tää on tätä mun tuuria!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

harmaana

Vieras
Poden täällä lievää harmistuksena, ja syynä on mun synttärit.
Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen toicoin oikeasti jotain, ja eipä tuo sitten tuo sitten toteutunut.
Toivon lapsivapaan vuorokauden pois kotoa. Miehelle kerroin toiveesta hyvissä ajoin, ja lapsillekin olisi ollut hoitopaikka. No, meillä tuo rahatilanne on nyt aika tiukka, joten alkuun näytti siltä, että koko homma kaatuu siihen, ettei ole varaa lähteä kotoa mihinkään. Tänään mies sitten kuitenkin myi pleikkari kolmosen, kun muutenkin tässä on rahalle tarvetta. Ja hehkutti sitä, että nyt voidaan lähtä jonnekin.
Ja paskan marjat, Mies pohti ja pähkäili niin kauan määränpäätä, että jäi sitten lähtemättä.
Nyt nukkuu mies ja lapset ja mä täällä tylsistyn koneen ääressä, eikä pitkään, pitkään aikaan ole ottanut näin paljon päähän!
 
olin siis niin tarkkaan kertonut mitä haluan, miehelle jäi päättettäväksi vaihtoehdoista vain paikka, eli kuinka paljon on valmis laittamaan rahaa yms...
Ja aikaa vei sekin, että tässä oli sitten miehen kavereita käymässä, niin mies ei ehtinyt miettiä koko asiaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Ei ehtinyt..eli tuskin oli minnekään menossakaan. Sori vaan, siltä kuullostaa jos noin kiirettä on.
 
Välinpitämätön mies, lupailee olemattomia ja kamut on tärkeempiä. Kuullostaa n. 23-vuotiaalta pikku-pojalta joka innostuu ja unohtaa ihan yhtä nopeesti. Harmi että päiväsi meni pilalle :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja aijaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
olin siis niin tarkkaan kertonut mitä haluan, miehelle jäi päättettäväksi vaihtoehdoista vain paikka, eli kuinka paljon on valmis laittamaan rahaa yms...
Ja aikaa vei sekin, että tässä oli sitten miehen kavereita käymässä, niin mies ei ehtinyt miettiä koko asiaa...

Ei ehtinyt..eli tuskin oli minnekään menossakaan. Sori vaan, siltä kuullostaa jos noin kiirettä on.

niin no myöntihän tuo olevansa omasta puolestaan tyytyväinen kun rahat säästyi, vaikka kylläkin samaan aikaan surettaa mun puolesta. Ja niin varmaan!
 
Yhteistyössä