Tahtoo Lapsen!!!!

[taustalla]

Siis mä en kestä enää yhtään pilleriä, hormonia, hoitoo, tikuttelu, ultraa tai mitään muutakaan. Mä haluun oman vauvan! Miks mä en sitä saa??? Miks just meijän pitää olla lapsettomia? Miks just meille käy näin? Saisko ees joskus olla onnellinen? Mut ei aina tulee vastoinkäymisiä asiassa kuin asiassa. Ja sit nyt vielä tääkin, että ei saaha vauvaa. :headwall: :headwall:
Siis tää on niin epätodellista jo, et oikein naurattaa. Siis oikeesti, jos jonkun tässä kylässä pitää olla lapseton ni yllättäin meijän on sekin koettava. Miks, Miks, Miks??


Anteeks purkaus :ashamed:

Tähän ketjuun saa kaikki muutkin purkautua :heart:

Kiitos!

 

[samat sanat]

En mäkään, oikein #&%?$!* noi dokumentit raskaudesta ja hedelmöittymisestä! Mä en jaksa enää. Miksi mun pitää kärsiä kaiken maailman hoidot ja sittenkään ei onnistuta. Mä en jaksa enää. Mä ajattelen nyt ehkä hyväksyä tänkin asian ja lopettaa hoidot. Jos raskaaksi tuun niin sitten tuun. siihen on kyllä teoreettinen mahdollisuus.Mutta en jaksa tätä epäreiluisuutta - mun on aina tässä maailmassa vain hyväksyttävä näitä omia puutteitani.

 

[mamuzka]

Joo, niin haluaisinkin minäkin, ja niin #&%?$!*..
Ollaan haluttu ja yritetty jo kahdeksan vuotta, tuloksetta!!!!

Kolmas inssi oli tänään ja tiedän, että taas kahden viikon päästä kohtaan yhden "pienen" kuoleman, kun menkat alkaa.

En jaksa enää toivoa, enkä uskoa

 

[papu]

Haikeus ja suru on iskeny... jouluna etenki kun oltiin mun vanhempien luona . Tuntuu että aina vain jää siihen lapsen asemaan vanhempien luona, eikä se tilanne muutu ennen kuin itse saa omia lapsia. Ja kun nekin niin kovasti haluais lapsenlapsia. No can do.

Vaikea kenellekään kaverillekaan puhua tästä jutusta. Muistan kun itse esim. luin jostain lapsettomuusjutuista ennen tätä omaa kokemusta, niin ajattelin vaan jotain tyyliin että hohhoijaa, lapsia tulee jos on tullakseen, pitääkö siitä lapsesta nyt jotain päähänpinttymää itselleen ottaa, hankkikoon elämän nuo lapsettomat ja keskittyköön vaikka johonkin kivaan harrastukseen... Ei paljon empatiaa siis löytynyt! Uskon että se, joka ei ole tätä itse kokenut eikä tuntenut samoja pettymyksiä, epätoivon ja epäuskon hetkiä, ei voi täysin ymmärtää että miltä tämä kaikki tuntuu...

 

[Tuitzu]

Niinpä.

mä oon luovuttanut ja aattelen vaan että en tuu raskaaksi.
On sitten kivempaa JOS joskus tulee.

surettaa ja kaipaan niin omaa lasta.

Vaikka tutkimukset ja hoidot alkaakin vasta tässä kuussa, niin tuntuu silti niin toivottomalta.

 

[jossu]

Ihan samoilla "linjoilla" ollaan....
Ja kaiken huipuks eilen kaveri soitti ja kerto, et niillä oli käyny vahinko... TOISTAMISEEN eikä oikein tienny mitä tekis! Arrrrr!!!
Jos puhelimen kautta vois kuristaa, niin sen olisin kyllä tehny!!
Ottaa niin päähän tollaset!
Itellä 5 vuotta hoitoja takana, joista yks ns. onnistunut mikä meni vkolla 9 kesken. :'(

 

[Esku]

Voi että kun kuulostaa NIIN tutulta!!!!!! Täällä kans raivon, tuskan, epätoivon, toivottomuuden ja kaipauksen(tää lista on loputon) keskellä! Tyhjä on syli ja omaa lasta niin kipeästi kaipaa vaan ei kuulu ei.

