Syyskuun 2009 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja Eemi
  • Ensimmäinen viesti
Tilli_
Tänne ei ihmeempää, tänään on neuvola/lääkäri, lääkäri katsoo ilmeisesti kohdunkaulaa tms. ja on varmaankin ne normaalit neuvolarutiinit. Ekaa kertaa miesgyne (tai ei oikeastaan gyne vaan ihan normaali terveyskeskuslääkäri), mutta kaikkeen sitä joutuu tässä raskauden/synnytyksen aikana tottumaan...

Väsymys jatkuu edelleen, nykyään tarvin 8-9 tunnin yöunet, aiemmin riitti 6-7 tuntia. Joskus äkkiä noustessa tai kääntyessä tuolta alavatsan kohdalta repäsee jännästi, mutta eipä nuo huoleta, kun oli jo tiedossa että tällaista voi sattua.

Aurinkoista päivää kaikille!

Tilli 13+0
 
bambu86
Toi työkuvioiden epävarmuus on kyllä inhottavaa,varsinkin kun on perhettä tulossa. Miehellä kanssa on hirmuinen stressi:( Oikein pahalta tuntuu hänen puolestaan!

Mulla muuten tuntui ensimmäiset liikkeet toissapäivänä, ja eilen tuntui myös! Tuntui ihan mielettömän jännältä! Lisäksi parissa päivässä turvotusähky olo on laskenut ja pikkunen kumpu noussut! Kaveri kun näki mut niin huomas samantien raskauden. Enää ei pysty salailemaan kauaa, paitsi tosi löysillä paidoilla joita olen käyttänyt.

On tää kyllä jänskää olla raskaana!
 
ellinoora77
huomenta! ihana auringonpaiste ulkona!!!

voi bambu, ihanaa kun saat tuntea jo liikkeitä, minä en ole sen yhden yöllisen painalluksen jälkeen tuntenut mitään vaikka kuinka olen kuulostellut..:( odotan kyllä niitä tosi kovasti! se on kauhean jännä tunne, sen kyllä muistan!

onko teille ultrassa puhuttu istukan sijainnista mitään? olen vain mietiskellyt itsekseni, että olisikohan mulla istukka jotenkin edessä, kun niitä sydänääniä on niin vaikea ollut kuulla ja sen lisäksi sektioarven kohdalle kuulemma istukka takertuu helpommin... tiedä häntä. harmittaa kun en tajunnut ultrassa kysyä!

hauskaa päivänjatkoa!

ellinoora 14+3

 
Eemi
Ellinoora, mulle sanoi ultrassa, että ainakaan istukka ei ole edessä... Eli siksi kai mulla kuului ne sydänäänetkin niin hyvin. :) Ja parempi se kai onkin, että on takana - jos on edessä lähellä kohdunsuuta, niin voi aiheuttaa vuotelua yms. epämukavaa.

Mä oon ihan kateellinen Bambulle noista liikkeistä... Tuntispa itsekin, mutta kun ei. Ja Tillille, mä oon käynyt miesgynellä monestikin, ja ihan sama kuin naisilla, eli riippuu paljolti tyypistä, minkälainen kokemus jää. Itsellä ei ainakaan oo mitään väliä, onko gyne mies vai nainen, mutta henkilökemioilla taas on merkitystä paljonkin! Rohkeasti sinne vaan... :)

Lallalla paha olo näköjään vaan jatkuu, mutta ehkä se vähitellen helpottaa. Mulla on itse asiassa niin hyvä olo, että epäilyttää koko raskaus! Mutta eilen suihkussa tuli taas todettua, että onhan se kova kohdun kumpu siellä noussut ylöspäin taas ja kasvanut sivusuunnassakin, sivut löytyy jo aika läheltä lonkkaluita. :) Eli eiköhän siellä voida paksusti. Päällepäin ei kyllä näy vielä kuin se ylimääräinen turvotuskumpu...

