Taas yksi ankea aamu

[äiti yksinäinen]

Mä asun mun vanhempien luona 3kk ikäisen vauvan kanssa. Tai siis on mulla omakin asunto jonkun matkan päässä, mutta siellä mulla ei oo ketään läheisiä eikä kavereita ja päätin jäädä tänne jo ennen lapsen syntymää ainakin joksikin aikaa. Ja se aika on venähtänyt jo näin pitkäksi. Lapsen isä ei oo kuvioissa.

Nyt on sitte homma menny siihen, että mun vanhemmat painottaa koko ajan miten mä en pärjää lapsen kanssa kahden. Joka aamu mun äiti tulee meidän huoneeseen, rupee vaihtaa vaippoja, syöttää ym... Mä oon ihan kuin mua ei olis olemassakaan vaikka mä olen lapseni äiti! Se laulaa ja lärpättää vauvalle koko ajan ja on kuin olisi sen äiti, oikein super-malliäiti. Ja mun isä on loukannu mua monta kertaa sanomalla etten tule koskaan pärjäämään lapseni kanssa. Se hokee kuinka ilman mun äitiä tästä ei olis tullut mitään.

Mä olen kärsiny ennen raskautta masennuksista ja paniikkikohtauksista. Nyt noi paniikkikohtaukset on tullu takasin. Mun vanhemmat osaa kaiken niin hyvin mun lapsen kanssa, että mä oon vain kuin joku varjo taustalla. Oon menny jotenkin niin lukkoon, että vanhempien nähden en pysty edes puhumaan mun vauvalle, olen kuin hengittäisin sisäänpäin. Joskus jos ollaan jääty kahdestaan, niin mä rupeen heti nauramaan ja juttelemaan vauvan kanssa, mutta mun vanhempien kuullen en pysty. Oon vain lukossa. Mä oon aina ollu tosi ujo ja herkkä, ja mut on näköjään helppo alistaa. Kukaan ei tajua, että mä rakastan mun lasta ja olen surullinen, ettei hänen isä halunnut olla meidän kanssa. Vastuu jäi mulle ja nyt mun vanhemmat ottaa sen itselleen. Kai mä oon tai olisin ihan hyvä äiti, mä vain tarvitsisin rohkaisua ja jostain sen tunteen että mä kelpaan ja pärjään.

Mä alan tosiaan masentumaan tähän. Mä oon niin loppu. Yökaudet mietin ratkaisua asioihin, enkä keksi mitään.

En tiedä mitä tällä kirjotuksella hain, ymmärtämystä varmaan. No, tulihan ainakin purkauduttua johonkin.

 

[v]

Mitäpä jos menisit sinne omaan kotiin ja hoitaisit sen vauvan itse

 

[atta]

ikävälle, toi sun tilanne.Mainitsit, että sulla on omakin kämppä?Mitäs jos kokeilisit miten vauvan kanssa sujuu kahdestaan.Sano vanhemmillesi, että haluat yrittää itse, ja pyydät ja mieluusti vastaanotat heidän apuaan tarvittaessa.Yrittäisit kokeilla sitä omaa arkea lapsesi kanssa, omassa asunnossa??Tulisit itsekkin huomaamaan, että sinä kyllä pärjäät,ja osaat - ihan itse.

 

[äiti yksinäinen]

Mun äiti sanoo koko ajan etten mä voi lähteä vauvan kanssa mihinkään. Kai ne pelkää että mä en pärjäisikään. Siellähän sitten olisin, ilman autoa, ilman kavereita. En edes tiedä millä menisin tän tavaramäärän kanssa sinne, kun ei kellään meidän perheestä oo autoa niin ei mun vanhemmat vois siellä käydä auttamassa.

 

[Neith]

tsemppiä kovasti, nyt vaan rohkeasti omaan asuntoon vauvan kanssa, kyllä sie pärjäät ja osaat :hug:
tuo tilanne on tosi kurja kun vanhempasi ovat ottaneet vauvan hoidon omaksi hommakseen, vaikka sen olisi pitänyt mennä niin että tukevat ja auttavat sua siinä..
voit toki yrittää sanoa äidilles ja isälles että vaikka asut heidän luona niin hoidat itse oman lapsesi, mutta veikkaan ettei se tilanne muutu..
sie olet paras mahdollinen äiti lapsellesi, ja varmasti osaat ja pystyt hoitamaan oman vauvasi, nyt vaan leuka pystyyn ja oma arki pyörimään

 

[entinen yh-äiti]

Tulosta tuo teksti ja suuntaa sen kanssa neuvolaan. Näytät kirjoituksesi neuvolantädille ja hän antaa käytännön neuvot, kuinka pääset alkuun vauvan kanssa kaksin. Kun saat riittävästi tietoa, itsevarmuutesi alkaa kehittyä ja alat uskomaan itseesi. Jos haluat apua saman kokeneelta eli yksin pienen vauvan kanssa olleelta, voin kertoa meidän elämästä esim. sähköpostin tai mesen kautta =)

