"Tällainen olisi sosialistisesta ajattelusta irtautuva oikeistolainen Suomi"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
SDP:n Antti Lindtmanin mukaan hyvinvointiyhteiskunta voidaan pelastaa ilman työttömiin kohdistuvia ”keppitoimia”, kuten ansiosidonnaisen porrastamista tai leikkaamista tai toisaalta ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumatta.

Kannustinloukkuja on purettava esimerkiksi päivähoitomaksujen alentamista jatkamalla, pieni- ja keskituloisten verotusta keventämällä ja esimerkiksi ulosottovelallisen suojaosuutta korottamalla. Hän olisi myös valmis korottamaan pysyvästi opintotuen saajien tulorajoja.

– En usko, että työttömiä kepittämällä työllisyyttä saadaan parannettua, hän tiivistää.

Kannustinloukkujen purkamisen ohella Lindtmanin mukaan koulutukseen ja osaamiseen panostamista ja syrjäytymisen ehkäisemistä kaikin mahdollisin keinoin on jatkettava. Ikääntyvässä Suomessa on pidettävä huolta siitä, että jokainen työikäinen on myös työkykyinen, hän sanoo.

Fiksu mies.
👍Ihminen isolla iillä.
 

Yhteistyössä