Mies ennen itsekäs, ei enää, mutta en pääse asian yli

[mitä teen?]

Mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa?

Meillä mies ei ennen osallistunut paljon mitenkään lasten- tai kodinhoitoon. Kävi duunissa ja sen jälkeen juoksi omissa menoissaan, kavereilla, juomassa, jne. Kun oli kotona oli netissä ja lapset itki kun isä ei leiki heidän kanssaan. Tein kaikki kotihommat kun halusin että sen vähän ajan (n. tunti kerran viikossa) mitä mies sitten jaksoi olla lastensa kanssa, hän leikkisi eikä siivoisi, ja pyykit ja tiskit ja siivoukset pystyin hoitamaan lasten kanssa kotona.

Kyllästyin kotiorjana olemiseen ja lähdin lasten kanssa pois muutamaksi kuukaudeksi mikä olikin helppoa kun oli yksi huollettava vähemmän ja lapset olivat jo vuosia tottuneet siihen ettei isää paljoa näy. Mies kuulemma masentui täysin kun ei nähnyt lapsiaan ja tajusi mokanneensa. Nyt hän on loisto isä ja viettää oikeastaan kaiken vapaa-aikansa lasten kanssa. Minä taas en pääse asian yli ja kun esim. olimme tänään kävelyllä koko perhe (mitä ei ennen muuttoamme tapahtunut, kun mies halusi mieluummin olla netissä) niin tulin surulliseksi kun mietin että monen vuoden ajan pyysin miestä kävelylle (ja muihinkin juttuihin) eikä hän tullut mukaan, että hän menetti paljon ja minäkin olen menettänyt paljon (ja lapsetkin) ja minusta tuntuu kun vuosia elämästäni olisi mennyt hukkaan.

Anteeksi pitkä selostus mutta MITEN opin elämään tässä hetkessä ilman että koen surua siitä mitä menetin? (Vuosia yksin, todella yksinäisenä, kaikissa tapahtumissa ja juhlissa ja lasten koulujutuissa ilman miestä.) Miten olette antaneet puolisollenne anteeksi jotain? Taidan olla huono antamaan miehelle anteeksi vaikka muille kyllä pystyn enkä itsekään täydellinen ole

 

[ekaks]

Onko se pyytänyt anteeksi?

 

[Neljän Äiti]

Kuulostaa tutulta Meillä mies alkoi kanssa edes vähän olemaan lapsen kanssa, kun olin kesällä hakenut itselle ja lapsille asuntoa.. Itseäkin välillä ottaa rankasti päähän..
Kuinka monta vuotta teillä meni hukkaan?
Itse olisin onnellinen jos miehelläsi todella mennyt nyt jakeluun ja osallistuu kunnolla, koittaisin kehua miestä välillä. Onhan toi ärsyttävää, kun isänkin pitäisi ymmärtää osallistua ilman hirveetä härdelliä. Toivottavasti saatte asianne kuntoon ja sinäkin pääset yli vanhoista ongelmista. Itselleni toivon samaa

 

[Eräs äiti vain]

Aikoinaan koin vuosia niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa mieheni taholta. Ja kaiken sain hoitaa yksin, jopa tulot taloon. Pikku hiljaa jossain vaiheessa asiat alkoivat korjaantua ja nykyään voin sanoa, että elämme onnellista yhteiseloa. Aika ajoin muistuu mieleen menneet ajat, jonkinlainen pieni katkeruus, mutta silti keskityn tähän hetkeen, iloon siitä, että nyt asiat ovat hyvin - ovat olleet jo monta vuotta.

Viljelemme mieheni kanssa nykyisestä tilanteestamme sarkastista huumoria. Esim. ulkona lepattavat juuri nyt "kulissikynttilät" kertomassa ohi kulkeville, että täällä asuu onnellinen perhe - heh...

Oletteko miehenne kanssa puhuneet perusteellisesti menneistä asioista? Onko miehesi pyytänyt anteeksi? Sinuna käyttäisin kaikki voimani nykyhetkestä nauttimiseen ja menneiden unohtamiseen. Mennyttä et voi muuttaa, mutta nykyisyyden ja tulevan voi pilata.

 

["aapee"]

Kiitos vastauksista. Mieheni on omasta mielestään pyytänyt anteeksi mutta minun mielestä ei. Hän pyysi anteeksi vain kun käskin pyytämään vaikka sanoin hänelle että kaipaisin häneltä spontaania "mokasin, olen tosi pahoillani, ei enää toistu" keskustelua mutta hän sanoi että sori, tein virheen, olin liikaa poissa, eikä asiasta voi keskustella kun kuulemma minä vain muistelen menneitä ja elän menneisyydessä ja haluan tuoda vanhoja jo käsiteltyjä asioita esille. Mieheni mielestä asiat on käsitelty koska hän on käsitellyt ne omissa ajatuksissaan mutta minun mielestä ei ole käsitelty kun hän ei suostu keskustelemaan vaan haluaisi että elän niin että kaikki olisi aina ollut hyvin, niin kuin nyt.

 

["aapee"]

Noin viitisen vuotta meni hukkaan/olisin toivonut hänen olevan enemmän mukana.

 

[pariterapia]

Ja siellä pakkokeskustelu.

 

[dfdf]

Ymmärrän kyllä, että olet katkera, mutta mitä saat siitä, että takerrut menneeseen?