Eemi 15+5
 
ellinoora77
eemi: joo, takana sen istukan pitäisikin olla ja kai se kätilö olisi erikseen sanonut, jos se sieltä edestä olis löytynyt. kun en muita yhtään mitä siitä puhuttiin...:(

 
Tilli_
Taisin jo aiemmin mainitakin, että mulla istukan sanottiin olevan edessä, kohdun yläosassa (eli siis alhaalla lähellä "exit"iä, vaikee hahmottaa että kohdun katsotaan tavallaan olevan ylösalaisin, kohdunpohjakin sojottaa ylöspäin). Yleensä se kuulemma raskauden aikana siirtyy pohjaan päin, mutta jos ei siirry, voi normaali alatiesynnytys olla riski, eli siinä tapauksessa tulisi sektio. Mutta suurimmalla osalla siirtyy pohjaan päin, joten en ole huolissani. Kohtu on myös kuulemma vähän etukenoon kallellaan. Saa nähdä saadaanko tänään neuvolan dopplerilla sydänäänet kuuluviin.

Mistäköhän ne vauvan liikkeet sitten erottaa? Ihan alavatsalla niiden täytyy tuntua, joten voisinkohan sittenkin erottaa ne noista muista mahan murinoista, jotka yleensä on korkeammalla. Eilen oli ihan kauheasti ilmaa mahassa ja aika tuskanen olo. Kai tämäkin on raskauteen liittyvä oire, aiemmin en pahemmin ole ilmavaivoista kärsinyt.
 
Lalla
Piti oikein tarkistaa nt-ultralapusta, että siihen oli kirjoitettu istukasta, että "tullen alareunastaan vielä kohdun päälle". Mitä tuokin mahtaa tarkoittaa...

Mulla oli tänään taas neuvola, onneksi oman kätilön luona. Täällä on uudet verensokeriasiat astuneet voimaan nyt maaliskuun alusta, joten se ehkä selittää, miksi viime viikon sijainen oli hieman "innostunut". Uusien säännösten mukaan sain nyt omaksi verensokerimittarin, ihan kotiin asti siis. Liuskoja saa aina neuvolasta ilmaiseksi, mutta terät pitää ostaa itse. Mittaan sillä nyt alkuun neljänä päivänä viikossa neljästi päivässä niitä arvoja ja kirjaan lukemat ylös, samoin kuin syömisiä. Kuulostaa varmaan kamalalta hommalta, mutta eiköhän tuo vanhalta laihduttajalta ala sujua pian ihan rutiinilla.

Huhtikuun alussa menen käymään ravintoterapeutilla, joka osaa tulkita verensokeriarvoja ja syömisiäni paremmin kuin neuvolassa. Sen jälkeen katsotaan, miten mennään eteenpäin ja kuinka kauan mittailua jatketaan. Mitään lääkäriaikaakaan ei ole tämän tiimoilta vielä tulossa, vaan vasta, jos arvot alkavat olla hälyyttäviä, pitää mennä suoraan äitiyspolille. Muuten tilannetta vain seurataan.

Ravintoterapeuttia odotan mielenkiinnolla tällä laihdutustaustallani! Siis ihan oikeasti odotan enkä ole asenteella, että mähän tiedän jo kaiken! Uskon, että tämä antaa mulle nyt potkua pitää hyvää huolta syömisistä tämän raskauden aikana. Ja jospa sieltä saisi jo uusia ajatuksia ja uutta virtaa muhimaan uuteen laihdutukseen raskauden jälkeen. Nyt on siis hyvä vire!

Kätilö sanoi, että mitään murhetta ja stressiä tästä ei saa ottaa, vaan ykkösenä on aina raskaus ja vauva. Mittailua tehdään oman jaksamisen ja mielenkiinnon mukaan, mutta mulla kyllä kiinnostaa ja jaksan tähän asiaan paneutua. Nyt ei siis ahdista eikä ärsytä, vaan suhtaudun asiaan uteliaasti.

Kätilö sanoi hyvin, että asia on tärkeä oman terveyden ja painon kannalta, mutta myös vauvan kannalta. Mä olin vain ajatellut, että sillä ehkäistään 5-kiloiset vauvat, mutta suurempi huoli onkin se, että vauva saa hyvät lähtökohdat elämään eikä turhaan saa rasitetta esim. keskivartalolihavuuteen. Niin, ei kai mikään vauva painonsa takia ole äidin sisälle jäänyt, joten sitä tuskin kannattaa murehtia! Tärkeämpäähän se on vauvan terveys koko sen elinaikana.