Hali ja rutistus ihan jokaiselle samassa tilanteessa painivalle :hug:

 

[mie]

En oikeesti kai kuulu tällä puolelle, mutta ihan pakko olis tulla sanomaan että kyllä myötätuntoakin löytyy! En ymmärrä, mutta voin todella kuvitella millasta teillä on! Jaksamista teille!!!!!!!!!!! Ja jos joku vielä ilkeää jollekin teille tulla vahingoistaan valittamaan, niin pamauttakaa lättyyn!!!! :kieh:

Tähän loppuun kai pitäs laitta jotain tyyliin "kyllä se siitä", mutta eipä se taida aina autaa! Koittakaa jaksaa...

 

[eetueemeli]

Minä kuuluin tälle palstalle vielä reilu vuosi sitten ja nuo teitin kirjotukset on kuin mun ajatuksia silloin. Tiedän, että mitkään sanat, kuten: kyllä se siitä, ei auta, mutta tsemppiä teille kaikille hoidoissanne ja toivon sydämestäni, että teillekkin se nyytti vielä suodaan.
Nim. Hoitoja takana 5 vuotta, lukuisia inssejä, 3 icsi:tä, 3 pas:sia, keskenmeno rv 7, ja nyt pienen pakkaspojan äiti :heart:

 

[persikkaposki]

Niin ottaa päähän tosiaan..... miksi juuri meille ei tule? Miksi toisille tulee vahinkoja kun mekin on jo kohta 11 vuotta yritetty eikä mitään tulosta tule?

Usein teidän tekstejä lukiessa mietin,miten paljon monilla teillä on vielä tuskaa edessä jos teille käy samoin kuin meille, että vuodet kuluu. Me jätettiin ehkäisy pois ihan pikkuisen vaat 11 vuotta sitten. Monilla teistä on ollut lapsettomuutta "vasta" yhden vuoden ajan... Miten sitä onkaan jaksanut kaikki nämä vuodet?!!!

Nyt juuri mietin että menenkö leikkaukseen vai en...kun ei sekään ole varma, että se auttaa. Prosenttiluvut ovat noin 50 hujakoilla. Onhan se joka toinen ,mutta joka toinen taas ei. Ja kun meillä on ollut niin että me on oltu niiden joukossa AINA joilla ei onnistu...menenkö siis operoitavaksi vai annanko olla? Miehen kanssa on päätetty että jos ei tänä vuonna niin sitten saa olla. Mä en jaksa koko elämääni elää hoidoissa!!!!!!!

Kun vielä pääsis kateuden tunteistakin eroon... Ja tyhjästä sylistä joka jää. Meillä on suvussa yks pariskunta joilla oli 4 keskenmenoa ja he jäi ilman lasta - nyt mä katson heitä uusin silmin ja ajattelen että siinä ollaan me 20 vuoden päästämituisia, katkeria, elämälle vihaisia... TIEDÄn että se on itsestä kiinni paljon, miten antaa lapsettomuuden vaikuttaa...vaan MILLOIN TÄMÄ TUSKA KATOAA???????

Eihän se katoa...mutta muuttaa meillä jo hieman muotoaan. Mun mies sanoi että ei tämä suru lähde meistä elämällä, ei varmaan edes lapsen syntymällä. (mies jaksaa olla positiivinen useammin kuin minä). Emme pitkään aikaan kertoneet kenellekään, nyt huomaan sanovani jo helpommin että me emme ole saaneet lasta tai että meidän vauvamme kuoli ennen syntymää. Tosiasioitahan ne ovat, vaan en enää jaksa selitellä miksi meillä ei ole...

Emme ole sitä itse valinneet!!! Emme ole itsekkäitä työnarkomaaneja jotka haluavat vain haalia itselleen kaikkea, jotka matkustelevat ja elävät "vapaata ja nautinnollista elämää ilman lapsia"!!!!! Tosiaan, miten vapaita tässä ollaankaan kun saadaan kellon ja kalenterin tarkasti rakastella, miettiä työmatkat ja lomat kontrolliultraäänipäivien mukaan ja syödä purkkitolkulla hormoneja jotka vaikuttavat enemmmän tai vähemmän jokaiseen?????? \|O

ANTEEKSI... tulipa paljon!!! Jaksamishaleja kaikille!!!!