Nauti nykyhetkestä ja suuntaa katseesi mielummin tulevaisuuteen. Menneisyyttä et voi muuttaa. Vain nykyhetkeen voit vaiikuttaa.

 

["aapee"]

En saa siitä yhtään mitään että takerrun menneeseen. Miten opin olemaan takertumatta ja elämään tässä hetkessä? Miten pääsen siitä tunteesta, että minua on loukattu ja noyryytetty niin pahasti?

 

[Neljän Äiti]

Jospa rakastuisit uudelleen mieheesi, kävisitte yhdessä jossain, tai tekisitte muuten jotain romanttista yhdessä? Itsellä ainakin auttoi, kun "tein" tilanteita jotka muistutti minua mihin miehessä rakastuin. Minuakin nöyryytettiin todella pahasti, ja kohdeltiin muutenkin pitkään huonosti, mutta sitten kun oli useita kuukausia mennyt rauhallisesti ja tosiaan näitäkin tilanteita ollut mistä muistin miehen hyviä puolia, pikkuhiljaa alkoi helpottamaan. Toisinaan kyllä kun on riitaa tms, ne vanhat pskat nousee pintaan ja muistuu mieleen, koitan vaan olla ottamatta niitä puheeksi enää, en usko että siitä olisi hyötyä.
Koitetaan elää tätä elämää eteenpäin, en usko että kannattaa kaivella menneitä, ainakaan minun mieheni ei kykene sanomaan mitään mikä auttaisi.

 

[Jehnny Tightlips]

Aikoinaan koin vuosia niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa mieheni taholta. Ja kaiken sain hoitaa yksin, jopa tulot taloon. Pikku hiljaa jossain vaiheessa asiat alkoivat korjaantua ja nykyään voin sanoa, että elämme onnellista yhteiseloa. Aika ajoin muistuu mieleen menneet ajat, jonkinlainen pieni katkeruus, mutta silti keskityn tähän hetkeen, iloon siitä, että nyt asiat ovat hyvin - ovat olleet jo monta vuotta.

Viljelemme mieheni kanssa nykyisestä tilanteestamme sarkastista huumoria. Esim. ulkona lepattavat juuri nyt "kulissikynttilät" kertomassa ohi kulkeville, että täällä asuu onnellinen perhe - heh...

Oletteko miehenne kanssa puhuneet perusteellisesti menneistä asioista? Onko miehesi pyytänyt anteeksi? Sinuna käyttäisin kaikki voimani nykyhetkestä nauttimiseen ja menneiden unohtamiseen. Mennyttä et voi muuttaa, mutta nykyisyyden ja tulevan voi pilata.

Siis mitä tapahtui? Mikä sai asiat muuttumaan? Kysyy nimim. erittäin hämmentynyt.

 

["vieras"]

parempi myöhään kuin ei milloinkaan

 

["Argh"]

Pariterapia voisi olla hyvä vaihtoehto, jos mies sinne suostuisi. Epäilen kyllä, että ei suostu. Tavallaan tällaisia tilanteita tulee kaikissa parisuhteissa, joskus isommista asioista, joskus pienemmistä.

Tunteitasi voit eritellä omin toimin myös. Olet pettynyt, katkera, ja vihainen menneistä vuosista, jolloin miehesi laiminlöi perhettään. Oletko myös pettynyt tai vihainen itsellesi, kun et oikaissut asiaa jo aiemmin vaan annoit tilanteen jatkua noinkin kauan? Tai ettet saanut tuotua tunteitasi kunnolla julki, kun välttelit konfliktia? Sellainen ei ole miehen vika eikä vastuulla, ja kannattaa erottaa mieheen kohdistuvista negatiivisista tunteista.

Minusta tuo "Neljän äidin" positiivisten kokemusten hakeminen ja tekeminen on viisas neuvo. Onnea matkaan, hienoa että tilanne on parantunut!

 

["Argh"]

Ja lakkaa ajattelemasta, että ne vuodet menivät hukkaan. Jos olisit maannut koomassa sairaalassa, olisivat vuodet menneet hukkaan. Nyt sentään olet saanut nähdä lastesi kasvavan ja oppivan, elää ystäviesi ja perheen kanssa vaikka arki varmasti raskasta olikin.

 

[mieti tätä]

Miksi sitten palasit miehen luo ennenkuin olit siihen kykenevä?
kannattais alkaa olemaan rehellinen omista tunteistaan niin ei ois aina asiat solmussa.
Sitäpaitsi sinulta ei ois mennyt niin monta vuotta "hukkaan" jos olisit jo silloin aiemmin kuunnellut itseäsi ja viheltänyt pelin poikki.
Toivottavasti opit sen, että kannattaa kuunnella itseään ja tunteitaan ja olla niistä rehellinen. Ainoastaan se on ns.avain onneen.

 

["aapee"]

Kiitos vastauksista! Meillä oli mukava joulu joten ehkä tämä tästä. Yritän pitää suuni kiinni vaikka monesta tilanteesta tai miehen ihan normaaleista ilmauksista tulee mieleen jokin vanha asia. On se vaikeaa kun tunteet ovat vielä niin pinnassa mutta lapset nauttivat isänsä seurasta.

Kyllä, olen myös vihainen itselleni mutta yritän päästä siitä eroon. Tuo oli hyvä pointti että ei ne vuodet kuitenkaan menneet hukkaan, paljon kivaa niissä oli ihanien lasten ansiosta.

Uuden vuoden lupaus on tuo Neljän Äidin positiiviseen keskittyminen.