Testattiin mittaria siellä neuvolassa ja se tulos oli hyvä, vaikka olin syönyt ruuan jälkeen suklaatakin! Ei mulla siis ihan metsässä ne arvot huitele... Paino on nyt noussut n. 1,1 kg ja painokäyrää kätilö kehui kovasti. Ihanaa, että tällaisella punkerolla joku asia voi painossakin luistaa! :)

Vauvalta kuunneltiin taas sydänäänet. Tosi kiva, ettei käynti ollut pelkkää verensokeria! Vauva paineli menemään siellä niin kovaa kyytiä, että rätinä kävi eikä malttanut asettua paikoilleen. Kätilökin sanoi, että kovasti se siellä touhuaa! Sitten se rauhoittua ja sydänäänet saatiin kuuluviin. Siellä se taas meni sataviittäkymppiä. :) Jotenkin hellyyttävää!

Heräsin muuten aamuyöllä ja ajattelin, että mitä mä nyt sille pomolle menin sepittämään raskausjuttuja, kun en oikeasti ole raskaana ja vähänkö ne luulee minua nyt pöpiksi! Ilmeisesti aivot ei oikein ole tilanteen tasalla... :)

Neuvolasta sai muuten jo perhevalmennusaikoja ja jotain yleisiä luentoaikoja. Sekin selvisi, että neuvolalääkäri on vasta n. rv 28, jos ei tule mitään sitä ennen. Se oliskin sitten eka neuvolalääkäri!

Tulipa tästä romaani, sori...

Lalla 17+2
 
ellinoora77
huomenta!

lalla: ei haittaa yhtään romaanin, kivahan näitä on lueskella...:)

tänne ei mitään ihmeempää, ei jaksais YHTÄÄN tehdä töitä tänään. viikonloppuuuu... laitoin pitkästä aikaa housut jalkaan, äitiys-sellaiset, ja istuessa tuntuu jotain kutitusta mahassa housunkaulusta vasten just nyt. oliskohan se sitä..? :)

tulispa kevät en jaksa kylmääkään enää yhtään. taitaa tulla valituskirjoitus, lopetan saman tien täältä tähän.

ihanaa viikonloppua kaikille!

ellinoora 14+4
 
Eemi
Lallalla hienot neuvolakuulumiset! Tosi hienolta kuulostaa nuo sokeriarvot, ja aika hyvä itse asiassa, että niitä saa itse mittailla. Eipä tarvi ainakaan turhaan ravata missään kokeissa muualla, ja saa hyvät neuvot ravintoterapeutilta. Mullekin tuo ruokapäiväkirjojen täytteleminen on tuttua hommaa, teininä olin sellaisessa tutkimuksessa, johon niitä piti aina täytellä viikon ajan pari kertaa vuodessa. Kyllä siitä aika selvästi näkee, missä ne ongelmakohdat on - jos niitä on. :)

Mulla on ongelma äitiyshousujen kanssa. Kun muut housut ei enää mene kiinni, mutta äitiyshousut on isot vyötäröltä. Vaikka kiristän niillä nappisysteemeillä niin paljon kuin pystyy, niin housut valuvat aina kun kumartuu... Mahaa ei ole tarpeeksi, että resori pitäisi ne ylhäällä. :( No, ehkä asiaan tulee parannusta ennen pitkää, mutta nyt se ärsyttää.

Mitäpä muuta tässä, ei kai ihmeempiä. Viikonloppuna tiedossa siis työpaikan juhlat, pukeutumisineen kaikkineen. Joten sinne siis valmistautumaan... Ja huomenna tulee 16 viikkoa täyteen!
 
