Tampereella viherpunikit hyökkäsivät poliisien kimmppuun.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja poliisille vammoja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

poliisille vammoja

Vieras
27.7.2012 09:59, julkaistu 27.7.2012 09:54.Tampereen kadunvaltaus: Kolme otettu kiinni - Poliisi sai pullon päähänsä

Tampereella Satakunnankadulla eilen järjestetystä kadunvaltauksesta on käynnistetty esitutkinta.

Poliisi otti kiinni kolme henkilöä. Esitutkinta jatkuu muiden asianosaisten selvittämisellä kuulusteluin ja mahdollisen saatavissa olevan kuvamateriaalin tutkimisella.

Tutkintanimikkeitä ovat esitutkinnan alkuvaiheessa virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vahingonteko, haitanteko virkamiehelle, niskoittelu poliisia vastaan, järjestysrikkomus sekä laiton naamioituminen.

Käskyjä ei toteltu
Satakunnankatu oli illalla alkaneen valtauksen jälkeen suljettu perjantaiaamuun noin kello 8 saakka, koska kadulla oli paljon rikotuista pulloista syntyneitä lasinsiruja.

Illalla poliisi oli kehoittanut toistuvasti osallistujia siirtymään siten, että toinen ajokaista Satakunnankadulla vapautuisi mm. pelastusajoneuvojen käyttöön. Satakunnankatu on pelastusajoneuvojen pääväylä länteen.

Käskyillä ei ollut vaikutusta.

Poliisi käytti kaasua
Hieman ennen iltakymmentä poliisi ilmoitti kadulla esiintyneelle bändille, että soittamisen on loputtava kello 22, jotta alueen asukkaille ei aiheudu huomattavaa ja kohtuutonta häiriötä ja haittaa. Kehoitus annettiin useita kertoja poliisiajoneuvon kovaäänisellä, mutta käskyillä ei ollut vaikutusta.

Poliisi pyrki käyttämään kehoitusten ja käskyjen jälkeen lievintä mahdollista keinoa poistaakseen häiriön sammutamalla bändin sähkönlähteenä olleen aggregaatin, mutta väkijoukko kerääntyi aggregaatin ympärille ja esti aluksi laitteen sammuttamisen. Aggregaatti saatiin kuitenkin sammutetuksi ja se otettiin poliisin haltuun.

Poliisi joutui tässä yhteydessä käyttämään OC -kaasua, koska väkijoukko hyökkäsi poliisia kohti tönien ja potkien poliisia. Väkijoukosta myös heitettiin poliisia kohti lasipulloja ja oluttölkkejä.

Yksi poliisi loukaantui
Yksi poliisi sai vammoja, kun lasinen pullo osui häntä päähän.

Tilanne oli lopulta rauhoittunut. Poistumisen yhteydessä kuitenkin isommasta pääjoukosta irtaantunut pienempi väkijoukko rikkoi poliisiauton takalasin. Myös poliisiauton katolle oli heitetty ns. papatteja, joista jäi palojälkiä auton katolle.

Toista poliisiautoa oli myös vahingoitettu potkimalla.
 
Mä en nyt ole ehtinyt seuramaan uutisointia. Mitä tuolla valtauksella haettiin?
Onko kyseessä taas joku, meillä ei ole mitään kivaa tekemistä -juttu? Vai oliko ihan joku sanoma?
 
[QUOTE="vieras";26775037]Onko kyseessä taas joku, meillä ei ole mitään kivaa tekemistä -juttu? Vai oliko ihan joku sanoma?[/QUOTE]

Tämähän se ja se että haluttiin autotonta yhteiskuntaa.
 
Kodinturvajoukot on Suomessakin perustettava potikimaan perseelle näitä yhteiskunnan tukien varassa ryyppääviä ja paikkoja sotkevia kasvattamattomia kakaroita. Poliisille lisää valtuuksia tällaiseten häiriöiden torjumiseksi.
 
