T
tuska
Vieras
Eilen illalla, kun olimme jo laittamassa lapsia nukkumaan, oveen koputettiin.
Onneksi mies meni avaamaan, enkä minä, eikä lapset.
Oven takana kysyi naisääni "onko teillä kissa?" Johon mies vastasi, että kyllä meillä on. Nainen sitten kääntyi ja näytti mitä oli löytänyt.
Hänen sylissään makasi meidän ääretömän rakas, puolivuotias tyttökissa, kuolleena.
Joku kusipääkaahari oli juuri ajanut kissamme yli.
Olin ihan hetkeä aiemmin päästänyt kisun ulos ja ajattelin siinä, että jopas sillä on kova hinku tuonne pihalle...kumpa olisin tiennyt, mihin vaaraan hän sillä kovalla halulla juoksi. Syyttelen itseäni.
Ensin ajattelin, etten ehkä mene katsomaan ovelle ollenkaan, mutta menin kuitenkin...ja olisi varmaan pitänyt jättää tekemättä. Aloin itkeä ja menin jonkinlaiseen shokkiin...juoksin sisälle takaisin ja otin lapset syliini ja kerroin heille, mistä on kysymys.
Olen raskaana viikolla 24 ja mieli on muutenkin ollut äärimmäisen herkkänä.
Tämä kokemus on ollut ihan karmea, enkä sitä oikein vieläkään tajua.
Mies hautasi rakkaan kisumme aamulla tontillemme ja menen sitä hautaa lasten kanssa kohtapuolin koristelemaan...
Lapset niinkin tuntuvat sulattavan asian, mutta minulle tämä oli valtava menetys.......olimme ylimmät ystävykset ja hän juoksi päivät perässäni, kun touhusin. En jaksa uskoa, että se rakas pieni on nyt tuolla maanpovessa. Rintaa puristaa. Tämä tuska ei helpota...:´(
Onneksi mies meni avaamaan, enkä minä, eikä lapset.
Oven takana kysyi naisääni "onko teillä kissa?" Johon mies vastasi, että kyllä meillä on. Nainen sitten kääntyi ja näytti mitä oli löytänyt.
Hänen sylissään makasi meidän ääretömän rakas, puolivuotias tyttökissa, kuolleena.
Joku kusipääkaahari oli juuri ajanut kissamme yli.
Olin ihan hetkeä aiemmin päästänyt kisun ulos ja ajattelin siinä, että jopas sillä on kova hinku tuonne pihalle...kumpa olisin tiennyt, mihin vaaraan hän sillä kovalla halulla juoksi. Syyttelen itseäni.
Ensin ajattelin, etten ehkä mene katsomaan ovelle ollenkaan, mutta menin kuitenkin...ja olisi varmaan pitänyt jättää tekemättä. Aloin itkeä ja menin jonkinlaiseen shokkiin...juoksin sisälle takaisin ja otin lapset syliini ja kerroin heille, mistä on kysymys.
Olen raskaana viikolla 24 ja mieli on muutenkin ollut äärimmäisen herkkänä.
Tämä kokemus on ollut ihan karmea, enkä sitä oikein vieläkään tajua.
Mies hautasi rakkaan kisumme aamulla tontillemme ja menen sitä hautaa lasten kanssa kohtapuolin koristelemaan...
Lapset niinkin tuntuvat sulattavan asian, mutta minulle tämä oli valtava menetys.......olimme ylimmät ystävykset ja hän juoksi päivät perässäni, kun touhusin. En jaksa uskoa, että se rakas pieni on nyt tuolla maanpovessa. Rintaa puristaa. Tämä tuska ei helpota...:´(