Utelias pahalainen
Tulin nostelemaan meidät taas ykkössivulle. Omassa navassa ei mitään uutta auringon alla. Ens viikolla taas neuvolaan ja pääsee kuuntelemaan sydänääniä =)
UP 15+5
 
lolako
Täällä sen verran uutta että ehkäpä oon tuntenu liikkeitä..oisko jo mahollista? Viikkoja olis 13+1. Kuulostaa kyllä aikasin. Mutta siltä ne on tuntunu. Imetys on saatettu loppuun ja koville on ottanu. Ihanaa keskiviikkonan neuvolaan näkemään pikkuista...

 
bambu86
Mulla menee kohta aivan hermot tän flunssan kans, ollut jo kohta 3kk enemmän tai vähemmän päällä, nyt sit tuli oikee kunnolla! kiva kun ei pysty edes urheilemaan kun heti alkaa hengestä ottamaan. millä ihmeellä tän saa pois!!! sekoo pää.
 
ellinoora77
huomenta ja aurinkoa kaikille!

täällä tuntuu oikeasti liikkeitä!! perjantaina kutitteli kovastikin, ei ollut epäilystäkään! lauantaina kans tunsin aika säännöllisesti jotain, eilen taas vähemmän. mutta nyt en ala huolestua liikkeistä tai niiden tuntemattomuudesta, koska eihän niitä tarvitsisi vielä edes tuntua. se on kuin joku kala uiskentelisi ja hirmu hiljaa törmäilee johonkin vatsanpeitteisiin sisällä, välillä pyrstö kutittelee, välillä suu jne. aivan huippua!

lolako, ihan hyvin voi olla liikkeet, olethan jo toista kertaa asialla... tiedät kyllä miltä ne tuntuu! minä tunsin tosiaan ekan kerran viime perjantaina, rv 14+4... eihän ne vielä pitäisi, mutta kun tuntuu!

bambulle tsemppiä flunssan kanssa, varmaan tosi rankkaa! jostain olen kuullut että raskauden pitäisi suojata enempi kaikilta pöpöiltä, itse ainakin sairastin elämäni pahimman flunssan aika lopussa viime raskautta.

mites eemin juhlat, jäitkö "kiinni"? musta ei kyllä voi olla enää mitenkään huomaamatta, olen pyöristynyt niin paljon keskeltä.

mukava viikonloppu oli, ihana aurinkosää ja poikakin oli jotenkin hyvällä tuulella. ne uhmakohtaukset vie joskus fiilikset ihan totaalisesti. vähän mietiskelin viikonloppuna, miten kakkone tulee meidän arkea muuttamaan ja yritin vähän jutella miehen kanssa, että hänen panostaan kodinhoitoon tarvitaan jatkossa huomattavasti enemmän. toivottavasti alkaa vähitellen asennoitua ajatukseen, että tarvitsen apua enemmän. nykyisin meillä on vähän liian perinteinen työnjako, minä hoidan kotona lähes kaiken, mikä ei yhden lapsen kanssa olekaan vielä mitenkään kauhena vaivalloista, mutta vauvan kanssa tahti kyllä muuttuu.

mites teillä työnjaot? kotityöt on vissiin suurin riitojen aiheuttaja rahan jälkeen...:)

mukavaa viikkoa!

ellinoora 15+0
 
Eemi
Voi, olen ihan kateellinen kun tunnette liikkeitä! Mä en kyllä vieläkään, mutta en kyllä edes tiedä, miltä niiden pitäisi tuntua. Voi että... No, mutta kai ne sieltä tulee.

Ja paljastuin, joo, mutta vain muutamalle työkaverille. Eli niille samassa pöydässä istuneille... varmaan muille paljastuu vähitellen, kun alkaa työvaatteiden alta näkyä. Mutta siihen taitaa vielä mennä aikaa, onhan mulla tuo keskivartalo kanssa paksu ja omista vaatteista kyllä huomaa, mutta työvaatteet on väljemmät. ;)

Niin nuo kotityöt piti vielä kommentoida. Meillä kyllä jakautuu aika tasan noin ajankäytöllisesti, mutta tehdään eri hommia. ;) Eli mä laitan ruuat, hoidan pyykit ja vessan ja keittiön puunaukset, mies käy kaupassa, imuroi, huoltaa pyörät ja laittelee tiskit. Koiraa hoidan kai enemmän minä, mutta taitaa olla omasta tahdosta! Ollaan käytänön syistä vähän jaettu noita vastuualueita, että ei jatkuvasti tarvii niistä kinastella - eikä kyllä tarvitsekaan, että hyvin on toiminut. Varmaan minä meillä teen enemmän "ylimääräisiä" kotitöitä, kuten ikkunanpesua ym., mutta se taitaa olla siksi, että ukko ei tosiaan huomaa, että niitä tarvitsisi tehdä.

