V
vieras
Vieras
Mies joutui uusimaan maksukorttinsa, koska kuoletti ne, kun luuli hukanneensa kortit.
Totesi minulle, että rahaa säästyy kun ei ole kortteja. Sanoin, että jos minä huolehtisin raha-asioista, ja antaisin hänelle vain pyynnöstä, meillä taitaisikin riittää ihan kivasti rahat. tällä hetkellä kun tilanne se, että joudun omalta tililtä siirtää joka kuukausi säästöistä miehen tilille, kun rahat eivät riitä asuntolainaan ja laskuihin, jotka miehen pitäisi maksaa (minä teen yleensä ruokaostokset). Mies ostelee kaikkea ylimääräistä. Ja vieläpä niin, että ostaa ensin, ja huomaa sitten, että varastossa olisikin ollut joku työkalu tai muu tavara.
Mies ollut aina tuhlaavaisempi, ja siksi meillä omat tilit onkin. Ärsyttävää, joskus, kun itse mietin aika monta kertaa onko joku tavara oikeasti tarpeeseen.
Uskokaa tai älkää, mutta mies on työkseen raha-asioiden kanssa tekemisissä, ja oma tilanne on mikä on. Mitenkään huono tilanne meillä ei ole, asuntolainaa ei ole liikaa, eikä muita lainoja ollenkaan, mutta siis ärsyttää tuollainen. Mies myönsi, että rahaa säästyisi, jos joutuisi pyytää rahaa minulta ostoksiin, eikä voisi ostella mitä mieleen juolahtaa.