 

[vip1]

Täälä kanssa #&%?$!* niin #&%?$!*!!!!!Vaikka yritystä vasta vähän yli 2 vuotta niin nyt jo tuntuu että ei meille koskaan suoda sitä iloa että saisimme lapsen.11 vuotta yritystä,se on pitkä aika ja voin vain olla hämilläni miten olette jaksaneet!!!! :/ :hug:

Itsellä tuntuu että monet muutkin asiat mättää,töissä menee niin sun näin..ei innosta,jos opiskelemaan aijon niin paperit tulee vastaan kun ovat niin huonot.Toki voisin lähteä korottamaankin numeroita jotta voisin hakea jonnekkin kouluun...kun en ole sitä haave ammattia vielä saanut.YM.ym. en jaksa edes listata kaikkia asioita...blaah!Kyllä #&%?$!*! \|O :headwall:

 

[taustalla]

\

Täälä kanssa #&%?$!* niin #&%?$!*!!!!!Vaikka yritystä vasta vähän yli 2 vuotta niin nyt jo tuntuu että ei meille koskaan suoda sitä iloa että saisimme lapsen.11 vuotta yritystä,se on pitkä aika ja voin vain olla hämilläni miten olette jaksaneet!!!! :/ :hug:

Itsellä tuntuu että monet muutkin asiat mättää,töissä menee niin sun näin..ei innosta,jos opiskelemaan aijon niin paperit tulee vastaan kun ovat niin huonot.Toki voisin lähteä korottamaankin numeroita jotta voisin hakea jonnekkin kouluun...kun en ole sitä haave ammattia vielä saanut.YM.ym. en jaksa edes listata kaikkia asioita...blaah!Kyllä #&%?$!*! \|O :headwall:

Meillä vään sama tilanne kun sulla. Myös me yritetty 2vuotta ja se tuntuu ikuisuudelta. Ei JAKSA!!

Meillä kans mättää kaikki asiat. Siis vois luulla et meitä ei oo ees miehen kans tarkotettu yhteen, niin paljon on ollu vastoin käymisiä. Siis asiat on meitä vastaan, me ei taas oikeestaan olla ees riidelty. Kun alettiin olee tartutin mieheen jonkun pöpön (siis ei sukupuolitauti), joutu sairaalaan ym...sit mun äiti meinas erottaa meijät, sain keskenmenon, häitten valmistelut oli yhtä tuskaa (yllättäin mun äiti sotki kaiken ja me riideltiin äidin kaa)ja kaikkee muutakin vakavampaa on tapahtunut ja sit vielä tää ettei saada lasta. Oikeesti välillä tuntuu, et ois helpompi jos ei oltas ees tavattu kun kaikki tuntuu olevan meitä vastaan.

 

[Jolie]

Olen jo itse alkanut ajattelemaan, että olen lapseton.
Olen 20v, ja oltu ilman ehkäisyä vuoden ilman tulosta, tänään sai taas kokea rankan pettymyksen kun kp 34/28-36 muuttui kp 1:ksi.
eikö 20-vuotiaan pitäisi olla hedelmällisimmässä iässä?? Mulla saman ikäinen kaveri joka sai lapsen juuri täytettyään 17v. ja nyt sen 18v, sisko odottaa lasta. Kaikki muut tuntuu tulevan raskaaksi. Varsinkin nuoret äidit tai raskaana olevat v****!#¤ kun ei itse tule raskaaksi. Ja sitten vielä se viereisen rapun kiinalais ##¤%¤# joka poltteli röökiä aina pihalla kun vauva oli mahassa. Argh, haluan lapsen enemmän kuin mitään muuta

 

[voimia]

:'( voi ei.voimia teille.yritime mekin 3vuotta lasta.oli tutkimuksia ja hoitoja(homeopatia,clomifeenit,IVF,vyöhyketerapia)2viimesintä saivat raskaudet alkamaan ja nyt 2lapsen onnellinen äiti.toivon äitiyttä/isyyttä sydämmestäni teillekkin! :heart: tunnen tuon lapsettomuuden tuskan edelleen muistoissani..

 

[voimia]

niin yrittämään aloimme kun minä olin 20v.eli ei se nuorenakaan aina heti tärppää,valitettavasti :hug:

 

[jette]

Iso rutistus teille kaikille!!!