Muutenkin meillä on mies aika joustava noiden kotitöiden suhteen, todellä ymmärtää, etten mäkään niitä ehdi koko päivää töiden jälkeen tekemään. Ainoa, mitä hän ei tee, on ruuanlaitto - se vain onnistuu tooosi huonosti. Pakkotilanteessa saa aikaan jonkun pastakastikkeen, mutta usein sekin kyllä pohjaan palaa. ;) Ja kaikki tekniset toimet taas onnistuu multa tosi hienosti, tietokoneen kanssa olen aika käsi ja samoin muiden av-laitteiden kanssa.

Mutta, lähden tekemään lisää hommia.
Eemi 16+2
 
lolako
ellinoora: ite asiassa oon tälllä asialla jo kolmatta kertaa. että kyllä mun pitäisi tietää ainaki miltä ne liikkeet tuntuu. ja ainahan (tai ainaki yleensä) ne vaan tuntuu ja tietää aikaisemmin mitä useampi kerta on takana.

lolako 13+3, (nyt kahden lapsen äiti)
 
ellinoora77
ainiin, lolako, en muistankutkaan, että olet jo tosiaan kolmatta odottamassa..:)eipähän se tosiaan mikään ihme niitä liikkeitä ole sitten tunteakaan!

eemi, kyllä ne sieltä tuntee sitten kun aika on. osasin jo kuulostellakin aika pitkään, kun tiesin kans miltä ne tuntuu. mutta joo, se on kyllä yks tärkeimpiä etappeja kans mun mielestä. konkretisoituu ihan eri tavalla koko homma. (nyt ruoan jälkeen taas kala ui ympäri:)

mun pitää varmaan ottaa sellainen kotityöneuvottelu tässä pian aikaiseksi. kaipaisin enemmän apua ainakin lapsenhoitoon ja edes leikkimiseen esikoisen kanssa. sen ei luulisi olevan kauhean rasittavaa miehellekään...:/

tsempit! ellinoora 15+0
 
Tilli_
Vielä noista liikkeistä. Sanotaan, että ensisynnyttäjät voi tuntea liikkeet viikoilla 17-20, aiemmin synnyttäneet aikaisemmin. Mistähän tämä ero johtuu? Osaako aiemmin asian kokeneet jotenkin erottaa liikkeet paremmin, vai onko se jokin fysiologinen juttu? Onko heillä "paikat auenneet" ekassa synnytyksessä, ja sen takia tuntevat liikkeet?

 
Lalla
En mäkään ole vielä liikkeitä tuntenut, mutta jotenkin tuntuu, että ei niitä varmaan vieläkään tule hetkeen! En siis erityisemmin odottele tai kaipaile, joten saattaa siinä sumussa osa mennä ohikin... :) Jotain hassua töytäisyä on joskus tuntunut, mutta koska se saattaa oikeasti olla ihan mitä vain, niin en ole vielä juhlinut.

Mulla on ollut jo muutaman viikon ajan sellaista tosi pientä vihlomista jossain vähän alapään yläpuolella, ei kuitenkaan alavatsassa asti. Vihlaisu on tosi lyhytkestoinen eikä ole kivulias. Ajattelin ensin, että se on kohdun kasvamista tai vaikka alkavaa virtsatulehdusta. Kätilö sanoi kuitenkin viime viikolla, että se voisi ihan hyvin olla vauvan liikkumista, kun se sattuu osumaan johonkin arkaan paikkaan. Tai sitten se liike vain heijastelee kipua muualle. Tänään aloin miettiä asiaa uudestaan, kun tänään mulla on ollut ehkä kolme eri kertaa sellaisia pieniä toistuvia nippailevia vihlaisuja eri puolilla alavatsaa. Niitä tulee tiheänä sarjana muutama, sitten loppuu kokonaan. Toisella kertaa taas sarjatulitus on aivan toisella puolella. Tuokin voisi ehkä olla vauvan liikkumista! Itse liikettä en kuitenkaan tunne ja tuo tuntuva juttu tekee kuitenkin vähän kipeää. Jos se on vain nyt bongannut minun arat pisteet ja monottaa niitä!