[QUOTE="vieras";26775037]Mä en nyt ole ehtinyt seuramaan uutisointia. Mitä tuolla valtauksella haettiin?
Onko kyseessä taas joku, meillä ei ole mitään kivaa tekemistä -juttu? Vai oliko ihan joku sanoma?[/QUOTE]

SANOMA??????????? Onko se sanoma, että me tykätään vittuilla kaikille ja pidetään itkupotkuraivarti ja möykkätapahtumia ihan vain muiden kiusaksi.
 
[QUOTE="vieras";26775126]Kodinturvajoukot on Suomessakin perustettava potikimaan perseelle näitä yhteiskunnan tukien varassa ryyppääviä ja paikkoja sotkevia kasvattamattomia kakaroita. Poliisille lisää valtuuksia tällaiseten häiriöiden torjumiseksi.[/QUOTE]

Jostain kumman syystä poliisi on tähän asti sallinut viherpunikkien laittoman toiminnan. Miksi poliisi ei ole noudattanut lakia ja poistanut laittomat mielenosoittajat kadulta?
 
[QUOTE="taavi";26775133]SANOMA??????????? Onko se sanoma, että me tykätään vittuilla kaikille ja pidetään itkupotkuraivarti ja möykkätapahtumia ihan vain muiden kiusaksi.[/QUOTE]

:) Minkä raivarin sä sait? Et sitten tajunnut kysymystä.
 
[QUOTE="vieras";26775155]:) Minkä raivarin sä sait? Et sitten tajunnut kysymystä.[/QUOTE]

En mitään raivaria saanut. Tartuin vain tuohon ilmeisen sarkastiseen kysymykseen ja
tavallaan jatkoin sitä.
 
[QUOTE="vieras";26775037]Mä en nyt ole ehtinyt seuramaan uutisointia. Mitä tuolla valtauksella haettiin?
Onko kyseessä taas joku, meillä ei ole mitään kivaa tekemistä -juttu? Vai oliko ihan joku sanoma?[/QUOTE]
Iltalehden sivuilta poimittua:

Mielenilmauksella vaadittiin tilaa vapaalle olemiselle, epäkaupalliselle kulttuurille ja elämälle ilman autoa.

Tarkoittanee käytännössä sitä että hippien pitäisi saada maleksia ja loisia missä lystäävät eikä mistään tarvitsisi maksaa mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;26775259:
Iltalehden sivuilta poimittua:

Mielenilmauksella vaadittiin tilaa vapaalle olemiselle, epäkaupalliselle kulttuurille ja elämälle ilman autoa.

Tarkoittanee käytännössä sitä että hippien pitäisi saada maleksia ja loisia missä lystäävät eikä mistään tarvitsisi maksaa mitään.

Miettivätköhän hipit koskaan sitä, miltä Suomi näyttäisi ilman autoilusta vuosittain kerättäviä 7.000 miljoonaa veroeuroa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;26775259:
Iltalehden sivuilta poimittua:

Mielenilmauksella vaadittiin tilaa vapaalle olemiselle, epäkaupalliselle kulttuurille ja elämälle ilman autoa.

Tarkoittanee käytännössä sitä että hippien pitäisi saada maleksia ja loisia missä lystäävät eikä mistään tarvitsisi maksaa mitään.

Saisikohan autoilijat järjestää vastaavan tapahtuman korttelirallin merkeissä? Ilmoittaisi mielenosoituksesta ja järjestäisi aika-ajot jonkin korttelin ympäri? Ihan yhtä laillista kuin vallata liikennekäytössä oleva kadunpätkä hengailuun.
 