Voi että tulee mieleen kaikki omat tunteet ja kokemukset! :'( Me ehdittiin yrittää vauvaa yli seitsemän vuotta. Se oli hirvittävää tuskaa ja juuri noita miksi miksi kysymyksiä mielessä. Ihmiset ympärillä satuttivat koko ajan tyhmillä sanoillaan ja sisällä oli suuri suru lapsettomuudesta. Mentiin jo kerran pela:n adoptioiltaan kuuntelemaan olisko meistä adoptiovanhemmiksi, niin saimme sieltäkin vain karun tuomion, olin liian nuori vielä siihen! Ei kun vaan takaisin märehtimään siinä tuskassa. 2004 tammikuussa päätimme mennä adoptiojonoon ja heitimme biologisen lapsen haaveilun romukoppaan. Ei enää jaksettu surra ja toivoa. Toivottu oltiin tammikuusta 1997 asti! Oltiin täysillä menossa adoptioprosessiin. Ensimmäistä neuvontakertaa piti odottaa melkein kaksi kuukautta. Yhtäkkiä huomasin, että menkat ovat olleet pari viikkoa myöhässä. Ajattelin, että joopa joo, niin ollu pari kertaa aiemminkin, mutta OLIN RASKAANA!!! Vain kolme päivää ennen ensimmäistä adoptioneuvonta kertaa! Olimme niin onnellisia ja sekaisin. Se oli jotain aivan uskomatonta ja mahdotonta! Siltä se tuntuu edelleen. Raskaus meni hyvin ja marraskuussa 2004 meille syntyi niin suuri ihme, jota ei tänäkään päivänä voi ymmärtää. Tuo lapsi on saanut niin paljon rakkautta, kaikkien niiden vuosien edestä. Hän on jo reilu kaks vuotta vanha ja edelleen lähes päivittäin me sitä ihmetellään ja kummastellaan ja ollaan niin kiitollisia, että hänet vihdoin saimme.

Mulla oli reilu kuukausi sitten keskenmeno, ensimmäinen elämässäni, vaikka kymmenen vuotta olemme yhdessä eläneet ilman ehkäisyjä. Se oli suuri menetys, mutta ei enää läheskään niin suuri, kun meillä on jo tuo yksi aurinko. Se tuo valon jokaiseen päivään.

Tiedän, että teitä ei tällaiset tarinat juurikaan lohduta. Itseä ainakin vain ärsytti kun joku kertoi ihmetarinoita tuttavistaan. Tuntui aina, että ihan sama mitä muille tapahtuu, mutta meille ei ainakaan. Ei sitä tuskaa tiedä kukaan muu, kuin sen kokeneet.

Niin ja me muuten kävimme tutkimuksissa noiden lapsettomuusvuosien aikana. Kummastakaan ei löydetty mitään vikaa. Meille tehtiin yksi inseminaatio joka ei tuottanut tulosta. Me yksinkertaisesti päätettiin, ettei me niitä hoitoja jakseta enempää. Minä olen aina kammonnut piikkejä ja jotenkin en uskonut, että meille tulis niillä vauva. En tiedä miksi, en luottanut. Niin me sitten saatiin vauva ihan itsestään, vaikka monta monta vuotta piti odottaa.

Oikein kovasti jaksamista teille kaikille! En edes yritä valaa teihin mitään uskoa, koska tiedän kuinka ärsyttävälle se tuntuu, mutta sen sanon, että toivon todella sydämestäni asti, että te kaikki saisitte vielä ikioman vauvan! Oli se sitten biologinen tai adoptoitu, yhtä oma ja rakas se on. Onnea matkaan!

 

[lasienkeli]

minä tahon kanssa sen oman pikkumussukan.....ja aina vaan päässä pyörii sana MIKSI????? :'( Ollaan yli vuosi jo haluttu, ja inhottaa kaikki ihmiset jotka ei tiedä, ku kuulee et jokos teille kohta vauva, tai koskas perheenlisäystä yms.... Yritä siinä nyt hymyillä ja vastailla että nii i.... :ashamed: Mutta ihanaa jos teistä saa tukea ja teille saa purkaa tätä ahsitusta sisälläni... kaikille teille :hug: ja muistakaa että me ei olla yksin tän asian kanssa vaikka aina siltä tuntuu...meitä on täällä nytkin jo aikas monta samassa tilassa olevia=LAPSEN HALUAVIA!! :heart: