http://kaksplus.fi/vastaanotto/vauvan-hoitoon-jattaminen
Tuollapa psykologi vastaa (tosin matkoille lähdössä sekä äiti että isä ja vain 4:ksi päiväksi, vauva on noin puolivuotias).
Voi kuinka mielelläni vastaisin, että lähtekää vaan matkalle hyvällä mielellä! Valitettavasti näin en voi tehdä, kerron pian miksi, mutta sitä ennen muutama sana parisuhteesta.
Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä
Onneksi tämä on ohimenevää. On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy. Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.
Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin. Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee.
Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan. Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.
Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. Menneisyys (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa. Vauvaa ei kuvaannollisesti ole olemassa yksin. Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti.
Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne).
Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.
Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä). Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla.
Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon. Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.
Lapsi pärjää isin kanssa varmasti.
Ihan oikeesti naiset, tai ketä nyt oottekaan, relatkaa vähän! Voin vaan kuvitella kuinka siellä nutturat tiukalla lainataan näitä teorioita kakaralauman keskellä, eikä kukaan uskalla ikinä ottaa omaa aikaa lasten luota, ettei niille nyt tule kauheita traumoja kun joutus olemaan äitistä erossa!