta asukkia oireettomina oli järkyttyneitä siitä että luteita löytyi, toisaalta onni onnettomuudessa että reagoin niin vahvasti niin eipähän tullut tuotua niitä kotiin!!) ja se härdelli käytiin armottomasti loppuun saakka ja nyt tuli sellainen voiv*ttu fiilis. Ilmeisesti nämä kuitenkin helpompi hoitaa eikä tarvii heittää menemään puolet omaisuudesta tai pestä ja desinfioida joka tekstiili ja nurkka??

Suunnitelma siis seuraavanlainen: viikonlopun aikana minä ja sisko hoidetaan apteekista saatavilla rasvoilla ja shampoilla itsemme samanaikaisesti, pestään käytössä olleet vaatteet ja petivaatteet ja tehdään perussiivoukset ja sitten siskoni joka siis oireilee, tekee hoidon viikon päästä uudelleen ja minulle taas oireettomana (voihan sen hoidon nyt siis tehdä vaikka vain epäilen todennäkösitä tartuntaa joka on siis voinut vasta reilu viikko sitten edes alkaa kun palasin suomeen??) riittää vain se yksi hoito.
Poikaystäväni tekee hoidon itselleen omassa kodissaan sillä hänkin on tietenkin riski ja hän on siis tuon reissuni aikana hengannut myös minun ja siskon kämpillä ja ollaan tässä viikko taas kiehnätty ja eiköhän tuo olisi myös ne omaan kotiinsakin vienyt.
Lisäksi kaikki nuo varsinkin siskoni kaverit saavat luvan jumalauta hoidattaa itsensä uusiksi ennenkuin meillepäin astuvat enää (tämä tulee olemaan mielenkiintoista, siskoni on supersosiaalinen ja sen kämppä on aina täynnä frendejä voi jippii :DD).
Siskoni oli heinäkuun lopussa perhelomalla vanhempien ja veljemme kanssa viikon verran joten nyt heidätkin aion neuvoa suorittamaan saman hoidon varmuuden vuoksi sillä veljeni asuu vanhempiemme luona ja hän tietysti hengaa myös välillä useinkin meilläpäin (tarkistan vielä: voihan tän tehdä "varmuuden vuoksi"?). Sittenpä vielä kolmas siskoni on saapunut juuri ulkomailta miehensä kanssa ja asuvat tämän kuun loppuun saakka vanhempieni luona joten heidänkin tulisi tehdä tämä hoito eiks vaan? Ovat olleet vanhemmillani vasta muutamia päiviä mutta sehän riittää jos on huono tsäkä? Tässä siis tärkein kysymys tuohon toiseen siskooni liittyen: hän on raskaana, kolmannella kuulla suurinpiirtein eli aika tuore, miten tää syyhypunkki ja sen hoito vaikuttaa siihen, onko mitään riskejä?

Tämä on eka kerta kun käännyn tälla tavalla ihmisten puoleen pyytämään apua, toivotaan että onnistuu! Kiitos kaikille etukäteen :)
 

Yhteistyössä