Äiti syyllistää minua, aikuista lastaan. Uskallanko myydä sohvani?

[HopeaToffee]

Kuulostaa ihan omalta äidiltäni. Olin noin 35, kun viimein ymmärsin ettei rahankäyttöni ja ostokseni kuulu äidille. En osaa vieläkään ostaa juurikaan mitään itselleni ilman kovaa syyllisyyttä.
Eli, napanuora poikki vaan, ap. Äitisi ei tule muuttamaan käytöstään, mutta sinä voit itse yrittää muuttua.

 

[Pin]

Pin, iso sydän tälle kommentillesi! Ymmärsit täysin, mistä tässä kiikastaa! Jos mietin vaikkapa isääni, niin ei hänen kanssaan tuommoisia tarvitse miettiä. Tai jos jossakin perheessä olisikin tämmöinen tilanne, että joku myisi jonkun jutun, mitä toinen olisi voinut käyttää, niin ei se nyt mikään syyllistyksen aihe olisi, vaan voisi todeta vaikka, että harmittaa, mutta ymmärrän miksi myit ja life goes on.

Näin juuri, hyvä jos kommentistani oli jotain hyötyä

 

[Hyppymassu]

Mulla yksi tuttava on aikamoisessa tilanteessa myös, ruikuttaa lapsiltaan tai paremminkin lapseltaan rahaa, kun eihän tuo toinen hänen lapsensa enää vissiin ole

Mutta siis ko. Tapaus kimmastuu aina kun lapsensa käyttävät omia rahojaan itseensä eivätkä häneen

Tuolle ei lapselleen on "auki" vähän suuremman summan hävetä sietäisi mokoma.

Kuten @Pin jo mainitsikin, katkaise ap napanuora! Tuossa voi käydä vielä hullusti kumpa saisin sen ei-lapsen ymmärtämään myös että napanuora poikki ja pitkät paskat äidilleen..

 

[vierailija]

Kuulostaa ihan omalta äidiltäni. Olin noin 35, kun viimein ymmärsin ettei rahankäyttöni ja ostokseni kuulu äidille. En osaa vieläkään ostaa juurikaan mitään itselleni ilman kovaa syyllisyyttä.
Eli, napanuora poikki vaan, ap. Äitisi ei tule muuttamaan käytöstään, mutta sinä voit itse yrittää muuttua.

Mietin, onko tämmöinen käytös joku ihan diagnosoitavissa oleva juttu.

Näistä ymmärtäväisistä vastauksista huolimatta kamalan vaikeaa myydä nyt tuo sohva. Ja toden totta... Mattokin on niin iso ja painava, että tarvitsisi auton senkin kuljettamiseen ja äiti jo "varasi" sen itselleen. Huokaus.

 

[Hyppymassu]

Mietin, onko tämmöinen käytös joku ihan diagnosoitavissa oleva juttu.

Näistä ymmärtäväisistä vastauksista huolimatta kamalan vaikeaa myydä nyt tuo sohva. Ja toden totta... Mattokin on niin iso ja painava, että tarvitsisi auton senkin kuljettamiseen ja äiti jo "varasi" sen itselleen. Huokaus.

Varata saa mutta luulisi jo hakevan sen pois

Laita matto myyntiin mutta älä sano mitään, jos/kun sen olet myynyt, niin toteat vain että kun et viitsinyt sitä hakea niin annoit eteenpäin

 

[vierailija]

Varata saa mutta luulisi jo hakevan sen pois

Laita matto myyntiin mutta älä sano mitään, jos/kun sen olet myynyt, niin toteat vain että kun et viitsinyt sitä hakea niin annoit eteenpäin

Kunpa voisikin näin tehdä ilman seuraamuksia. Mutta ei. Saisin/saan taas tuntea itseni huonoksi ja ajattelemattomaksi ihmiseksi.

 

[vierailija]

Alan ymmärtää tilanetta, vaikka se alkuun tuntui omituiselta. Mun mielestä äiti on ottanut itselleen pikkulapsen roolin, jolloin häntä pitää kohdella kuten pikkulasta. Rajat on siis pidettävä kuten pikkulapsella eikä saa antaa pompottaa.

 

[vierailija]

Alan ymmärtää tilanetta, vaikka se alkuun tuntui omituiselta. Mun mielestä äiti on ottanut itselleen pikkulapsen roolin, jolloin häntä pitää kohdella kuten pikkulasta. Rajat on siis pidettävä kuten pikkulapsella eikä saa antaa pompottaa.

