P
Pirpana
Vieras
Haluaisin teiän kokemuksia, ihan millaisia vain, positiivisia, negatiivisia.. Kirjoittelin jo torstai-iltana jollain nimimerkillä, en enää muista millä..
Mulla siis alkoi torstaina iltapäivällä tuhrutella rusehtavaa vuotoa. Viikkoja silloin 5+4. Plussan olin saanut pari päivää aiemmin. Illalla alkoi vuotaa vähän enemmän, sillai menkkamaisesti. Isompia kipuja muutamaa vatsanpoltetta lukuunottamatta ei ollut. Kaksi päivää vuoti vähän enemmän, ei mitenkään hirvittävästi, ainakaan enempää kuin tavallisissa menkoissa. Tänään on sitten vuotanut jo selvästi vähemmän. Kaikkina näinä päivinä mukana on ollut ihan muutaman millin kokoisia hyytymiä, pari ehkä parin sentin kokoista hyytymää. Välillä ei mitään.
Raskausoireet, lähinnä rintojen pinkeys on kadonnut. Mutta toi vuoto on ollut paljon vähempi, mitä kuvittelin tällaisessa tilanteessa olevan. Mulla on menkat yleensä suht vuolaat, eikä tämä vuoto ole sen kummempaa ollut. Jos edes sen veroistakaan. Myöskään hyytymiä ei tuon suurempia ole ollut, mutta olisikokaan vielä tässä vaiheessa?
Mä pääsen ultraan vasta torstai-iltana, koska ilta-aikoja ei sen aiemmin ollut vapaana ja mun ei ole mitenkään mahdollista päiväsaikaan ultraan päästä. Tai toki olisi, jos tilanne ehdottomasti sitä vaatisi, mutta kun raskaus on näin alussa vielä, niin tilanne ei ole akuutti. (Kyseessähän on vain mun mielenrauha..)
Voiko tämä kaikesta huolimatta olla keskenmeno? Vai jotain ihan muuta? Vai keskeytynyt keskenmeno?