Mulla on verensokerimittailut käynnissä ja toistaiseksi kaikki tulokset ovat olleet aivan ok, myös aamun paastoarvot. Aika outoa... Olen kuitenkin muistanut myös herkutella! ;)

Meillä ei riidellä oikeastaan enää yhtään kotitöistä. Jokunen vuosi sitten vielä riideltiin, mutta parin viime vuoden ajan ei yhtään. Mies tekee nykyään tosi paljon kaikkea ja välillä mä olen se lusmu. Toisaalta kauheasti hommia meillä ei olekaan, kun ei ole pihaa, eläimiä tai autoa. Sisätöillä pärjää siis.

Rahastakaan ei tarvi tapella, kun molemmilla on omat säännölliset palkkatulot ja omat tilit. Nyt on vähän tehty uusia perheellisempiä rahasuunnitelmia ja ajateltu yhteistä tiliä (omien lisäksi kuitenkin), mutta ei olla vielä mitään toteutettu. Meistä on siis vanhemmiten tullut oikein sopuisia! :)

Lalla 17+6

P.S. Huomenna tulee 18 viikkoa täyteen ja hepusta tulee "täysi-ikäinen"! Saa nähdä, äänestääkö se meitä vastaan! :)
 
Monik
Nostellas vähän :) Eipä mitään ihmeellistä tänne. Sukulaiset ajaa hermoromahduksen partaalle kun hössöttää niin pirusti ja tavaraa olisi tulossa ovista ja ikkunoista. Kai se on vaan kestettävä.

Monik 14+0 (Tuntuu kyllä niin kaukaisilta nuo Lallan viikot)
 
Eemi
Joo-o, enpä tiedä mitä nuo liikkeet sitten voisivat olla. Mutta en mäkään niistä/niiden puutteesta vielä suurta huolta osaa kantaa.

Ja miten nämä viikot vieläkin menee näin hitaasti??

Mun siskolla on ollut vähän huonoja uutisia... Eli nt-ultrassa niskaturvotusta oli lähes 4 mm, ja nyt ovat käyneet istukkabiopsiassa, missä trisomiat näkyvät. Pelottaa muakin tosi paljon, mitä sieltä löytyy... Koska keskeytys saattaa olla edessä, jos sikiöllä on kromosomipoikkeama. Ja vaikkei olisikaan, lapsi saattaa silti syntyä vakavasti sydänvikaisena. Tosi pelottavaa, ja surullista.

Mutta mulle ei ihmeempiä. Toivottavasti vaan kaikki järjestyy.
 
*Meirami*
Vieläkö mahtuis mukaan?
Olen enemmänkin tällainen taustailija, joka on aktiivisesti seurannut teidän ketjua ihan ensi plussauksista asti :) Tosin lueskelen tätä aina yleensä kännykällä, ja en siksi ole aikaisemmin kirjoitellut, mutta nyt kun satuin koneelle, niin ajattelin jättää jälkeni.

Olen 26-vuotias ja toinen lapsi ois toivottavasti tuloillaan. Asustellaan pk-seudulla miehen ja tytön kanssa.
Raskaus on sujunut tosi kivasti, ei ole ollut juuri mitään pahaaoloa ym raskausvaivoja. Ainut mikä on ollut riesana, niin mulla on ilmeisesti löystynyt lantio, joka aiheuttaa inhottavaa alaselän kipua, mutta vielä sen kanssa on tullut kuitenkin toimeen.

Mitäs sitä muuta osais tähän kirjoitella?

Liikkeistä, tunsin ensimmäiset liikkeet tuossa reilu viikko sitten, mutta nyt on mennyt jo sitten taas 5pvää että en ole mitään tuntenut, mutta jospas siellä kuitenkin on kaikki hyvin. Onhan tuolla masussa vielä tilaa myllertää vaikka mitenpäin.