[QUOTE="sasa";26775502]Saisikohan autoilijat järjestää vastaavan tapahtuman korttelirallin merkeissä? Ilmoittaisi mielenosoituksesta ja järjestäisi aika-ajot jonkin korttelin ympäri? Ihan yhtä laillista kuin vallata liikennekäytössä oleva kadunpätkä hengailuun.[/QUOTE]

Eivät tietenkään saisi, vaan poliisit keräisivät ko autoilijoilta ajokortit pois ja liikenneministeri vaatisi kovempia rangaistuksia autoilijoille koska piittaamattomuus liikenteessä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyhmä kysymys;26775518:
Eivät tietenkään saisi, vaan poliisit keräisivät ko autoilijoilta ajokortit pois ja liikenneministeri vaatisi kovempia rangaistuksia autoilijoille koska piittaamattomuus liikenteessä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Niin minäkin uskon. En vain ymmärrä miksi. Miksi katuja saa "vallata" yhteen käyttöön poliisien vain katsellessa vieressä ja odottaessa kellon tulen 22.00? Miksi ei saisi samalla periaatteella "vallata" korttelia kilpailuja varten mielenosoituksen merkeissä? Jokin taas mättää tässä kansalaisten tasa-arvossa.
 
[QUOTE="sasa";26775542]Niin minäkin uskon. En vain ymmärrä miksi. Miksi katuja saa "vallata" yhteen käyttöön poliisien vain katsellessa vieressä ja odottaessa kellon tulen 22.00? Miksi ei saisi samalla periaatteella "vallata" korttelia kilpailuja varten mielenosoituksen merkeissä? Jokin taas mättää tässä kansalaisten tasa-arvossa.[/QUOTE]

Tässä on kaksi pointtia. Autoilijat on demonisoitu yhteiskunnan vihollisiksi numero yksi ja katujenvaltaajat ovat vasemmistolaisia "aktivisteja", joiden toimintaa vallassa olevat vasemmistolaiset katsovat hyvällä, vaikka se rikkoo lakia. Onhan esim Paavo Arhinmäki noussut samanlaisella toiminnalla vasemmistoliiton puheenjohtajaksi ja ministeriksi asti.
 
Teemu J. Kammonen
Luotu: 27.7.2012 10:12.Kuva: Scoopshot

.Silminnäkijän kuva Satakunnankadulta Tampereelta. Kadunvaltaus muuttui rähinäksi kello 22:n jälkeen.....Kotimaa| Tampereen kadunvaltausEilen illalla väkivaltaiseksi muuttunut kadunvaltaus johti poliisin voimankäyttöön. Tampereen Satakunnankadulla järjestetty mielenilmaus jouduttiin poliisin mukaan hajottamaan voimalla, sillä viranomainen kohtasi vastustusta.

Hetki sitten Pirkanmaan poliisi julkaisi oman näkemyksensä tapahtumista. Näkemys on luettavissa Pirkanmaan poliisin verkkosivuilta.

Poliisi kertoo käskeneensä kadunvaltaajia jättämään yhden kaistan Satakunnankatua vapaaksi hälytysajoneuvoille. Katu on yksi Tampereen pääväyliä ja sitä käytetään läheisen pelastuslaitoksen väylänä länteen.

- Käskyillä ei ollut vaikutusta, rikoskomisario Petri Burmoin kirjoittaa.

- Hieman ennen iltakymmentä poliisi ilmoitti kadulla soittaneelle bändille, että soittamisen on loputtava klo 22.00, jotta alueen asukkaille ei aiheudu tilaisuudesta huomattavaa ja kohtuutonta häiriötä ja haittaa.

Burmoin mukaan näilläkään käskyillä ei ollut vaikutusta.

Aggregaatti sammutettiin

Lopulta poliisi päätti lopettaa ”lievintä mahdollista keinoa käyttäen” musiikin sammuttamalla yhtyeen aggregaatin.

- Mutta väkijoukko kerääntyi aggregaatin ympärille ja esti aluksi laitteen sammuttamisen. Aggregaatti saatiin kuitenkin sammutetuksi ja se otettiin poliisin haltuun.

