"Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aiot pelastaa maan tukemalla puoluetta, joka tähtää sen tuhoamiseen (taas kerran)?
Minjan velkakaasutus ja palestiinahurmio vievät ojasta allikkoon.
Onneksi kansa on alkanut tuon tajuta, vasemmistoliittohan oli suurin gallupkannatuksen häviäjä.
Eihän hän kokoomusta aikonut äänestää? Siinä puolue joka on ollut hallituksessa melkein koko ajan viimeisten parinkymmenen vuoden ajan ja jälki on sen näköistä.
 
Tanskan sdp järkiintyi ja otti tiukan linjan maahanmuuttopolitiikkaan: tavoite on nolla (0) turvapaikanhakijaa.

Suomen hyvinvointivaltiona tuhosi rahojemme lahjoittaminen ulkomaalaisille, elämäntapatyöttömyyden mahdollistava sosiaaliturva ja alhainen syntyvyys.
Tanskan SDP järkiintyi koska Tanskan kansanpuolue (eli Tanskan persut) kieltäytyi hallituksesta ja toimi eri hallitusten tukipuolueena oppositiossa puhtaasti omaa asiaansa ajaen ilman kompromisseja. Tämä piti maahanmuuton vuosikausia ykkösaiheena ja pakotti kaikki muutkin puolueet ihan oikeasti ottamaan kantaa ja tekemään toimenpiteitä sen suhteen.

Persut Suomessa valitsivat ministeriaudin ja kompromissien tien eikä maahanmuuttopolitiikkaa ole saatu käytännössä kiristettyä. Muilla puolueilla ei ole mitään tarvetta muuttaa linjaansa. Suomessa persut muuttuivat kokoomukseksi muiden pysyessä ennallaan.
 
Aiot pelastaa maan tukemalla puoluetta, joka tähtää sen tuhoamiseen (taas kerran)?
Minjan velkakaasutus ja palestiinahurmio vievät ojasta allikkoon.
Onneksi kansa on alkanut tuon tajuta, vasemmistoliittohan oli suurin gallupkannatuksen häviäjä.
Kokoomuspolitiikka tuhoaa Suomen ja on huomattavasti suurempi riski kuin pikkupuolueen palestiinahurmio. On hyvin kuvaavaa, että nostat ihan tosissasi palestiinahurmion keskusteluun ikään kuin samanarvoisena vaikkapa yhteisöveron laskemisen kanssa.
 
Totta. Järjestivät aivan liikaa työläisiä ja pitivät talouden mittarit liian hyvinä. Koetapa siitä sitten tulla jälkiliukkailla ja näyttää talousosaajalta.

Eihän siihen auttanut korjaukseksi muu kuin massatyöttömyyden järjestäminen, ennätyksellinen velanotto ja historiallisen suuren maahanmuuton masinointi. Näin saatiin talous paskottua niin, että pienikin parannus näyttää prosentuaalisesti isolta.

Heikompaan ainekseen se varmaankin uppoaa kuin vanhaan mummoon.
👍 Viimeinen viestin lause on täyttä kultaa.
Ei räkänokkien kanssa kannata kiistellä mistään asioista.
 

Yhteistyössä