Syyllistävä äiti

[Rania]

Minun äitini kasvatustyyli on ollut syyllistävä ja hänen kanssaan on tänäkin päivänä hyvin vaikea olla -koska jokaisessa lauseessaan hän syyllistää. Ajatus ei ole vain minu päässäni, koska tästä syyllistämisestä saavat osakseen muutkin ihmiset. Oikeastaan kaikki, jotka hänen kanssaan toimivat. Hän ei itse huomaa tätä, ihmettelee vain kovasti, miksi kaikki suuttuvat hänelle.

Huomasin tämän muutama vuosi sitten. Säpsähdin, kun huomasin tuovan tyylin kotiini, omien lasteni kasvatukseen. Siitä lähtien olen varonut sanojani. Uskon, että rakastan lapsiani tarpeeksi niin että voin asettaa heille rajat.

Nyt olen ollut erossa äidistäni, olen alkanut näkemään itseni lasteni äitinä. Ja minusta olen pärjännytkin aika hyvin. Äitini saa minut uskomaan asioihin, jotka tekevät oloni hyvin surulliseksi. En lue lapsilleni (kirjan päivässä) , en piirrä lasteni kanssa (joka päivä) , en ruoki heitä (kaikki ateriat) , olen välinpitämätön, enkä rakasta lapsiani. Äitini tapana on pyytää: "Rakasta näitä pieniä."

Viime keväänä, juuri ennen nuorimmaiseni kuolemaa, hän sanoi puhelimessa jotain, joka sai mittani täyttymään. Pyysin häntä lopettamaan ainaisen neuvomisen ja sen, että hän neuvoihin yhdistää sanat-ethän tahdo, että käy niin...Pyysin häntä lopettamaan epäilemisen, että olen varomaton lasteni kanssa -Hän sai minut totaalisesti hermostumaan.

Olen hyvin arka äiti. Neuvolassa kavahdan hoitajan ohjeita ja samoin myös päiväkodissa. Käännän nämä mielessäni syyllistämiseksi. Nyt minä olen tämän tajunnut. Mitenkähän tästä eteenpäin? Tekee hyvää olla vähän etempänä äitiään, välillä jopa puhumatta mitään. Voin olla asiallisesti hetken hänen kanssaan, viedä lapset tervehtimään...mutta itseäni ja lapsiani en anna hänen syyllistää enää.

Minkäs hän kasvatukselleen mahtaa -se on voinut myös olla syyllistävä, vaikken huomannut mummissa mitään sellaista. Tosin muistan äitini valittaneen, että hänen äitinsä vaati luonaan käymistä syyllistävästi. Onko ketään muita syyllistävän kasvatuksen kokeneita? Miten tämä kierre katkaistaan? Onneksi olen huomannut missä mennään...mutta jännittää, jos en aina huomaakaan?

 

[evita]

Minulla ei ole tuollaista kokemusta, mutta minusta sinä kuulostat siltä, että olet osannut aika hienosti katkaista tämän ketjun

Kannattaa aina välillä miettiä pohtimaan sitä, millaisen kasvatuksen on saanut ja mitä siitä kannattaa ja mitä ei siirtää eteenpäin.

 

[PahaSilmä]

:wave: Täällä täällä! Olen helposti syyllistyvä ja muita syyllistävä.

No oon mä jotain oppinut, täytyy vaan tajuta, että jos syyllistyminen johtuu vaan omasta kasvatuksesta, niin että näkisi kokonaiskuvan, eikä syyllistyisi, tai ainakin yrittäisi nähdä asiat enemmän objektiivisesti. B) Äidin kanssa olen tekemisissä, mutta minua se ei niin paljoa enää syyllistä, kun olen siitä niin kovin sanonut. joskus se tekee sitä vahingossa ja silloin yritän pudottaa sen pois kuin veden hanhen selästä.

Äiti on rakas, voin kuvitella miten kauheaa hänellä oli lapsena.

 

[Tianna]

Äitini tapana on pyytää: "Rakasta näitä pieniä."

Olisko syyllisyyttä omien lasten kohtelusta?