Tässä tosiaan on isompi kuvio taustalla. Voisin antaa enemmänkin esimerkkejä (lue: äiti heittäytyy ihan tavallisissa tilanteissa avuttomaksi), mutta ehkäpä ymmärrättekin jo tilanteen...

 

[Hyppymassu]

Kunpa voisikin näin tehdä ilman seuraamuksia. Mutta ei. Saisin/saan taas tuntea itseni huonoksi ja ajattelemattomaksi ihmiseksi.

Älä noteeraa? Yksi vaihtoehto on sanoa äidille että jos ei nurina lakkaa niin teidän välit lakkaa radikaali veto tosin..

 

[vierailija]

Älä noteeraa? Yksi vaihtoehto on sanoa äidille että jos ei nurina lakkaa niin teidän välit lakkaa radikaali veto tosin..

Tavallaan näin olenkin tehnyt. En ole noteerannut. Olen vähentänyt yhteydenpitoa. Ja äiti on poistanut minut sosiaalisessa mediassa listoiltaan. Ja kun nähdään, naljailee, että "kuka sä oikeen olet, ei meinaa tunnistaa, kun ei sua nää ikinä". Vasta viime aikoina oon tajunnut tämän kantamani syyllisyyden määrän.

 

[termospullo]

Kunpa voisikin näin tehdä ilman seuraamuksia. Mutta ei. Saisin/saan taas tuntea itseni huonoksi ja ajattelemattomaksi ihmiseksi.

Toisaalta sä myös mahdollistat tuon tilanteen. Niin kauan kun äitee on kuvioissa ja annat sen määrätä sua syyllistämällä,niin kauan se sen tekee myös. Jollei napanuoraa katkasta toiseltapuolen,se pitää katkoa sun puolelta. Äitisi elintilanne ei oo millään lailla sun syysi eikä sun hankintasi pois hänen elämästään. Jotain tiedän asiasta, aikanaan katkasin itse napanuoran lähtiessäni omilleni ja perustaessani perheen. Oli myös vuoden tai parin hiljaisuus äidin suuntaan jotta pystyi elämään. Sä teet huonekaluillesi ja matollesi mitä haluat, et ole velvollinen antamaan äidille ja vielä järkkäämään kuljetuksia.

 

[vierailija]

Kunpa voisikin näin tehdä ilman seuraamuksia. Mutta ei. Saisin/saan taas tuntea itseni huonoksi ja ajattelemattomaksi ihmiseksi.

Sinun pitää oppia se, ettei äidilläsi oikeasti ole sinuun minkäänlaista vaikutusvaltaa. Sinä itse tunnet itsesi huonoksi, se tunne ei ole mikään äitisi taikasauvalla aikaansaama luonnonvoima. Se, että sinulle tulee normaalista toiminnasta huono omatunto on toki äitisi kasvatuksen, eli kieroutunen ohjelmoinnin tulos - mutta sinä et ole enää se ohjelmoitava pikkulapsi, vaan aikuinen ihminen. Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, sinä päätät nyt aikuisena tuleeko sinulle huono olo vai ei.

Kun saat sisäistettyä sen tosiasian että sinä et ole vastuussa äidistäsi ja hänen tunteistaan, se huono olo kaikkoaa automaattisesti. Nyt sinä vielä (vähintään alitajuisesti) pidät itseäsi vastuullisena, ja siksi sen "vastuun" välttely aikaan saa huonon olon. Ja luulet, että se huonon olon tunteminen on jokin pakko seuraamus, jota et vaan voi välttää.

Suosittelen sinulle terapiaan hakeutumista, jos tuntuu siltä, että et saa itse korjattua tuota virheellistä äitisi lapsena sinulle syöttämää ohjelmointia. Toinen hyvä apu olisi lukea self-help oppaita. Esim. "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?" on erittäin avulias opas tuollaisista rajattomista, lapsestaan välittämättömistä äideistä kärsineille lapsille.

 

[.....]

Joo, tilanne on jotakuinkin tämä. Äiti aina voivottelee, miten kateellinen on, kun mulla/tolla/kellä vaan on varaa johonkin juomalasiin/jätskin/ihan-mihin-vaan ja hänellä ei.

Enkä kuvittele, että sohvani aiheuttaa mitään hirveää yleisöryntäystä, mutta haluaisin siitä vaan mahdollisimman helpolla eroon. Jos sanon äidille, että laittaisin mielelläni myyntiin/lahjoitettavaksi, niin pöyristyy varmaan siitäkin, kun ihan hyvinhän isämme voisi tulla ajamaan pakua ja minä ja siskoni kannettaisiin sohva. Että onpa big deal.

