Taattua OrpoPurraa - KL: Viime vuoden konkurssimäärät olivat koko 2000-luvun korkeimpia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
KL: Viime vuoden konkurssimäärät olivat koko 2000-luvun korkeimpia

Tilastot eivät ole olleet yhtä heikkoja edes finanssikriisin aikaan vuonna 2009.

Suomessa tehdään synkkää taloushistoriaa, sillä konkurssien määrät ovat nousseet neljännesvuosisadan huipulle, kertoo Kauppalehti.

Vuonna 2024 konkurssiin asetettiin yhteensä 3 035 yritystä. Vuonna 2023 aloitettujen konkurssien määrä oli 2 715, joten niitä tuli vuodessa yli 300 lisää.

Konkurssimäärät olivat viime vuonna koko 2000-luvun korkeimpia. Edes vuoden 2009 finanssikriisissä ei kirjattu läheskään näin paljon konkursseja.

Esimerkiksi Lehto Asunnot, Lehto Tilat ja Lehto Korjausrakentaminen ovat konkurssipesiä. Rakentamisen ja remontoinnin alamäki näkyy muutenkin, sillä konkurssiin ovat menneet myös RTV ja Plantagen.
 
Kauppalehti - Konkursseista karmeaa dataa: ”Noin 50 prosenttia enemmän”
Suomessa tehdään synkkää taloushistoriaa, sillä konkurssien määrät ovat nousseet neljännesvuosisadan huipulle.

”Konkurssimäärät olivat viime vuonna koko 2000-luvun korkeimpia. Edes vuoden 2009 finanssikriisissä ei kirjattu läheskään näin paljon konkursseja”.

Viime vuonna 2024 konkurssiin haettiin 3 475 yritystä.

”Suomessa saattaa taas rytistä”
Yritysten maksukäyttäytymisen tunteva luottovakuuttaja Atradius varoittaa datansa perusteella, että konkurssilukemat pysyvät pahoina myös vuonna 2025.


Atradius maksoi vuoden 2024 lopulla kasvavia korvausmääriä, ja tämä taas viittaa konkurssimäärien jatkuvaan kasvuun. Korvauksia maksetaan, kun yritysten asiakkaille kasaantuu maksuvaikeuksia.

Atradius laskee, että korvaustapahtumia on ollut viime viikkoina 5–10 prosenttia aiempaa enemmän.

”Korvaustapahtumia kertyy siihen tahtiin, että alkuvuoden ja alkukevään aikana Suomessa saattaa taas rytistä. Taloustilanne pysyy niin pahana, etteivät edes isot ja tunnetut kotimarkkinabrändit ole selvillä vesillä”, uskoo Atradiuksen maajohtaja Juhani Laitala.

”Ei mitään merkkejä paremmasta”

Laitala kertoo asiakasdatansa perusteella, että kotimarkkinayritysten liikevaihdot kehittyvät keskimäärin vaimeasti. Kaikki rakentamiseen ja asuntokauppaan liittyvä yskii: huonekalukaupan tila vaikuttaa hyvin heikolta.

Laitalan mukaan myös urheilukauppa, rautakauppa ja kulutuselektroniikan kauppa kirjaavat miinuksia. Kolmen Gigantti-myymälän taustayhtiö hakeutui viime syksynä konkurssiin.

”Ei ole mitään merkkejä paremmasta, talouden yleiset tunnelmat ovat synkät ja liikevaihdot polkevat paikoillaan”, Laitala kuvailee.

Surkeista suhdanteista on muitakin todisteita. Ilmarisen suhdanneindeksin yli puolitoista vuotta kestänyt negatiivinen kehitys voimistui viime vuoden lopussa. Sen seuraamien yritysten työntekijämäärä laski joulukuussa 2,7 prosenttia.

Yllättäviä konkursseja tulossa
 
Tampereen kauppakamari valitsi Arto Satosen vuoden 2024 elinkeinovaikuttajaksi.

"Olen erittäin otettu kunnianosoituksesta. Sydäntäni lämmittää, kun uuttera työ suomalaisten työllistymisen ja yritysten toimintaedellytysten edistämiseksi huomioidaan."

Edistänyt työttömyyttä ja konkursseja. Hyvät veljet jne..
 
Tampereen kauppakamari valitsi Arto Satosen vuoden 2024 elinkeinovaikuttajaksi.

"Olen erittäin otettu kunnianosoituksesta. Sydäntäni lämmittää, kun uuttera työ suomalaisten työllistymisen ja yritysten toimintaedellytysten edistämiseksi huomioidaan."

Edistänyt työttömyyttä ja konkursseja. Hyvät veljet jne..
Keskukskauppakamarin Juho Romakkaniemi valittiin aiemmin SDPssä vuoden oikeistoideologiksi ja poliittiseksi toimijaksi sekä vaadittiin Keskuskauppakamarin yhteiskunnan tukemista lopetettavaksi tästä syystä. Kokoomushan saa jo puoluetukea.
 
Tämänkö takia OrpoPurran oikeistohallitus otti 2024 historiallisesti uutta velkaa 18,44 miljardia euroa (15,24 mrd€ + 3,2 mrd€)? Mites 2025 ylittyykö jo 20 miljardia euroa?
 

Yhteistyössä