 

[Piika-äiti]

Minun oli pakko opetella hirvittävän nuorena kääntämään syyllistävä asenne pois itsestäni, sillä muuten en olisi oikeasti jaksanut. Hukassa olevat vanhempani latasivat 10-vuotiaasta alkaen minuun kaikki pettymyksensä ja turhautumisensa, kaikki oli minun syy. Yritin olla hyvin pienenä se perheen aikuinen, ja minun oli pakko huolehtia monesta asiasta. Jotta jaksoin tehdä sen, opin käynnistämään sellaisen hanhenselkä-efektin, että kaikki syyllistäminen ja pa.skanniskaankaatamien valui mielestäni kuin vesi hanhenselästä. En tiedä miten tein sen, mutta ihmisen mieli on notkea kun täytyy pysyä elossa.

Tämä vaikuttaa tänäänkin elämääni. En syyllisty edelleenkään oikeastaan mistään ulkoapäintulevasta, mutta toisaalta olen monien mielestä kova ihminen, johon normaali kritiikki ja esim. työelämän yhteistyövaatimukset kilpistyvät, eli en osaa ottaa kritiikkiä vastaan ja huomioon. Tiedän tämän ongelman, ja sitten yritän yrittämällä kuunnella muita, ja saan aikaan hämmentäviä tilanteita kun en tiedä miten voimakkaasti reagoida saamaani palautteeseen.

Sekavasti sanottu, yritä lukea rivien välistä mitä et riveiltä saanut irti.

Piika-äiti

 

[evita]

Äitini tapana on pyytää: "Rakasta näitä pieniä."

Olisko syyllisyyttä omien lasten kohtelusta?

Ei ehkä välttämättä. Minulla anoppi puhuu vähän samaan tyyliin, ja hän on kyllä välillä maailman rasittavin marttyyri ja syyllistäjä. Hänellä kyllä oli monella tavalla onneton lapsuus, joten voi jotenkin ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on. En kuitenkaan voi hyväksyä sitä, että hän siirtää kaiken sen moskan eteenpäin.

 

[Täysikuu]

Isäni oli narsisti ja väkivaltainen hermostuessaan. Päätin jo silloin että minusta ei tule tuollaista mahdollisten lasteni kanssa.
Kierteen voi aina katkaista kuten sinäkin olet tehnyt.
Yritin aina olla kannustava ja kiittävä kasvattaja ja koskaan en ole lyönyt tai tukistanut lapsiani, en hyväksy sitä!
Ilokseni olen huomannut jo aikuisten lasteni toimivan samoin omiensa kanssa!
Elämä on yhtä oppimista ja oivallusta!
Itsellä vielä yksi keskeneräinen 12v! B)

 

[Rania]

Äitini tapana on pyytää: "Rakasta näitä pieniä."

Olisko syyllisyyttä omien lasten kohtelusta?

En tiedä, jos on -niin turhaan. Lapsuuden muistan turvallisena ja rakastavana aikana. Isän alkoholikäyttö aiheutti enemmän ongelmia... Ajoittain äiti oli varmaan masentunut, kun olimme ihan pieniä. Silloin ukki kävi meitä tervehtimässä ja se oli äidillekin piristävää, näin ainakin olen ymmärtänyt. Äiti on ottanut missiokseen alkoholin vastustamisen ja ottanut jotenkin asenteen, että hän on alkoholin yläpuolella. Jotenkin tämä heijastuu kaikkeen..

Voihan olla, että meidän kanssa tekeminen oli vaikeaa masentuneena. Ehkä hän vanhemmiten kokee sen rakkaudettomuutena tms. Silloin syyllistävä kasvatus tuli ilmi niin, että kun lähdin koulukaverini luo ja palasin takaisin -äitini oli saanut migreenikohtauksen. Se kohtaus oli minun syyni -se sanottiin aivan tarkasti. Myös pelkoni koulua kohtaan oli omaa syytäni, kun en tehnyt riittävän huolellisesti tehtäviäni tai osannut puolustaa itseäni.

Viimeksi minua syyllistettiin eilen, kun kävimme siskon mökillä ja siellä oli koko suku. Söin oman osuuteni ja kun minulle tarjottiin lisää -kieltäydyin kylläisenä. Siitä nousi ihmeellinen äläkkä, kun en syönyt seurana.

Kunpa saisin tämän taakan pois harteiltani ja en syyllistäisi omia lapsiani. Elämässä tulee tehtyä töppäyksiä ja syyllisyyttä saa kantaa ilman äidinkin möläyksiä.

:'(