Kuulostaa rasittavalta ihmistyypiltä, mutta oikeasti; olisiko se nyt niin iso homma se sohva sinne äidille raijata?

Jotenkin tuntuu, että haluat "tahallasi" antaa sohvan mihin tahansa muualle kuin äidillesi. Ei se sohvan kohtalo ongelmaasi ratkaise, vaan vaatii henkistä työstämistä.

 

[.....]

Sinun pitää oppia se, ettei äidilläsi oikeasti ole sinuun minkäänlaista vaikutusvaltaa. Sinä itse tunnet itsesi huonoksi, se tunne ei ole mikään äitisi taikasauvalla aikaansaama luonnonvoima. Se, että sinulle tulee normaalista toiminnasta huono omatunto on toki äitisi kasvatuksen, eli kieroutunen ohjelmoinnin tulos - mutta sinä et ole enää se ohjelmoitava pikkulapsi, vaan aikuinen ihminen. Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, sinä päätät nyt aikuisena tuleeko sinulle huono olo vai ei.

Kun saat sisäistettyä sen tosiasian että sinä et ole vastuussa äidistäsi ja hänen tunteistaan, se huono olo kaikkoaa automaattisesti. Nyt sinä vielä (vähintään alitajuisesti) pidät itseäsi vastuullisena, ja siksi sen "vastuun" välttely aikaan saa huonon olon. Ja luulet, että se huonon olon tunteminen on jokin pakko seuraamus, jota et vaan voi välttää.

Suosittelen sinulle terapiaan hakeutumista, jos tuntuu siltä, että et saa itse korjattua tuota virheellistä äitisi lapsena sinulle syöttämää ohjelmointia. Toinen hyvä apu olisi lukea self-help oppaita. Esim. "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?" on erittäin avulias opas tuollaisista rajattomista, lapsestaan välittämättömistä äideistä kärsineille lapsille.

Tässä hyvin selitetty tuo ongelman ydin. Se on ihan sama, annatko sohvan vai myytkö sen, se ei vaikuta tilanteeseen mitenkään, tai jos vaikuttaa, niin negatiivisesti. Olet jo aikuinen ihminen, joten tuollainen "en varmasti anna sohvaa hänelle" -köyttäytymismalli on taantumista lapseksi.

Sen sijaan fiksumpaa on henkisellä tasolla pyrkiä irti siitä napanuorasta ja opetella olemaan välittämättä äitisi sanomisista. Hän on mitä on, et häntä pysty todennäköisesti muuttamaan, mutta itsesi ja suhtautumisesi äitiin voit.

 

[Ammu Moolok]

Kuulostat nuorelta, joka haluaisi irtautua vanhemmistaan, mutta ei vielä oikein ymmärrä, että aikuistumisessa on etujen lisäksi myös velvollisuuksia. Joudut siis tekemään myös asioita, joista et tykkää, jotta saisia itsenäisyyttä.

Jos olet saanut sohvan vanhemmiltasi, pitää sinun tietysti kysyä heiltä, haluavatko he sohvan takaisin, vai saako sen viedä kaatopaikalle.

Sinä järjestät kuljetukset, kun kerran saat sen uudenkin sohvan kotiisi. Ei tarvitse aivan saamaton olla. Ja tämä on yksi aikuisuuden ikävistä velvollisuuksista; kaikki ei ole helppoa, ja sinun vain pitää selvittää miten tämän saat tehdyksi, ja ehkä jopa maksaakin tästä. Jos olet aikuinen, otat vastuun, että homma tulee tehtyä. Vain kakara lusmuilee tästä.

Jatkossa sitten muistat, ettei vanhemmilta tarvitse vastaanottaa huonekaluja tai muita tavaroita tai rahaa, jotta et joudu tähän tilanteeseen uudestaan. Jos olisit alunperin hankkinut sohvan muualta ja maksanut sen ilman vanhemmilta saatua rahaa, voisit toki myydä se pois keneltäkään kysymättä. Jos vanhempasi auttavat sinua, olet sinäkin velvollinen auttamaan heitä, niin se menee.

 

[vierailija]

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että äiti saisi sohvan. Se vaivannäkö ja äidin oletus, että minä tietenkin hommaan pakut ja kuljettajat ja kantajat ja hän ei osallistu järjestelyihin (eikä kuluihin, kun ei ole rahaa), se on se mikä vaivaa mieltä.

