Vanhempien ei aina tarvitse hyväksyä sitä mitä toinen tekee. Silloin asioista keskustellaan aikuisten kesken, EI lapsen edessä, etenkin kun kyse on jostain kengistä.
Ap vois myös opetella joustamaan omista jutuistaan ja kunnioittaa isän mielipidettä. Toisen vanhemman toimintaan puututaan lapsen edessä vain, jos siitä on hänelle välitöntä vaaraa (toinen huutaa, lyö tms.). Muut asiat puhutaan kahden kesken.
Kun miehen kanssa keskustelee, on syytä ottaa hänenkin näkemyksesnä huomioon, ja luottaa häneen. Voi sanoa että sinua pelottaa että lapsi jää auton alle ja on siinä perää tai ei, on hänen sitä kunnioitettava ja pidettävä säännöstä kiinni. Vastaavasti sinä voisit sanoa, että pelkäät lapsen tippuvan parevekkeelta, mutta jos mies todella on sitä mieltä ettei sellaista pääse käymään, voisitte koittaa opettaa lasta olemaan kiipeämätää reunalle ja sinä opetella luottamaan miehesi arviointi kykyyn.
Tärkeintä on että vanhemmat ovat yhdessä sovittujen sääntöjen kanssa sujut. Miehesi pitää opetella pitämään säännöistä kiinni, tai todella saa lapsen sekaisin. Vastaavasti sinä voit opetella olematta tekemään crokseista numeroa: asia ei ole niin tärkeä, ja joskus on tärkeämpää pitää vanhemmuudesta kuin säännöstä kiinni. "jaa, no on siellä aika lämmin, laitetaan nuo lenkkarit sitten reppuun tänään, vai mitäs mieltä isä on?" olisi myös ohittanut tilanteen asiallisesti. Teidän välinen valtataistelu ei kuulu lapsen korville.
Lapsi myös uskoo sänntöjä paremmin, kun valitsee taistelunsa eikä joka kärpäsestä tehdä härkästä jostain turhasta periaatteesta.
Uhmaan, niin lapsen, omaasi kuinmiehenkin auttaa neuvottelu. Lapselle voi antaa realistisia vaihtoehtoja, ja miehen opettaa tekemään samaa hänen kanssaan: "haluatko laittaa kengät tänne sivutaskuun vai isoon taskuun" tms. jolloin itse asiasta pidetään kuitenkin kiinni. Aikuisten neuvottelut pidetään sitten lapsen silmistä poissa, ja ne voidaan käydä useaan kertaan-niin kauan kun ei tilanne toimi tai tuntuu pahalle.