Päivitän itseni listaan

Lalla, 29+31, la 25.8., esikoinen, TYKS
Aamu, 29+40, la 1.9., toinen(tyttö 07/07), NKL
bambu86 22+32, la 1.9 esikoinen
Ellen83, 26+32, la 2.9., esikoinen, NKL , rakenneultra 14.4.
selene 22+25, la 3.9., esikoinen
kata76, 32+31, la 3.9., toinen (poika 08/07), TYKS,rakenneultra 16.4.
Odottaja, 36+38, la 5.9.,esikoinen, NKL , ultra 19.2.
Eemi, 24+24, la 5.9., esikoinen, TYKS, ultra 20.4.
Utelias pahalainen, 30+31, la 8.9., esikoinen, TYKS, rakenneultra 24.4.
Meirami, 26+27, la 8.9., toinen (tyttö 08/07), NKL, rakenneultra 17.4.
Ellinoora77, 31+31, la 14.9, toinen (poika 07/06), KOS, rakenneultra 27.4.
Monik, 21+22, la 22.9., esikoinen
Sasa_sofia, 34 + 32, la 24.9, viides,SEKS , rakenneultra 18.5
Tilli, la 24.9, esikoinen, TYKS, rakenneultra 7.5
Lolako, 25+27 la 25.9, kolmas


 
Ellen83
Tervetuloa Meirami mukaan!

Eemi, tosi kurja toi sun siskon juttu. :( Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin.

Mahtavaa, että olette muut jo tuntenut liikkeitä! :) Kunpa minäkin... Pari viikkoa joudun varmaan vielä odottelemaan.

Kerroin töissä raskaudesta ja vastaanotto oli tosi positiivinen! Tuli hyvä fiilis, koska olin etukäteen jännittänyt reaktioita tosi paljon.

Ellen 16+6
 
ellinoora77
huomenta!

tervetuloa meirami, aina mahtuu mukaan..:)

voi eemi, ihan tosi tosi ikäviä uutisia siskollasi, se on varmaan elämän vaikein tilanne miettiä mitä tehdä, jos tulokset näyttävät huonoilta...voi että, kunpa kaikki vielä kääntyisi parhain päin. kovasti voimia!

tsemppiä monikille sukulaisten kanssa ja lallalle ravintoseurailuun. ja kaikille muillekin nautinnollista odotusaikaa!

täällä liikkeet tuntuu joka päivä, joskus enempi joskus vähempi ja kaikista lupauksistani huolimatta TOTTAKAI olen huolissani jos en olekaan niitä just sinä päivänä huomannut. eli otapa tässä nyt rennosti taas..:)

mutta olo on mitä mainioin, alkais vaan vielä kevät...

aurinkoa!

ellinoora 15+2
 
Sasa_sofia
Täällä olo vain huononee !!! Kauheat liitoskivut häpykummulla ja nivusissa. Siis ei missään asennossa ole hyvä olla. Ja sitten kun kohtu laskeutuu alemmas kun kävelee tai seisoo niin voi hyvä luoja...Tukiliivit eivät varmaan auta vielä tässä tilanteessa kun ei ole tuota mahaa kauheasti vielä. Särkylääkettä en mielellään ota kun se sekoittaa minun pään kokonaan. En sitten tiedä mikä tähän auttaisi..Jos tätä jatkuu koko kesän niin meneepä kesäloma reissu piloille :(

Piti ihan käydä neuvolassakin eilenkin kun kipu yltyy vain.. Siellä se vauva jyskytti 150 ja näyttäs olevan ihan hyvin kaikki..Kumma juttu että me äitit sitten saamme kestää kivut ja säryt ja toisella on niin hyvä olla masussa..Mutta hyvän puolesta pitääkin kärsiä..

Liikkeistä en ole vielä varma kun tunsin tuossa yhtenä iltana semmoista ilmakuplan puhkeamista, mutta en sitten tiedä olisiko ollut vauvan potku vai ihan ilmaa vain..Noh kuhan menee viikkoja eteenpäin niin eiköhän ne sieltä oikeatkin potkut tule..

Pakko mennä takaisin sängyyn makaamaan tyyny jalkojen välissä. Sitä olenkin joh harrastanut monta vkkoa.

Sasa_sofia 13+6
 

Yhteistyössä