Kadunvaltaukseen osallistunut väkijoukko ryhtyi voimalaitteen sammutuksen jälkeen aggressiiviseksi, kertoo poliisi:

- Väkijoukko hyökkäsi aggressiivisesti poliisia kohti tönien ja potkien poliisia. Väkijoukosta heitettiin myös poliisia kohti lasipulloja ja oluttölkkejä. Tilanteessa yksi poliisimies sai vammoja poliisia kohti heitetyn lasisen pullon osuessa häntä pään alueelle.

Poliisi kertoo turvautuneensa tässä vaiheessa kaasusumutteeseen. Tilanne rauhoittuu sumutteen ja käskyjen avulla hetkeksi. Pian poliisi kertoo kohdanneensa jälleen väkivaltaa, kun pienempi joukko ”irtaantui pääjoukosta” ja ryhtyi riehumaan.

- Väkijoukko rikkoi poliisiauton takalasin. Poliisiauton katolle heitettiin papatteja. Toista poliisiautoa vahingoitettiin potkimalla.

"Useita rikoksia"

Kolme henkilöä otettiin kiinni tilanteessa. Yhtä epäillään viranomaisen väkivaltaisesta vastustamisesta. Kahta muuta epäillään lievemmistä rikoksista.

- Tutkintanimikkeitä ovat esitutkinnan alkuvaiheessa virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vahingonteko, haitanteko virkamiehelle, niskoittelu poliisia vastaan, järjestysrikkomus sekä laiton naamioituminen, rikoskomisario Burmoin kirjoittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;26775259:
Iltalehden sivuilta poimittua:

Mielenilmauksella vaadittiin tilaa vapaalle olemiselle, epäkaupalliselle kulttuurille ja elämälle ilman autoa.

Tarkoittanee käytännössä sitä että hippien pitäisi saada maleksia ja loisia missä lystäävät eikä mistään tarvitsisi maksaa mitään.




"Hippinä" ja kulttuurintuottajana sanoisin, että siinä sitä taas pieni rähinäjoukko aiheutti huonoa mainetta muille. Hippiaate, mikäli sellaista nyt edes on nykyään, on rauhantahtoinen aate, nuo älykääpiöt eivät siihen kuulu.
Kyse lienee pienestä rähinäjengistä joka ei tajua omaa sanomaansa. :)

Peace and Love
 
[QUOTE="vieras";26775075]Tämähän se ja se että haluttiin autotonta yhteiskuntaa.[/QUOTE]

Justjoo. Varmaan toimiikin hienosti nykyelämässä.

Mistäs ne viherhippiäiset sitten saisivat kaikki vaatteensa, ruokansa ja tavaransa, jos niitä ei voi kuljettaa tuottajilta käyttäjille? Loppuisi myös aika tehokkaasi monen työn teko, kun työpaikat ovat usein kaukana kodeista. Kaikki kun eivät voi asua millään työpaikan vieressä.
 
[QUOTE="Sanna";26776348]Justjoo. Varmaan toimiikin hienosti nykyelämässä.

Mistäs ne viherhippiäiset sitten saisivat kaikki vaatteensa, ruokansa ja tavaransa, jos niitä ei voi kuljettaa tuottajilta käyttäjille? Loppuisi myös aika tehokkaasi monen työn teko, kun työpaikat ovat usein kaukana kodeista. Kaikki kun eivät voi asua millään työpaikan vieressä.[/QUOTE]

Eiköhän valistuneet hippiäiset tiedä tuon? Ei kukaan halua lopettaa autoilua! Hassu ajatuskin. :D Julkisia halutaan lisätä, saada käyttöastetta suuremmaksi, reittejä kaikille jne. Moni haluaisi paremmat julkiset kulkuyhteydet ja luopua kalliista autonpidosta, ei se ole ainoastaan hippien toive. Samalla yksityisautoilu ehkä vähenisi ja saasteetkin? Voisi kuvitella että moni pienituloinen olisi tyytyväinen?

