Taas yksi käsittämätön mies

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahistus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Ahistus

Vieras
Mä kaipaan nyt kanssasisarten neuvoja.
Mieheni siskon puoliso on lähestynyt minua netitse pariin otteeseen. Alkuun hän lähetti minulle tekstejään luettavaksi, kaipasi mielipidettä niistä. Tekstit oli hyviä, joskin aika ahdistavia, ja niistä sai sen käsityksen, että hänen parisuhde on ehkä aika heikoilla kantimilla. No, eipä siinä sen kummempaa.
Mutta nyt viikonloppuna vaivoin myöhään ja surffailin netissä kun odotin omaa siippaa kotiin baarireissulta. Miehen siskon mies alkoi chatata mun kanssa. Jutun taso oli ihan hömppää, pääasiassa vaan hirnuin vedet silmillä. Sitten, ihan out of the blue, mies heitti että häntä panettaa. No, mä neuvoin häntä menemään herättämään vaimokkeensa. Ei kuulemma onnistu. Käänsin asiat ihan toisaalle ja päätin suhtautua asiaan ihan vaan läppänä. Mutta mies ohjasi aina keskustelun omaan panetukseensa letkauttamalla tyyliin että "eikö missään ole enää kunnon pornoa?" Mua alkoi jo tosissaan ahdistaa, mutta päätin vaan sitkeästi kääntää kaiken huumoriksi, en tiedä vaikka se olisi sitä vaan ollutkin. Lopulta sit vaan kommentoin, et on sullakin ongelma. Ota ittes väkisin. Mutta muista olla varovainen, ja laitoin linkin erääseen lehtijuttuun jossa kerrotaan yhden juontajan kuolleen kun harrasti hurjaa seksiä itsensä kanssa. No, samaan aikaan kun laitoin tuon tekstin, niin tämä ukko laittoi mulle linkin johonki pornopätkään. Mä olin vaan ihan että mit vit. Sanoin, että mä en tarvii noita ku mun mies palvelee mua niin hyvin. Ja että mä alan kattoo telkkaria niin hän voi jatkaa rauhassa omia katselmuksiaan.
Siis mitä helvettiä tästä pitäis ajatella?! Sanoin omalle miehelleni seuraavana aamuna, että mä en tiedä, mitä mun pitäis hänen siskon miehestä ajatella. Että onko se vaan häiriintyneellä huumorilla varustettu vai pervo. Mies vaan nauroi eikä kysellyt yhtään, että mistä moinen ajatus. Mä niin toivoin, että se olis vaikka pyytänyt saada lukea sen tekstin. Mitä mun pitäis tehdä? :(
 
No jos sä ruokit sitä vastailemalla noin sen viesteihin niin ne ei taatusti ikinä lopu. Mikä siinä on että naiset eivät osaa puhua suoraan? Ettet vain salaa hieman nauttisi saamastasi huomiosta?
 
Laita miehen siskon miehelle viesti, jossa sanot että sinusta tuollaiset läpät tuttavien kesken ovat kiusallisia, vaikka ne miehestä ilmeisesti hauskoja ovatkin, etkä halua sellaisia enää kuulla. Mainitse myös, että saatat hyvinkin kertoa tämmöisistä yhteydenotoista miehellesi. Jos käytös ei muutu, kerro viimeistään silloin oikeasti miehellesi.
 
En tasan nauti :( mä en halunnut sanoa liian pahasti, kun en tiedä vaikka oliskin ollu vaan vitsailua. Ja joudun sitä ihmistä kuitenkin aika ajoin näkemään, se on helpompaa jos miellän asian vitsailuksi. Mä en tiedä että pitäiskö mun sanoa miehen siskolle.
 
Ahdistavaa. Mun mielestä toi menee jotenkin yli jonkun rajan... Taatusti miehes sisko ei tykkäis. älä enää puhu sen kaa missään chateissa, laita ittes offlineen tai jotain.

Sinuna suhtautuisin silleen kohteliaan viileesti jatkossa.
 
Keskustelu olisi pitänyt katkaista heti kun mies puhui panetuksesta. Muutenkaan tuollaiseen tyyppiin ei kannattaisi olla yhteyksissä. Nyt jos asia paljastuu hänen vaimolleen, sinusta tehdään syyllinen ja saatat olla syyllinen myös miehesi silmissä kun tyyppi väittää sinun ehdotelleen seksiä.
 
[QUOTE="jali";24422923]Keskustelu olisi pitänyt katkaista heti kun mies puhui panetuksesta. Muutenkaan tuollaiseen tyyppiin ei kannattaisi olla yhteyksissä. Nyt jos asia paljastuu hänen vaimolleen, sinusta tehdään syyllinen ja saatat olla syyllinen myös miehesi silmissä kun tyyppi väittää sinun ehdotelleen seksiä.[/QUOTE]

Mutta ei ap tehnyt mitään. Ei olisi reilua syyttää.
 
[QUOTE="jali";24422923]Keskustelu olisi pitänyt katkaista heti kun mies puhui panetuksesta. Muutenkaan tuollaiseen tyyppiin ei kannattaisi olla yhteyksissä. Nyt jos asia paljastuu hänen vaimolleen, sinusta tehdään syyllinen ja saatat olla syyllinen myös miehesi silmissä kun tyyppi väittää sinun ehdotelleen seksiä.[/QUOTE]
Onneks facebookin uudistuksen myötä kaikki keskustelut tallentuu viestit-kansioon, siellä on sitte todistusaineistoa jos näin pääsee käymään.

Muuten kyllä suosittelen ap:ta pysymään erossa tästä ihmisestä sen mitä pystyy.
 
[QUOTE="jali";24422923]Keskustelu olisi pitänyt katkaista heti kun mies puhui panetuksesta. Muutenkaan tuollaiseen tyyppiin ei kannattaisi olla yhteyksissä. Nyt jos asia paljastuu hänen vaimolleen, sinusta tehdään syyllinen ja saatat olla syyllinen myös miehesi silmissä kun tyyppi väittää sinun ehdotelleen seksiä.[/QUOTE]

Mulla on kyllä tekstit tallessa, ja mies saa mun puolesta lukea sen koko litanian ihan koska tahansa. Mä en todellakaan ole provosoinut, vaan yrittänyt tehdä selväksi oman eriävän kantani niin, ettei kenenkään tarttis hävetä myöhemmin. Kirjoitellut vieläpä sellaisia asioita, kuinka onnistunut reissu meillä oli mun miehen kanssa ja kuinka mukavaa on kun kotona asiat rullaa niin hyvin.
 

Yhteistyössä