Tarkennuksena myös (ymmärrän, että aloitusviestistäni saattoi saada väärän kuvan), sohva hankittiin varta vasten minulle. Se ei siis ole mikään vanhempien vanha sohva, joka olisi minulla ollut nyt vain ikään kuin lainassa. Eli jos saat joltain villapaidan lahjaksi, saathan sitäkin käyttää haluamasi ajan ja sitten myydä tai antaa eteenpäin ilman että pitää lahjan antajalla kysyä lupaa.

Minulle ei myöskään ole tulossa uutta sohvaa tilalle, eli ei onnistu siinä ohessa.

 

[Ammu Moolok]

Jos vanhempasi siis ostivat sinulle uusia huonekaluja, niin sitä suuremmalla syyllä sinun pitää kysyä, haluavatko he ne takaisin. Olisit sanonut heti että ei kiitos, käyttäkää rahat itseenne, niin et olisi tässä tilanteessa. Eivät vanhemmat ostele aikuisille lapsilleen huonekaluja, aikuiset ostavat huonekalunsa itse. Eikä aikuinen ota lahjoja vastaan vanhemmiltaan, jos vanhemmat ovat köyhiä.

Suurella todennäköisyydellä vanhempasi ovat auttaneet sinua sinun elämäsi aikana niin paljon, että aika paljon saat tehdä töitä vanhempiesi puolesta ennen kuin olette tasoissa. Jos olet aikuinen, ymmärrät kyllä tämän. Palveluita ja lahjoja otetaan vastaan juuri niin paljon kuin itse ollaan valmiita samoille ihmisille antamaan. Vanhan sanonnan mukaan: TANSTAAFL.

 

[vierailija]

Hyviä jaloja ajatuksia ja arvoja, joista osin olen samaa mieltä. Mutta sitten se mutta: mielestäni lapset eivät synny maailmaan ikuisessa kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen.

 

[Ammu Moolok]

Hyviä jaloja ajatuksia ja arvoja, joista osin olen samaa mieltä. Mutta sitten se mutta: mielestäni lapset eivät synny maailmaan ikuisessa kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen.

Eivät synny, mutta syntymän jälkeen sitä vanhemmilta saatua palvelua alkaa kertyä. Toki suurin osa siitä palvelusta maksetaan takaisin sitten kun vanhemmat ovat vanhuksia ja tarvitsevat huolenpitoa lapsiltaan.

 

[vierailija]

Jos ja kun sohva on ollut lahja, se on ollut lahja. Lahja ei sisällä velvollisuuksia, oli se sitten rahaa, villapaita, kattila, tai sohva. Jos annettu asia sisältää antajan mielestä jotain velvollisuuksia (kuten antaa sohva myöhemmin takaisin), ei se silloin ole lahja. Nämä velvollisuudet tulee lausua ääneen, jotta sen "lahjan" saaja pystyy itse päättämään, ottaako esineen vastaan, ja siten ottaa vastatakseen myös siihen liittyvät antajan sanelemat ehdot. Lahjan antaja ei voi jälkikäteen keksiä lahjalleen jotain ehtoja, koska silloin sen vastaanottajalla ei ole ollut mahdollisuutta päättää ottaako lahjaa näiden ehtojen hinnalla vastaan.

Myöskään se, että vanhempi on päättänyt tehdä lapsen ja hoitaa lasta niin kuin asiaan kuuluu, ei aseta sitä lasta yhtään minkäänlaiseen kiitollisuudenvelkaan vanhempaansa kohtaan.

Molempiin ylläoleviin kappaleisiin pätee: ihminen ei voi olla vastuussa asioista, joihin hänellä ei ole ollut päätösvaltaa. Ei syntymästään, ei siitä että vanhempi on pitänyt hänet lapsena joten kuten hengissä, ei siitä, että joku on päättänyt hänelle antaa lahjaksi sohvan ja se antaja päättää x vuoden päästä että sohva olikin vain lainassa. Kun ei ole vastuuta, ei ole myöskään mitään velvollisuutta. Ja jos/kun jättää tekemättä asioita joista ei ole vastuussa ja joihin ei ole velvollisuutta, on järjetöntä tuntea siitä huonoa omaatuntoa.