Itse teen juuri muuttoa ja ihmettelen sitä turhaa tavaraa jonka olemassaoloa en edes muistanut. Miksi olen ostanut tämän rojun nurkkiini, se on tuotu tise mistä ja se tuhonnut paljon luonnonvaroja? Itse aion entistä tarkemmin miettiä miten kulutan.
 
[QUOTE="vieras";26776329]"Hippinä" ja kulttuurintuottajana sanoisin, että siinä sitä taas pieni rähinäjoukko aiheutti huonoa mainetta muille. Hippiaate, mikäli sellaista nyt edes on nykyään, on rauhantahtoinen aate, nuo älykääpiöt eivät siihen kuulu.
Kyse lienee pienestä rähinäjengistä joka ei tajua omaa sanomaansa. :)

Peace and Love[/QUOTE]

Miksi te huudatte persuja ja oikeistolaisia jatkuvalla syötöllä irtisanoutumaan kaikenlaisista hakkaraistouhuista ja varavaltuutettujen blogeista, mutta itse ette irtisanoudu vandalismista? Missä viipyy vassareiden julkinen kannanotto Tampereen tapahtumiin?
 
[QUOTE="vieras";26776421]Miksi te huudatte persuja ja oikeistolaisia jatkuvalla syötöllä irtisanoutumaan kaikenlaisista hakkaraistouhuista ja varavaltuutettujen blogeista, mutta itse ette irtisanoudu vandalismista? Missä viipyy vassareiden julkinen kannanotto Tampereen tapahtumiin?[/QUOTE]

Olivatko mellakointiin osallistujat kansanedustajia tai valtuutettuja?

Ystävä kallis, Arhinmäen tai muiden tehtävä ei ole paapoa kaikkia mellakoitsijoita.
Vai oletko nähnyt Soinin puuttuvan moottoripyöräjengiläisten tekemisiin? :)
 
[QUOTE="sasa";26775502]Saisikohan autoilijat järjestää vastaavan tapahtuman korttelirallin merkeissä? [/QUOTE]

No eikös tällaista tapahdu jo joka viikonloppu vähintään pienissä kaupungeissa ainakin?

:)
 
[QUOTE="vieras";26776421]Miksi te huudatte persuja ja oikeistolaisia jatkuvalla syötöllä irtisanoutumaan kaikenlaisista hakkaraistouhuista ja varavaltuutettujen blogeista, mutta itse ette irtisanoudu vandalismista? Missä viipyy vassareiden julkinen kannanotto Tampereen tapahtumiin?[/QUOTE]

Minä en kannata minkäänlaista vandalismia ja tuo örvellys oli persiistä. Siinä kannanotto.
Olen ensinnäkin hyvin epäpoliittinen henkilö. Minä olen viimeksi äänestänyt vihreitä, se ei estä minua tajuamasta ja kannattamasta kenen tahansa mielipidettä jonka katson hyväksi. :) Populistipoliitikot tekevät mitä tekevät ollakseen esillä.
On väärin sanoa TE. Sanoin jo, että tuollainen pieni rähinäjengi tekee pelkästään hallaa sille ryhmälle minkä nimissä riehuu. Oliko joku selkeä ryhmä?
 
[QUOTE="vieras";26776497]Minä en kannata minkäänlaista vandalismia ja tuo örvellys oli persiistä. Siinä kannanotto.
Olen ensinnäkin hyvin epäpoliittinen henkilö. Minä olen viimeksi äänestänyt vihreitä, se ei estä minua tajuamasta ja kannattamasta kenen tahansa mielipidettä jonka katson hyväksi. :) Populistipoliitikot tekevät mitä tekevät ollakseen esillä.
On väärin sanoa TE. Sanoin jo, että tuollainen pieni rähinäjengi tekee pelkästään hallaa sille ryhmälle minkä nimissä riehuu. Oliko joku selkeä ryhmä?[/QUOTE]

*tykkää*

Näin just :)
 

Yhteistyössä