M
mun on niin paha olla
Vieras
elämä tuntuu heittelevän aina suuntaan ja toiseen..
toisinaan tuntuu, että jaksan nauttia pienistäkin asioista, toisinaan mikään ei riitä..
toivoin jo nuorena avioliittoa, lapsia ja omaa kotia. miehen sain, lapset kanssa, koti ei ole ikinä tuntunut kodilta, on vain ollu kämppä. (vuokra-asunto)
mitä enemmän mieheen luotan, sitä enemmän saan nenilleni. jo pienissäkin asioissa pitää valehdella, kitata olutta minulta salaa..
on kertonut kavereilleen, etten anna hänen mitään vapaasti tehdä, en anna baareissa juoksennella.. tuohon baarijuttuun sen verta, että miehelle muutamalle meno on vetää perseet. sovittiin jo seurustelun alussa, ettei lasten aikana juoda/olla humalassa. uutena vuotena oltiin kaveriperheen luona kun mies siellä päätti lähtee talon isännän kanssa saunaan ja siinähän sitä uppos pullo jos toinen..
olin mieheen pettynyt.. mies marisee ja narisee aina, ettei pääse ikinä juomaan.. olen hänelle sanonutkin, etten kaipaa rinnalle mitään alkoholistia, niin kuin isänsä on.. luulis että siinä ois jo nähny tarpeeks mitä ongelmia viina tuo tullessaan..
hauskinta tässä on se, ettei minulla ole ollenkaan omaa aikaa.. tosin meillä on nyt vauva, eli maitolaitos kulkee matkassa, samoin vauva. mutta kun muut lapset olivat pienempiä, he kulkivat aina mukanani.
mies on saanut harrastaa jääkiekkoa, pelata tennistä, mutta entäs minä. jo solen jotakin halunnut, otappa lapset mukaan..
nyt on alkanut tuntua, tai siis tuntunut jo pidempään, että haluan avioeron. suurin ongelma tässä on häpeä siitä, ettei liittoni ole onnistunut. minä kun olen aina sanonut, että ihmiset eroaa liian helposti ja kun kerran naimisiin mennään, eletään yhdessä, kunnes kuolema meidät erottaa..
mutta nyt kun on saanut huomata, ettei tää yhteiselo ole mitään ruusuilla tanssimista niin kaipaan eroa.. riidellään joka asiasta ja huomaan, että kun olen laittanut sormukset hyllyyn ja alkanut pitää miestäni vain kämppiksenä, minulla on parempi olla..
tuntuu ettei meillä miehen kanssa ole muuta yhteistä kuin lapset. en koe olevani mieheni silmissä mitenkään erityinen, samanlainen nainen kuin äitinsä, siskonsa ja muut naispuoliset ihmiset..
mieheni ei ikinä tee mitään kaksin kanssani. ei kysy, miten jaksan, mitä minulle kuuluu.. mitä toivon tulevaisuudelta.. mieheni loukkasi niin pahasti jo alkuaikoina ulkonäköäni, että häpeän ulkonäköäni. en ole mikään kuvankaunis prinsessa, mutten mikään ihan rumiluskaan..
kaipaan aikaa ennen miestä. silloin olin onnellinen, nauroin paljon ja minulla oli ystäviä. nyt olen usein onneton, heikkohermoinen ja kaipaan vaan pois tästä pahasta maailmasta.
meillä on aina sotkuista ja se on vain minun syytäni, olen haalinut kasapäin krääsää, joten siivous on minun vastuullani. minä hoidan suurimmaksi osaksi kaikki kolme lastamme, pesen pyykit, viikkaan ne, teen ruoan, siivoan.. ja jos istahdan sohvalle ja olen apeaa, mies tokaisee kun aina pitä olal turpa mutrulla..
en vaan jaksa enää.. tahdon olla onnellinen, enkä tuntea olevani kuin vankilassa.
toisinaan tuntuu, että jaksan nauttia pienistäkin asioista, toisinaan mikään ei riitä..
toivoin jo nuorena avioliittoa, lapsia ja omaa kotia. miehen sain, lapset kanssa, koti ei ole ikinä tuntunut kodilta, on vain ollu kämppä. (vuokra-asunto)
mitä enemmän mieheen luotan, sitä enemmän saan nenilleni. jo pienissäkin asioissa pitää valehdella, kitata olutta minulta salaa..
on kertonut kavereilleen, etten anna hänen mitään vapaasti tehdä, en anna baareissa juoksennella.. tuohon baarijuttuun sen verta, että miehelle muutamalle meno on vetää perseet. sovittiin jo seurustelun alussa, ettei lasten aikana juoda/olla humalassa. uutena vuotena oltiin kaveriperheen luona kun mies siellä päätti lähtee talon isännän kanssa saunaan ja siinähän sitä uppos pullo jos toinen..
olin mieheen pettynyt.. mies marisee ja narisee aina, ettei pääse ikinä juomaan.. olen hänelle sanonutkin, etten kaipaa rinnalle mitään alkoholistia, niin kuin isänsä on.. luulis että siinä ois jo nähny tarpeeks mitä ongelmia viina tuo tullessaan..
hauskinta tässä on se, ettei minulla ole ollenkaan omaa aikaa.. tosin meillä on nyt vauva, eli maitolaitos kulkee matkassa, samoin vauva. mutta kun muut lapset olivat pienempiä, he kulkivat aina mukanani.
mies on saanut harrastaa jääkiekkoa, pelata tennistä, mutta entäs minä. jo solen jotakin halunnut, otappa lapset mukaan..
nyt on alkanut tuntua, tai siis tuntunut jo pidempään, että haluan avioeron. suurin ongelma tässä on häpeä siitä, ettei liittoni ole onnistunut. minä kun olen aina sanonut, että ihmiset eroaa liian helposti ja kun kerran naimisiin mennään, eletään yhdessä, kunnes kuolema meidät erottaa..
mutta nyt kun on saanut huomata, ettei tää yhteiselo ole mitään ruusuilla tanssimista niin kaipaan eroa.. riidellään joka asiasta ja huomaan, että kun olen laittanut sormukset hyllyyn ja alkanut pitää miestäni vain kämppiksenä, minulla on parempi olla..
tuntuu ettei meillä miehen kanssa ole muuta yhteistä kuin lapset. en koe olevani mieheni silmissä mitenkään erityinen, samanlainen nainen kuin äitinsä, siskonsa ja muut naispuoliset ihmiset..
mieheni ei ikinä tee mitään kaksin kanssani. ei kysy, miten jaksan, mitä minulle kuuluu.. mitä toivon tulevaisuudelta.. mieheni loukkasi niin pahasti jo alkuaikoina ulkonäköäni, että häpeän ulkonäköäni. en ole mikään kuvankaunis prinsessa, mutten mikään ihan rumiluskaan..
kaipaan aikaa ennen miestä. silloin olin onnellinen, nauroin paljon ja minulla oli ystäviä. nyt olen usein onneton, heikkohermoinen ja kaipaan vaan pois tästä pahasta maailmasta.
meillä on aina sotkuista ja se on vain minun syytäni, olen haalinut kasapäin krääsää, joten siivous on minun vastuullani. minä hoidan suurimmaksi osaksi kaikki kolme lastamme, pesen pyykit, viikkaan ne, teen ruoan, siivoan.. ja jos istahdan sohvalle ja olen apeaa, mies tokaisee kun aina pitä olal turpa mutrulla..
en vaan jaksa enää.. tahdon olla onnellinen, enkä tuntea olevani kuin vankilassa.