Lähisukulaisuus ja äidin ap:hen ohjelmoima syyllisyys vääristävät tätä itsestäänselvyyttä. Usein ajatuksia voi selkeyttää sillä, että kuvittelee sen äidin tilalle jonkun vanhan naapurin x vuoden takaa; naapuri antoi sinulle sohvan joskus vuosia sitten. Näiden vuosien aikana naapuri on ollut sinulle ilkeä, ja on poistanut sinut esim. fb:stä, ja lähinnä vain veetuilee sinulle tavatessanne. Nyt tuo exnaapuri oli kuullut että olet luopumassa hänen aikoinaan antamastaan sohvasta, ja alkaa vaatia että vuokraat pakun ja kantajat, ja toimitat sohvan hänelle. Onko sinulla huono omatunto etkä uskalla kieltäytyä vaatimuksesta, vai lyötkö naapurille luurin korvaan, pyörität silmiäsi ja huokaiset "kaikkia hulluja sitä maailmassa onkin"?

 

[.....]

Eivät synny, mutta syntymän jälkeen sitä vanhemmilta saatua palvelua alkaa kertyä. Toki suurin osa siitä palvelusta maksetaan takaisin sitten kun vanhemmat ovat vanhuksia ja tarvitsevat huolenpitoa lapsiltaan.

Olen vähän samoilla linjoilla. Elleivät lähimmät sukulaiset jotain ihan täysin vittupäitä ole, heille annetaan enemmän anteeksi kuin muille. Heitä autetaan, vaikkei huvittaisi.
Toki jos rahasta on tiukkaa jne., niin sano suoraan äidillesi, että jos haluaa sohvan, on hänen kuljetus maksettava. Sinulla ei nyt ole varaa. Niin aikuiset toimivat. Sanovat suoraan, miten asia on.

 

[vierailija]

On ostettu aikuisille lapsille huonekaluja heidän muuttaessaan omaan asuntoon. On annettu vanhemmille vanhat matot, verhot, telkkarit, jotka ovat olleet itselle tarpeettomia. Tutuille ja tuntemattomillekin on annettu ilmaiseksi tavaraa ja kuljettu välillä pitkänkin matkan päähän.

Ihan vaan huomautuksena, että voi sitä aikuiselle lapsellekin ostaa huonekaluja tms. Mielestäni on järkevää auttaa puolin ja toisin, mutta jos suhteet vääristyvät yksipuoliseksi, niin silloin on syytä tarkistaa tilannetta ja toimia sopivalla tavalla. Mekään ei anneta mitään sellaisille, jotka odottavat aina saavansa kaiken mutta eivät osoita saamastaan minkäänlaista arvostusta vaan pikemmin haukkuvat, kun saatu ei ole tarpeeksi hyvää. Ap:n tilanne on varmaankin jotain tällaista.

 

[vierailija]

Sano äidillesi, että jos haluaa sohvan, hakekoon sen itse ja pian. Jos äiti ei tähän kykene se on voi voi sitten. Muussa tapauksessa se menee myyntiin/kiertoon. Et ole mitään velkaa äidillesi ja saat tehdä omilla tavaroillasi mitä haluat.

Ammu Moolok: Vanhempien rakkauden lapsiin ei pitäisi olla ehdollista tai vaihtokauppaa vaan nimenomaan ehdotonta.

Minun äitini on samanlainen kontrollihaluinen tavaraan takertuja, joka ei yksinkertaisesti pysty luopumaan mistään tavarasta. Jokaisesta tavarasta luopumiseen olisi pitänyt pyytää häneltä lupa vielä aikuisenakin. Ystäville tarkoitetut syntymäpäivälahjatkin hän halusi usein itselleen, ja jouduin käymään ostamassa uudet lahjat.

 

[Ammu Moolok]

Ammu Moolok: Vanhempien rakkauden lapsiin ei pitäisi olla ehdollista tai vaihtokauppaa vaan nimenomaan ehdotonta.

Tässäpä ei ollut rakkaudesta kyse vaan tavaroista. Rakkaus onkin täysin eri asia.

 

[Pin]

Mun lapset ei ole kiitollisuudenveloissa loppuelämäänsä siksi, että pyyhin pyllyt ja autoin läksyissä. Itse halusin lapsia, eivät he siihen voineet vaikuttaa. Ja ei, niiden ei todellakaan tarvitse antaa mulle takaisin lahjaksi saamiaan tavaroita ilmaiseksi ja vielä maksaa siitä, että minä täällä huulia lipoen saisin kaikkea tavaraa. Oikeasti, nauroin ääneen jo ihan ajatukselle siitä, että odottaisin jotain tuollaista.

Velkakirja taas kasvoi tänään kun silitin hamahelmet...

Älä ap edelleenkään kuuntele, joko nää ei oikeasti tajua minkälaista on elää tuollaisen kanssa tai sitten vielä pahempaa, ovat itse samanlaisia...