 

[Neith]

Mun äiti sanoo koko ajan etten mä voi lähteä vauvan kanssa mihinkään. Kai ne pelkää että mä en pärjäisikään. Siellähän sitten olisin, ilman autoa, ilman kavereita. En edes tiedä millä menisin tän tavaramäärän kanssa sinne, kun ei kellään meidän perheestä oo autoa niin ei mun vanhemmat vois siellä käydä auttamassa.

oisko mahdollista hankkia asunto lähempää...? niin että tarvittaessa vanhempasi voisivat auttaa.. elä anna kuitenkaan heidän päättää elämästäsi ja lapsestasi, muuten olosi ei tuosta parane..

 

[leijona76]

Mun äiti sanoo koko ajan etten mä voi lähteä vauvan kanssa mihinkään. Kai ne pelkää että mä en pärjäisikään. Siellähän sitten olisin, ilman autoa, ilman kavereita. En edes tiedä millä menisin tän tavaramäärän kanssa sinne, kun ei kellään meidän perheestä oo autoa niin ei mun vanhemmat vois siellä käydä auttamassa.

Eli sun äiti haluaa pitää sut vallassaan ja vauvan hoidossaan. Mutta sä olet äiti itsekin ja aika ottaa vauva itsellesi. Kysy vaikka neuvolasta apua, kyllä se tavaralasti jollain tavalla siirtyy sinne omaan kämppään jne. Selvitä mitä tukea ois saatavilla sinne omaan kotiin että pääset alkuun hyvin ja pärjäät vauvasi kanssa. Mutta sun on se asia päätettävä ihan itse.

 

[mari]

Olisiko teidän paikkakuntanne lähettyvillä ensikotia? Siellä tuettaisiin sinun äitiyttäsi ja pääsisit vauvan kanssa hyvään alkuun tuettuna.
Isovanhemmat ovat useimmiten sellaisia hössöttäjiä, että äkkiä äiti jää jalkoihin varsinkin, jos samassa asunnossa asutaan. Heillä kun on jo kokemusta omista lapsista ja sitten tämä uusi tulokas sekoittaa pään. Omaa lastaan he usein pitävät lapsena (iästä riippumatta ) ja miettivät miten tämä lapsi voi pärjätä lapsen kanssa.
Ota yhteyttä neuvolaan tai suoraan ensikotiin. Muista että vanhempasi luultavasti tarkoittavat hyvää, vaikka nyt tuntuukin, että he jyräävät sinut. Se vain on aika yleistä esikoisen kohdalla, kun itse on vielä epävarma ja isovanhemmat taas tietävät lapsenhoidota "kaiken"... :hug:

 

[Nellah]

Mä olen myös ollut pienen vauvan kanssa yksin. ja asuin myös mun isän luona jonkun aikaa sen jälkeen kun poika oli syntynyt mutta isä onneksi ei ollut tuollainen tunkeva vaan jos pyysin apua niin auttoi siitä oli helppo mennä nopeestikkin omaan kotiin kaksin vauvan kanssa ja mulla vauvan syntymän jälkeen tuntu kaikki kaverit kadonneen jonnekkin ja äiti sairas joten ei hänestäkään mitään apua. lapsen isää ei ole koskaan kiinnostanut pätkävertaa. joten oikeestaan tiedän miltä susta tuntuu. ja voin kuvitella että sulla on pahempi kuin mulla oli. Varmasti olet hyvä äiti ja todellakin se paras ja ainoa äiti sinun lapselle :hug:

 

[nemivoltti1]

Soita neuvolaan, he auttavat ja neuvovat varmasti. Ja omaan kotiin jos mahdollista. En tiedä minkäkokoisessa paikassa asut mutta eikö teillä ole neuvolan äiti-vauva-kerhoja,seurakunnan tai MLL:n kerhoja? Ne ovat hyviä paikkoja tavata samassa elämänvaiheessa olevia. Eikä haittaa vaikka olisitkin ujompi tms., porukkaan mahtuu monenlaisia.
Paniikkihäirilöllähän on tapana uusiutua elämänmuutoksissa. Mulla alkoi oireet kun lapsi oli 1,5kk, nyt on pitkään ollut jo ns. normaali olo (lapsi vajaa 10 kk.)
Tsemiä sulle, olet vaikeassa paikassa mutta usko elämään ja itseesi, olet lapsesi paras äiti eptäydellisenäkin. Itseäni lohdutti vaikeina hetkinä ajatus siitä, että mikään ei tapahdu turhaan ja tuli mitä tuli, olin äärettömän onnellinen vauvastani.